Yksi + Ihme = kaksi kirjallista helmeä

yksi_ihme

Jokaisella meistä varmasti on jonkinlaisia ennakkoluuloja jotakin asiaa kohtaan. Crossanin Yksi ja Palacion Ihme ovat kirjoja, joiden kautta lukija pääsee peilaamaan ja tutkimaan omia tunteitaan ja ajatuksiaan erilaisuudesta. Molemmat näistä mahtavista kirjoista antavat lukijalleen paljon ajateltavaa pitkäksi aikaa.

Sarah Crossan: Yksi (S&S 2018)

Sarah Crossanin herkkä, koskettava ja kaunis proosarunokirja Yksi on fiktiivinen tarina siamilaisista kaksosista Tippistä ja Gracesta. Nimensä tytöt ovat saaneet näyttelijöiltä Tippi Hedreniltä ja Grace Kellyltä, jotka olivat kauniita ja palvottuja – kuinka ironista, taas yksi hankaluus elää näkymättömänä. He ovat saaneet koko ikänsä kokea itseensä kohdistuvaa kauhua, hämmennystä ja uteliaisuutta. Vaikka sisaruus on vahva, he haluavat olla ja tulla kohdelluiksi yksilöinä ja saada jotain täysin omaa. Suurimman osan ajasta se vain on liikaa pyydetty.

Kun tyttöjen on aika vaihtaa turvallinen kotikoulu kaupungin lukioon, Gracea ja Tippiä kuitenkin epäilyttää, lisää epävarmuutta elämään ei ole asia, jota he haluavat ja kaipaavat. Lukio paljastuu kuitenkin monenlaisten mahdollisuuksien paikaksi. Vaikka Grace ja Tippi herättävät edelleen ihmetystä ja pelkoa, he saavat myös ystäviä. Maailma tuntuu aukeavan vähitellen, kotioven ulkopuolella on niin paljon nähtävää ja koettavaa.

Aikuistuminen on vaikeaa kelle tahansa, mutta entä sille, joka on fyysisestikin yhtä toisen kanssa? Grace ja Tippi ovat monenlaisten lääketieteellisten toimenpiteiden kohteita eikä Gracen ja Tippin terveys ole vankimmalla mahdollisella pohjalla. Heidän on vakavasti harkittava erottamisleikkausta, jossa on valtavat riskit.

Palacio, R.J.: Ihme (WSOY, 2017)

Ihme kertoo Auggiesta. Kotikoulua tähän asti käynyt Auggie on nyt, viidennen luokan alkaessa, menossa ensimmäistä kertaa oikeaan kouluun. Se kiehtoo ja pelottaa häntä, eikä hän tiedä mitä edessä tulee olemaan. Auggie on muuten aivan tavallinen nuori poika (paitsi ehkä tavallista fiksumpi), mutta hänen kasvonsa ovat pahasti epämuodostuneet. Löytävätkö uudet koulutoverit tuon ainutlaatuisen, fiksun ja herkän pojan epätavallisten kasvojen takaa?

Kiusaaminen ja ennakkoluulot, ne ovat arkipäivää niin nuorten kuin aikuistenkin maailmassa. Ihme on kirja, joka jokaisen täytyisi lukea niin nuoren kuin aikuisenkin. Sillä se on tavattoman hieno, koskettava ja rohkea kirja ennakkoluulojen voittamisesta ja rohkeudesta.

Kirjaan on ilmestynyt myös jatko-osa Auggie ja minä: kolme Ihme-tarinaa (WSOY, 2018), jossa Auggien ystävät saavat puheenvuoron.

Erilaisuuden, itsensä ja toisten hyväksymisen lisäksi molempien kirjojen suuriksi teemoiksi nousevat perheen ja ystävien merkitys. Jokainen meistä varmasti tietää, että silloin kun on hankalaa, niin läheisten ihmisten merkitys nousee kahta suuremmaksi.

 

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia!

Mari, Mikkelin pääkirjasto

Millaista kirjastotyö on?

Olen ollut Mikkelissä ja Puumalassa kirjastonhoitajana liki puolitoista vuotta. Usein ihmiset kysyvät, millaista on olla töissä kirjastossa, ja että mitä kirjastotyöntekijät yleensä tekevät. Joskus näistä asioista on hyvä puhua. Sitä paitsi työsuhteeni loppuu tällä viikolla, joten nyt on aika lausua pari valittua sanaa.

Pääkirjaston sisäänkäynti 12.6.18.

Millaista työ kirjastossa siis on? Ainakin voi vastata niin, että kirjastotyö on huomattavasti laajempi asia kuin mitä asiakas näkee palvelutiskin toiselta puolelta. Vähänkin isommissa kirjastoissa suurin osa työstä tehdään asiakkaalta näkymättömissä hyllyjen välissä ja työpöydän rauhassa.

Mitä isompi kirjasto, sitä enemmän työntekijät erikoistuvat tiettyihin tehtäviin. Kuten te lukijat varmasti olette harmiksenne tai iloksenne huomanneet, minulla itselläni on ollut päävastuu tästä blogista. On paljon muitakin vastuualueita ja erillisiä ryhmiä, jotka tekevät yhteistyötä asiakaspalvelun, tiedotuksen, tapahtumien, kokoelmanhoidon ym. parissa.

