Miehet, jotka vihaavat naisia vähän vähemmän

Ruotsalaisen (kuinkas muutenkaan!) Kristina Ohlssonin dekkarit ovat sitä laatua, että kun niihin kerran tarttuu, ei niitä malta laskea käsistään pois.

Kirjojen päähenkilö on rikospoliisin erikoisryhmässä työskentelevä siviilitutkija Fredrika Bergman, joka on hahmona suorastaan ihanan kuivakka.

Kuten monet muutkin pohjoismaiset dekkaristit, myös Ohlsson nostaa kirjoissaan esiin tasa-arvokysymyksiä. Ohlssonin kirjoissa rikokset ovat raakoja ja kohdistuvat usein naisiin, mutta kertomukset eivät kuitenkaan sijoitu sellaisen järjestelmällisen pahuuden ja naisvihan läpäisemään maailmaan, jota vaikkapa Stieg Larsson on kuvannut.

Ohlssonin Bergman-sarjassa liikutaan ilahduttavan usein harmaalla alueella. Ehdottomasti parasta antia Ohlssonin kirjoissa ovat henkilöhahmot, jotka ovat vuoroin tuskastuttavia, vuoroin sympaattisia. Rikostutkijat eivät ole yksiselitteisesi hyviä eivätkä pahoja, eivät ylivoimaisia neroja, vaan ihmisiä.

Ohlsson kietoo henkilöhahmojen yksityiselämät usein osaksi juonta ja rikosvyyhtiä, joten siinä mielessä tarinat eivät ole kovin realistisia. Ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään Ohlsson oli politiikan tutkija, joten hänen teoksensa avaavat kuitenkin kiinnostavia ja uskottavia näkökulmia yhteiskuntaan ja politiikkaan.

Ohlssonin Bergman-sarjassa on julkaistu aiemmin teokset Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat, Paratiisiuhrit ja Daavidintähdet. Lisäksi Ohlssonilta on tänä vuonna ilmestynyt kaksiosaisen jännitystarinan ensimmäinen osa Lotus blues. Toinen osa Mion blues ilmestyy näillä näkymin lokakuussa.

Elina N.

Untitled design

30+ kirjan lukuhaaste, kohta 6: Dekkari

Varjopoika

Vallgren, Carl-Johan: Varjopoika on kovasti ennakkoon kehuttu dekkari: uusi sankari Danny Katz – kuin yhdistelmä Harry Holea ja Lisbeth Salanderia. Jos pidit heistä, tartu myös tähän. Kirja alkaa pienen pojan katoamistapauksella. Pojan veli katoaa 40 vuotta myöhemmin ja Danny Katzia pyydetään selvittämään tuoreinta katoamistapausta. Äkkiä Katz huomaakin olevansa itse murhasta epäiltynä ja näin alkaa pako ja toisaalta tapausten selvittely. Uskomattomia käänteitä Tukholmassa ja sekoittuupa voodookin kuvioihin. Vauhdikas sarjan avaus.