Kirjat tai muu aineisto eivät itsestään liiku hyllyihin ja takaisin. Lainaus- ja palautusautomaatit toki helpottavat työtaakkaa, mutta paljon jää yhä tehtävää. Aineiston hankintaan, vastaanottoon, varausten hakemiseen ja hyllytykseen menee reilusti aikaa.

Automaatit eivät onneksi ole tekosyy huonompaan asiakaspalveluun. Niiden tuoma apu voi pikemminkin vapauttaa resursseja tietopalveluun. Asiakkaat saattavat kysyä mitä vain maan ja taivaan väliltä. Netissä, puhelimitse tai kasvokkain – aivan sama, kirjastonhoitaja auttaa.

Olennainen juttu on myös se, että aineistoa jatkuvasti tulee lisää ja samalla sitä poistetaan. Vaikka kirjastot ovat ehdottomasti myös kirjavarastoja ja tiedon säilyttäjiä, niiden kokoelmat eivät ole jämähtäneet johonkin tiettyyn pisteeseen. Asiasta on kerrottu lisää tässä merkinnässä. Kokoelmaa täytyy hoitaa ja vaalia ja esitellä, jotta se voi olla kiinnostava.

Ja tietenkin, kuten nykyään on muotia todeta, kirjasto on kaikkea muuta kuin pelkkä kirjavarasto. Siksi kirjastonhoitajan työ on monesti samalla esim. tiedottajan, toimittajan, opettajan, pedagogin ja tapahtumanjärjestäjän työtä. Kirjasto on olemassa tietenkin teitä kirjastonkäyttäjiä varten kaikilla niillä tavoilla, jotka muodostavat modernin kirjastolaitoksen.

Neuvoja.JPG

Mutta millaista kirjastotyö on minun mielestäni?

En voi toki puhua kuin omasta puolestani. Mutta en edes valehtele tässä, kun sanon että minusta kirjastotyö on mukavaa ja siinä saa käyttää omia lahjojaan ihmisten ja sivistyksen hyväksi. Ja tämä työjakso on mennyt kaikin puolin hyvin.

Pidän myös kirjastotyön monipuolisuudesta, ja siitä että työssä on mahdollista kehittää tulevaisuuden kirjastoa entistä paremmaksi paikaksi. Tämä ei ole vain sitä, että pomo käskee ja teen mitä minun on pakko. Kirjastotyö on luovaa työtä.

Ikävä kyllä työni eivät enää jatku Mikkelin seutukirjastossa. Mutta on ollut todella hienoa työskennellä täällä. Kiitos myös kaikille tämän blogin lukijoille siitä!

Jopa suorastaan hyvinkin vahvasti kesäisin terveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

MM-jalkapallo lähestyy – hae lukemista kirjastosta!

Jalkapallokuva 1

Neljän vuoden välein maapalloa järisyttävä elämys eli jalkapallon MM-kisat ovat jälleen ovella. Kesäkuun puolivälissä alkavaan lopputurnaukseen voi valmistautua mitenkäs muuten kuin kirjastokäynnillä.

Venäjällä pelattaviin karkeloihin voi toki varautua ahmimalla kasapäin venäläisiä klassikoita Turgenevista Tolstoihin, mutta tässä artikkelissa keskityn jalkapalloaiheisiin kirjoihin.

Yksittäisten pelaajien elämäkertoja ja seurahistoriikkeja riittää yli tarpeen, joten poiminta muutamasta laaja-alaisemmin jalkapalloa ja MM-kisoja käsittelevästä kirjasta lienee paikallaan. Niiden avulla lajiin vihkiytymätönkin saattaa päästä edes jotenkin hajulle futishullujen palavasta viehätyksestä lajiaan kohtaan.

 

Kuin taivasta koskettaisi

Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi – jalkapallon MM-kisojen historia

Kuin taivasta koskettaisi on laadukas historiikki MM-kisojen historiasta aina ensimmäisestä kisavuodesta 1930 alkaen. Lennokkaasti kirjoitetut katsaukset sisältävät kuinkin turnauksen olennaisimmat tapahtumat ja paljon yksittäisiä kiinnostavia asioita.

Aivan kaikkea ei tietenkään saa mahtumaan mukaan niin pitkää ajanjaksoa käsiteltäessä, mutta monisatasivuinen järkäle on hyvä perusteos kisojen vasta-alkajille tai vähän edistyneemmillekin. Sivuilta käy ilmi samalla se, miten MM-turnaus on kasvanut nykyiseen massiiviseen muotoonsa ja muuttunut kaupalliseksi megatapahtumaksi. Alkuvuosina meno oli vielä aika erilaista.

Kirja ilmestyi alun perin neljä vuotta sitten. Juuri nyt MM-kisojen aattona on ilmestynyt uusi, laajennettu painos, jossa käsitellään myös kesän 2014 kisat. Tätäkin kirjaa on jo saatavissa kirjastoissamme.

 

Jalkapallo valossa ja varjossa

Galeano, Eduardo: Jalkapallo valossa ja varjossa

Alun perin vuonna 1995 ilmestynyt ja myöhemmin uusiin painoksiin täydennetty kirja on kaunokirjallistyyppinen sukellus kuuluisiin jalkapalloilijoihin, kuuluisiin maaleihin ja unohtumattomiin tarinoihin.

Uruguaylaisena Galeanon värikkäissä kertomuksissa korostuu eteläamerikkalainen jalkapallo. Liioittelu on häpeämätöntä, samoin nostalgia menneiden vuosikymmenien sankareita ja antisankareita kohtaan. Kirjailijan persoonallisen tyylin ansiosta lukija ei hevillä voi päästää kirjaa käsistään, vaikka hän olisikin joistakin jutuista eri mieltä.

Tämäkin kirja tekee ajallisesti matkan MM-kisojen alkuvuosilta nykyaikaan. Matka on samalla retki koko 1900-luvun maailmanhistoriaan ja yksittäisten ihmisten elettyihin elämiin. Jalkapallo on ollut suuri osa näitä elämiä ja tälle kirja antaa suuren kunnian.

 

Jalkapallon maailmanselitys

Foer, Franklin: Jalkapallon maailmanselitys

Jalkapallon maailmanselitys sisältää tositarinoita siitä, miten jalkapallo vaikuttaa maailmassa, tai miten maailma vaikuttaa jalkapalloon. Foer vie lukijansa eri puolille maailmaa synkkien mutta usein koskettavien tapahtumien ja ihmiskohtaloiden pariin: serbialaisista huligaaneista brasilialaisen jalkapallon korruptiokytköksiin.

Kirja on vuodelta 2005, mutta se ei vanhene hetkessä. Laji-ihmiset varmasti löytävät kirjasta pikkuoutouksia, kuten sen, miten kevyesti kirjoittaja lyttää valmentajalegenda Valeri Lobanovskin. Taustatyö on kuitenkin tehty riittävän hyvin, jotta lukeminen on samalla viihdyttävää ja opettavaa. Kirja vilisee mielenkiintoisia anekdootteja, joihin voi viitata kahvipöytäkeskusteluissa.

 

Pallon herruus

Vares, Vesa: Pallon herruus kuningaslajin valta ja lumo

Vasta ilmestynyt uutuuskirja on olennaista luettavaa niille, joita kiinnostaa jalkapallon ja politiikan suhde vuosien saatossa. Turun yliopiston poliittisen historian professorina työskentelevä Vesa Vares on kirjoittanut teoksen rautaisen akateemisella otteella ja myös virkistävällä myytinmurtajan asenteella. Silti teos ei ole mitenkään kuiva, ja 414 sivua haihtuu hetkessä.

Valta ja jalkapallo liittyvät toisiinsa ympäri maailmaa. Vares ruotii tarkasti ääri-ideologioiden kuten fasismin suhdetta jalkapalloon. Paljastuu myös se, miten jalkapallo on käyttänyt politiikkaa hyväkseen ja hyötynyt siitä, eikä ainoastaan päinvastoin.

 

11 & pallo

11 & pallo – jalkapallo elämässä, elämä jalkapallossa

Maininnan ansaitsee myös vuonna 1997 ilmestynyt useiden tunnettujen suomalaisten kaunokirjailijoiden yhteisteos, joka käsittelee jalkapalloa sanataiteen silmin. Mukana ovat mm. Kjell Westö ja Kari Hotakainen. Vanhemmista kirjailijoista saamme lukea pätkiä mm. Jarkko Laineelta ja Yrjö Jylhältä.

Teos on taitavasti koottu ja sen sisältämät tekstit ovat aidosti hyviä, eivätkä vain mukana koska aihe nyt sattuu olemaan futis. Kirja sisältää myös lyhyitä muisteloita, jotka ovat kiinnostavaa luettavaa. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat läsnä samalla kun kirja onnistuu tavoittamaan paljonkin kuningaspelin ihmeellisyydestä.

Jalkapallokuva 2

Kaikki nämä kirjat saat myös Lumme-kirjastoistamme. Toki tämän lisäksi voit esimerkiksi katsella YouTubesta kisaklippejä menneiltä vuosilta. Vanhojen MM-turnausten ja karsintojen tuloksiin voi tutustua Wikipediassa tai osoitteessa http://rsssf.com/tablesw/worldcup.html.

Jalkapallon MM-kisat järjestetään 14.6. –15.7. Yle näyttää kaikki ottelut.

Jalkapalloterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

 

(Ensimmäinen kuva: Wikimedia Commons / Danilo Borges, lisenssi Nimeä 3.0 Ei sovitettu (CC BY 3.0).Viimeinen kuva: Presidencia de la República Mexicana, lisenssi Nimeä 2.0 Yleinen (CC BY 2.0).)

Kirjaston sunnuntai

Sunnuntaipäivystykset ovat hieman erilaisia päiviä kirjastossa. Tässä pieni kooste siitä, mitä sunnuntaisin tapahtuu.

10-11

Saapuminen töihin. Kirjasto on pimeänä ja hieman hermostuttaa olla tiloissa itsekseen, mutta kyllä tämä tästä. Ensimmäisiä hommia aamusta on lehtien noutaminen, niiden kirjaaminen saapuneeksi, leimaaminen ja lehtisaliin vieminen. Ja tietenkin kahvin keittäminen termariin.

Lauantain jälkeen on kertynyt myös kasa palautuksia, nostan ne lankakärryyn ja käyn palauttamassa ne lehtisalin koneelle. Joku onnekas saa Enni Mustosen Taiteilijan vaimon luettavaksi, tässä kirjassa onkin tällä hetkellä 400 varausta.

Vien aineiston paikoilleen; paljon tavaraa lähtee myös Lumme-kirjastoihin ja kärryt alkavat olla täynnä viikonlopun jälkeen.

Vilkuilen kelloa ja huomaan, että aikaa on runsaasti, hyllytän hieman ja avaan tabletin ja alan selata lävitse hyllyvarauksia. Ai niin! Sähköposti piti lukea ja laittaa ylös seuraavan viikon työvuorot ylös.

Kun kello lähenee yhtätoista, on aika avata ovet, ensin lehtisalin ovi ja sitten pääovet auki. Ensimmäiset asiakkaat tulevat saman tien lehtisaliin lukemaan päivän lehdet.

 

11-12

Tämä väli koostuu hyllyvarauksien noutamisesta, mikä ei aina suju loistokkaasti. Eräästä kirjasta on hyllyssä 5 kappaletta, kaikki eri painoksia ja nappaan ne kaikki mukaani, ettei tarvitse eestaas kävellä kirjojen kanssa. Lankakärryt täyttyvät ja olen hakenut listalta kaikki kirjat, jotka noukittavissa on.

Seuraavaksi varaukset palautetaan ja laitan laput aineiston väliin ja vien ne paikoilleen. Iso osa varauksista lähtee Lumme-kirjastoihin, muutaman laitan meidän asiakkaille varaushyllyihin odottamaan noutamista.

Asiakkaat toimivat itsenäisesti, mutta pyrin olemaan saatavilla mikäli ongelmia tulee.

Kun hyllyvaraukset on noukittu, kello lähenee jo kahtatoista. Päivä on tähän mennessä sujunut oikein hyvin ja oma olo on alkanut rauhoittua aamun jännityksen jälkeen.

 

12-13

Asiakkaita käy tasaiseen tahtiin.

Vietän tunnin pääasiassa hyllyjen välissä. Järjestelmän päivityksen aikana suoritimme rymsteerauksen ja saimme uudet genret nostettua esille mm. romantiikan ja uskonnollisen kirjallisuuden.

Hyllyistä löytyy usein yllätyksiä, kuten korjaukseen menevä kirja, tupla J:iit hyllyopasteissa ja ups! siinä meni yksi I-kirjain, johon löytyy onneksi korvaaja välivarastosta.

 

13-14

Mukavan rauhallinen tunti. Muutamia kirjoja palautuu automaattiin, napsin ne pois ja vien suoraan palautushyllyyn. Käyn siistimässä hyllyjä ja tervehdin asiakkaita.

14-15

Viimeinen tunti, kirjastossa on viimeisiä asiakkaita ja työpäivä on sujunut rauhallisesti. Alan jo hieman muistella, että mitä kaikkea pitikään ns. iltahommina tehdä. Vielä tosin on runsaasti aikaa, käyn hyllyjä lävitse, nappaan muutaman työpäivän aikana tulleen hyllyvarauksen.

Ja mikä tärkeintä! Pitää muistaa laittaa palautuslaatikko paikoilleen ja avata ne palautusluukun hakaset! Sitten kohti aurinkoista iltapäivää!

 

Hyvää kesää toivottaen
Essi

Kirjaihastus: Anders Vacklin & Aki Parhamaa Sensored Reality osa 1 – Beta

Kirjoista on ihana kirjoittaa, saa ruotia tekstiä, miettiä hieman symboliikkaa, juonen käänteitä, hahmoja ja avata koko tarinan omaksi tekstikseen. Silloin saa myös elää kirjan uudestaan, hyppiä pitkin kirjaa, nauttia suosikkihetkistä ja olla päästämättä irti.

Mutta tämä kirja; Sensored Reality Beta on sellainen, jota voin vain fanittaa. Anders Vacklin ja Aki Parhamaa ovat luoneet vertaansa vailla olevan päähahmon, Bugin alias Minako Takedan. Bug on puoliksi suomalainen ja puoliksi japanilainen, hänen isänsä on juuri kuollut ja äiti saanut ylennyksen pelifirman pomoksi, kun hän muuttaa Meri-Tokiosta vedenalaiseen Helsinkiin.

9789513196356_frontcover_final

(C) Tammi & Laura Lyytinen

Kyseessä on dystopia, jossa valtaosa maailmasta on peittynyt veden alle ja Helsingistä on tullut pelaamisen ydin (tässä vaiheessa ainakaan minulle kirja lakkasi olemasta dystopiaa vaan paikka johon ehdottomasti halusin sukeltaa) ja pelaamista rakastava Bug on kaiken keskiössä.

Sisäinen nörttini suorastaan hyrisi onnesta, kun sain Bugin kengissä poistua helteisestä Mikkelistä suoraan pelien ytimeen. Bug on myös poikkeuksellinen hahmo; yleensä tai ainakin ne kirjat, joihin olen itse törmännyt, nämä nörttipäähahmot ovat olleet poikia mikä on jättänyt itseni hieman genren ulkopuolelle ja olen monesti pohtinut asiaa kirjallisuuden kannalta; missä ovat pelaamiseen erikoistuneen naispäähahmot?

Beta sulauttaa huomaamattomasti suomalaisen ja japanilaisen kulttuuriin nuoren tytön näkökulman. Tyttö yrittää löytää juuria ja hieman vältellä sitä viettämällä päivät koulussa (mikäli ei satu lintsaamaan) ja illat yötä myöten pelaten.

Meinasin itse jumahtaa kirjan ääreen kuin Bug peliensä, kun tapahtumat vierittyvät sivu sivulta eteenpäin ja pohtien, missä Bugin äiti oli koko tarinan ajan; melkeinpä alati läsnä, lukijan ulottuvilla mutta ei aivan siinä kuitenkaan.

Yksinkertaisuudessaan Beta on yksi niistä kirjoista, joiden jatkoa odotan kalenteria tuijottaen.  Aivan kirjan lopussa on ote seuraavasta osasta, tätä en uskaltanut lukea, koska kaiho tarinaan jäi jo nyt liian suureksi.

Sarjan seuraava osa Glitch ilmestyy keväällä 2019.

Pääkirjastosta tervehtien

Essi

 

 

 

 

Tutkimusmatkalla yrttien maailmassa

IMG_0188p

Kotikorven puutarhan Sari Lappalainen esittelee uutuusyrttejä

Mikkelin Tiedepäivät tarjosi harvinaista herkkua kaikille yrteistä kiinnostuneille, kun puhujiksi Mikkeli-saliin saatiin projektipäällikkö Birgitta Partanen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista (valittu juuri Arktiset aromit ry:n toiminnanjohtajaksi) ja yrttitutkimuksen uranuurtaja yliagronomi Bertalan Galambosi.

Birgitta muistutti villiinnyttävistä villiyrteistä, eli kaikille tutuista pihan ja luonnon tuotteista. Ne ovat ilmaista ja ravintoarvoltaan huippua lähiruokaa ja niiden keruuaika on parhaimmillaan juuri nyt. Eli mars maistelemaan koivua, horsmaa, voikukkaa, poimulehteä, kuusenkerkkää…

IMG_0196p2

Birgitta Partanen ja villiinnyttävät villiyrtit

Bertalan loi viihdyttävän katsauksen yrttien viljelyn ja käytön historiaan ja erityisesti yrttitutkimuksen rantautumiseen Suomeen ja Mikkelin Karilaan. Yrttien käyttö on lisääntynyt paljon ihan sellaisenaan ruuanlaitossa, mutta myös erilaisina rohdosvalmisteina. Molempien ilmiöiden takana on tieteellistä tutkimusta ja innostuneita ihmisiä, esimerkiksi Toivo Rautavaara, Ulla Lehtonen, Henriette Kress ja Sinikka Piippo (kaikilta löytyy julkaisuja myös kirjastosta – katso linkit jutun lopussa).

IMG_0208p3
Bertalan Galambosi kertoo yrttitutkimuksesta tuotannon tukena

Tutkimus on myös tuonut suomalaisten ulottuville ihan uusia yrttejä, kuten Mojito-mintun ja valkosipuliyrtin. Näitä saimme maistella ja nuuhkia ihan livenäkin Kotikorven puutarhan paikalle tuoman ihanan yrttipöydän äärellä.

Tilaisuus tarjosi hienon esimerkin siitä, kuinka tieteen tulokset rantautuvat jokapäiväiseen elämäämme. Tästä muistuttaminen onkin yksi Mikkelin Tiedepäivien tavoitteista. Tiedepäivät toteutetaan Mikkelin yliopistokeskuksen, Luonnonvarakeskuksen, Mikkelin lukion ja kirjaston yhteistyönä. Tänä vuonna kirjastossa järjestettiin Tutkimusmatka-tapahtuman lisäksi myös tiedeaiheinen satutunti ja tiedepäivien teemoja esittelevä kirjanäyttely.

Tilaisuuden materiaaleja

IMG_0210

Kirjasto komppaa Tiedepäiviä -kirjanäyttely

Teksti ja kuvat: Eija pääkirjastosta

Esikoiskirjailijan mietteitä

Vuosi 2018 on minulle vähintäänkin mielenkiintoinen. Aloitin pääkirjastossa tammikuussa oppisopimuksella, lähes puolentoista vuoden harjoittelun jälkeen. Ja jos siinä ei olisi vielä tarpeeksi ohjelmaa, niin yksi pitkäaikainen unelmani toteutuu syksyllä, kun WSOY julkaisee esikoiskirjani elokuussa!

Olen aina rakastanut kirjoja, äitini luki minulle lapsuudessa, ja heti kun kykenin, aloin itse lukea ja imeydyin niin täydellisesti Aku Ankkoihin, että sain monena aamuna juosta kouluun, etten myöhästyisi (ja myöhästyinkin muutaman kerran).

Ehkä ensimmäisiä aavistuksia kohti kirjailijuutta oli, kun luin innokkaasti Pikku Vampyyri -sarjaa ja muistan kovasti selittäneeni luokkatovereilleni ruokalan jonossa, miten aion kirjoittaa tarinan jossa Rydiger saa päättää pitääkö siipensä vai tuleeko hänestä tavallinen poika.

Mainittakoon, että Rydiger on kirjasarjan nimen mukaisesti vampyyri. En enää muista, miten tuon tempun ajattelin suorittaa, siis vampyyrin muuttamisen ihmiseksi, mutta kova into minulla tuolloin oli.

Muita lapsuuden suosikkejani olivat Bertin päiväkirjat, jotka valloittivat huumorilla, uteliaisuuden tajullaan, Neiti Etsivät, Mirkka-sarja ja tietenkin Harry Potterit.

Aikaa kului ajatuksista kirjoittaa fanifiktiota Rydigeristä. Teini-ikäisenä aloin kirjoittaa ystäväni kanssa, oikeastaan sattumalta. Se oli paperilla haaveilua, eskapismia ja tapa käydä lävitse teini-iän myllerryksiä. Mutta tuolloin minuun alkoi syttyä rakkaus sanoihin ja niiden voimaan.

Erityisen voimakas lukukokemus minulle oli Laila Hirvisaaren Sonja-sarja. Ahmin noin 2500 sivua viikossa ja lumouduin Venäjän hovin kiemuroista täysin. Mikä voima sanoilla olikaan? Siitä tunteesta en ole vieläkään päässyt ylitse, vaikka olen lukenut tuhansia kirjoja, kirjoittanut ties kuinka monia käsikirjoituksien raakileita ja nyt, kun olen tässä pisteessä, että esikoisen julkaisuun on vain hieman yli 4 kuukautta, sanat valtaavat minut edelleen.

On yhä maagista uppoutua kirjaan, ihailla kirjailijan kykyä luoda uusi maailma tyhjästä, punoa se eläväksi kuviksi lukijan mielessä ja antaa tarinan elää vielä lukemisen jälkeenkin. Kenties vielä vuosienkin jälkeen. Se on hengästyttävä tunne.

Ja minä pystyn samaan, tai ainakin toivon pystyväni. On ollut upea matka punoa yksittäinen kuva tytöstä, joka kävelee kumisaappaat jalassa hiekkatietä pitkin, etäinen isä vierellään, aina kirjaksi asti.

Se, että saan olla kirjastossa töissä esikoiskirjailijavuotenani tuo aivan varmasti omat haasteensa, mutta myös suuret ilot; sain nimittäin itse tilata kirjani Lumme-kirjastoon ja kun kirja syksyllä ilmestyy ja posti kantaa sen pääkirjaston takahuoneeseen, pääsen hypistelemään sitä ensimmäisten joukossa ja laittamaan sen lainauskuntoon.

Unelma kirjan julkaisusta ei ole toteutunut sillä aikataululla kuin toivoin ja matka tähän asti on vaatinut paljon kärsivällisyyttä, pettymyksen sietoa, omien kirjoitusvirheiden tuijottamista ja takamuslihaksia, mutta nyt kun se on toteutumassa, on kaikki sen arvoista.

– Essi

AT-kansi

 

Kirjavinkki: Tulevaisuuden arabi (1-3)

Tulevaisuuden arabi.jpg

Harvoin olen ainakaan itse törmännyt näin koukuttavaan sarjakuvaan. Viime vuosien aikana ilmestynyt Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen sarjakuvasarja Tulevaisuuden arabi vie katsomaan maailmaa kultakutrisen pienen pojan silmin.

Syyrialaisen isän työ professorina vie perheen Ranskasta Libyaan ja sieltä myöhemmin Syyriaan. Äiti on ranskalainen ja saa oman osansa ajoittain todella lamauttavista kulttuurieroista. Poika-Riadiin on mielenkiintoista samaistua, koska hän joutuu luovimaan eri maailmojen ja kulttuurien välillä. Tulevaisuuden arabin lähin vertailukohta on ehkäpä Marjane Satrapin Persepolis-sarjakuva.

Ulkopuolisuuden ja outouden tunteet ovat usein läsnä, eikä sarjakuvassa piilotella arabikulttuurin pimeitä puolia. Yhtä lailla rakkaus ja julmuus kuvataan todella suoraan, mutta ei silti tyylittömän tungettelevasti tai liian osoittelevasti. Väkivaltaa on kuitenkin mukana paljon.

Jokainen voi vetää oman johtopäätöksensä taustalla väijyvistä poliittista tapahtumista ja uskonnollisista pohjavireistä, jotka toki vaikuttavat lapsen elämään vain epäsuorasti. Mutta varsinkin Riadin isän näkemyksiä lukija itsekin joutuu vääjäämättä punnitsemaan.

Piirrosjälki on toimivaa, helppolukuista peruskauraa. Kiinnostavinta on varmaan väritys. Eri maissa sarjakuva on eri värinen: esim. Syyriassa vaaleanpunainen tai Libyassa keltainen.

Tulevaisuuden arabi tavallaan ottaa kantaa, mutta oikeastaan se vain näyttää eletyt ja koetut tapahtumat. Tämän sarjakuvan vahvuus on, että sekin jo itsessään riittää. Pelkkä tarina tempaisee mukaansa, vaikkei lukija olisikaan erityisen kiinnostunut politiikasta tai kulttuurien välisten konfliktien pohtimisesta. Henkilöiden inhimillisyys ja hauraus on tuskallisen koskettavaa.

On myös helppo sanoa, että Tulevaisuuden arabi on ajankohtainen kuin mikä, kun Syyriassa tilanne on niin kurja kuin se on ja monet arabivaltiot muutenkin ovat horjuvalla pohjalla. Tämä ajankohtaisuus ei ainakaan vähennä sarjakuvan koukuttavuutta.

Sarjasta on ilmestynyt kolme osaa, joista kaikki on suomennettu. Neljäs osa ilmestyy ranskaksi loppuvuodesta. Kaikkia kolmea osaa löytyy monesta eri Lumme-kirjastosta. Käy lainaamassa omasi.

Sarjakuvaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto & Puumalan kirjasto

Entä jos vinkkaisin aivan vääriä kirjoja?

Musta kissa

Kirjastonhoitajana olen pohtinut seuraavaa asiaa. Kaikki kirjavinkkaajat, jotka suosittelevat aineistoa kirjaston käyttäjille, tuntuvat olevan aina niin pirteitä ja ammattitaitoisia. He mielellään kertovat onnistumisistaan – siitä, kuinka saivat jonkun ihmisen ilahtumaan ja löytämään ennestään tuntemattoman helmen kirjaston valtavan aineiston joukosta.

Mutta entä jos ketään ei vain kiinnosta ne kirjat, joita suosittelen? Joskus on niin, että itse mieluusti suosittelisin sellaisia kirjoja, jotka eivät nimenomaan kiinnosta ketään. Eikö se osittain olisi myös vinkkauksen tarkoitus?

Minä oikeasti mietin, pitäisikö vinkata sellaisia kirjoja, joita kohtaan lukijat tuntevat piilevää vastenmielisyyttä ja jopa inhoa kirjan näkiessään.

Onhan varmasti niinkin, että kirjastohoitajan tehtävä ei ole vain esitellä kirjoja, joista lukija valmiiksi tykkää. Kirjallisuuden tehtävä kun voi parhaimmillaan olla paljon laajempi. Kirjallisuus ja taide herättelee ja puhuttelee, ravistelee ja ärsyttää.

Ainakin minulle oli hyvä lukea koulussa sellaisia kirjoja, jotka vain piti lukea. Sellaisiin kirjoihin ei välttämättä muuten olisi ollenkaan tarttunut. Jos lukee vain sellaisia kirjoja, joita muutenkin haluaisi lukea, on vaarana että urautuu henkisesti.

En tarkoita, että pitäisi suositella mitään ylettömän väkivaltaista tai muuten päälle käyvällä tavalla järkyttävää aineistoa. Tärkeää olisi vain saada lukija tarttumaan sellaiseen kirjaan, johon hän ei halua tutustua vain ennakkoluulojensa takia.

Kirjoista ja kaikesta kulttuurista voi olla eri mieltä ja kaiken voi ironisoida ja karnevalisoida, mutta monenlaiselle aineistolle kannattaa antaa mahdollisuus. Siksi minä olen jäänyt pohtimaan sitä, miten kirjavinkkaajan onnistumisen oikeastaan voi määritellä.

Eikö onnistumiseksi voisi pikemminkin laskea sen, että lukija palaa vihaisena tiskille ja haukkuu vinkatun kirjan pataluhaksi? Eikö se merkitse, että olisin onnistunut jossain, kun kirja selvästi herättää tunteita ja saa lukijan vakuuttuneemmaksi kirjamaustaan ja elämänarvoistaan – tai sitten alitajuisesti valmiimmaksi epäilemään niitä tai monta muuta asiaa?

Siksi minua kutkuttaa suositella myös kirjoja, jotka ovat myös hieman epäilyttäviä, sen lisäksi että ne ovat hyviä. Lukijahan luonnostaan saattaa suhtautua penseästi juuri sellaisiin teoksiin.

Huonoja kirjoja en toki mielellään suosittele, sitä en tarkoita. Mutta hyvien kirjojen hyvyys voi olla sitäkin, että ne jakavat mielipiteitä. Siksi vinkkauksessa ei ole kyse vain siitä, onko joku kirja hyvä tai ei noin keskimääräisesti.

Kirjastonhoitajat kutsuvat aineiston ”pitkäksi hännäksi” sellaisten kirjojen joukkoa, joista on vähän kappaleita ja joka on epäsuosittua. Häntä se on siksi, koska se tulee suositumman aineiston perässä, ja pitkä siksi, koska kokoelma on niin laaja. Eihän kovin moni kirja voi olla suosittu samaan aikaan.

Hyviä kirjoja löytyy siis valtavasti juuri tuosta pitkästä hännästä. Sitä tärkeämmäksi tulee se, että aidosti hyvät ja tärkeät kirjat eivät unohdu hyllyyn. Eihän se haittaa, että joku tietty kirja ei suurinta osaa ihmisistä kiinnosta. Ei se ole tarkoituskaan.

Mutta aina joku innostuu tai vähintäänkin hermostuu, ja se on sentään jo hienoa. Ei ole mikään klisee, että yksi kirja voi muuttaa koko ihmisen elämän. Runoja tai lasten kuvakirjoja, ihan sama.

Siksi on mielestäni riittämätöntä vinkata vain sellaisia kirjoja, joista jo ennestään tietää, että ne todennäköisesti kelpaavat lukijoille ja joista voisi päätellä, miten todennäköisesti vinkkaaminen ”onnistuu”. Tuollaiset kirjathan ovat monesti jo valmiiksi suosittuja, eivätkä ne välttämättä edes tarvitse erillistä suosittelua.

Tästäkin tekstistä saa toki olla eri mieltä. Se ei edusta tämän kirjaston kantaa, ja oikeastaan hyvä niin. Kunpahan vain pohdiskelen ja yritän jollain kierolla tavalla ajatella kirjavinkkauksen parasta, kun jonkin verran olen itsekin vinkkaillut.

Kirjavinkkausterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

(Kuva: Poo.243, lisenssi Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 2.0 Yleinen (CC BY-NC-ND 2.0).)

Kirjavinkki: Tuntemattoman miehen elämä

Tuntemattoman miehen elämä

Odotukseni tätä kirjaa kohtaan eivät olleet enää järin korkealla, kun olin lukenut sitä joitakin kymmeniä sivuja. Jotenkin tarina tuntui vähän tylsältä. Olenko tarpeeksi kiinnostunut katkeroituneesta keski-ikäisestä kirjailijasta, jonka elämänkriisin keskelle minut alkusivuilla heitetään?

Mutta mitä olen lukenut Andreï Makinea, hänen tyylistään on vaikea olla pitämättä – siksi kirjaan tartuinkin. Ja onneksi sivujen kuluessa kirja alkoikin lunastaa lupauksiaan.

Andreï Makine on Ranskaan emigroitunut venäläinen ja samalla tunnetuimpia ranskalaisia nykykirjailijoita. Makinen teosten Venäjä-kuvaukset kiinnittyvät kiinteästi venäläiseen klassikkokirjallisuuteen, vaikka hän kirjoittaakin ranskaksi. Ja tavallaan vuonna 2009 julkaistu Tuntemattoman miehen elämä onkin melkein uuvuttavan klassista kamaa: rakkautta, kärsimystä, elämän järjettömyyttä, yksittäisten ihmisten luovimista aikakausien ja politiikan sekamelskassa…

Aiheiden painavuutta kuitenkin keventää paikoin hyvinkin mojova ironia ja Makinen kepeä kirjoitustapa. Tekstiä on helppo seurata, vaikka se kätkee sisäänsä lopulta varsin monta päällekkäistä tarinaa.

Ei ehkä sano paljon, jos puhuu kirjasta ”koskettavana”, sillä koskettava voi olla monella tavalla. Mutta tämä kirja oli mielestäni sitä hyvin omalla tavallaan, samalla järkyttävällä ja iloisella. Se puhui sellaisesta elämästä, jota välttämättä miljoonatkaan sanat eivät tule käsitelleeksi, ja joka on tavallaan sanojen ulkopuolella.

Olenko tässä liian arvoituksellinen? Pitäisikö sanoa jotain konkreettisempaa? Kenelle voisin kirjaa suositella?

Ehkäpä voisin sanoa, että tämä kirja on haaveilijoille. Rakkaudessa ja elämässä pettyneille, siinä iloitseville tai kärsiville. Ja ehkä sellaisille tyypeille, jotka eivät itsekään ihan tiedä mihin ovat menossa, tai jotka tietävät sen täysin varmasti.

Teos on kertomus siitä, mitä yhteiskunta voi tehdä ihmiselle, ja mitä ihminen yhteiskunnalle. Se kertoo valtakunnasta nimeltä Neuvostoliitto. Neuvostovallan kauheudesta huolimatta sitä kohtaan voi tuntea nostalgiaa. Samalla esiin nousee itsevarma ja nousukasmainen uusi Venäjä, joka juhlii Pietarin kaupungin 300-vuotisjuhlia.

Kuitenkin pääosassa on yksittäinen ihminen pintaa syvemmältä ja haavoittuvana. Teos tuntuu suurennuslasintarkasti paljastavan joka sivulla jotain olennaista ihmisluonnosta. Minulle ei ainakaan tullut tunnetta latteasta ”suurten tunteiden” kliseekokoelmasta.

Kirjaa löytyy runsaasti ympäri eteläisen Savonmaan, joten saat sen lainaksesi vähällä vaivalla.

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto