Esittelyssä uudempia kuvakirjoja

Luin kesän aikana omalle lapselleni kirjoja, joita omat vanhempani lukivat minulle silloin, kun olin pieni. Havahduin miettimään, minkälaisia kuvakirjoja viime aikoina on julkaistu. Aloin tutkia tänä vuonna julkaistuja lasten kuvakirjoja ja tällaisia esimerkkejä löysin:

bty

Ensimmäisenä tartun Disneyn elokuvien pohjalta tehtyyn kirjaan. On mielestäni mielenkiintoista, kuinka elokuvien jälkeen kirjoitetut kirjat laajentavat elokuvan maailmaa. Elokuvassa on vain rajallinen aika jonkun tapahtuman kuvaamiseen. Joskus olen jäänyt miettimään, mitä elokuvan jälkeen tapahtui tai olisi voinut tapahtua. Disneyn Frozen – Buldan kristalli avaa pienen oven elokuvan maailmaan. Kirjassa Kristoff lupaa korjata peikkomuori Buldan kristallin ja pyytää siihen apua Annalta ja Elsalta.

Nukkumaanmenosta on kirjoitettu paljon. Monissa niistä käsitellään nukkumisen ja unen tärkeyttä. Heather Roan Robbins on ottanut toisenlaisen näkökulman kirjassaan Pikkukarhun nukkumaanmenokirja. Kirja pyrkii olemaan lempeän meditatiivinen ja sen kautta luomaan lapselle turvallisuuden tunnetta. Kuvitus kirjassa on miellyttävä, kukapa voisi vastustaa kuvia nukkuvista eläimistä? Kuvitus ei kuitenkaan luo liikaa virikkeitä, tämä helpottanee lapsen rauhoittumista.

Joskus eteen saattaa tulla hetki, kun on muutettava toiselle paikkakunnalle. Silloin tulee ikävä vanhoja ystäviä. Melanie Joyce on kirjoittanut hurmaavan kirjan aiheesta nimeltä Parhaat ystävät. Kirjassa Pikku Karhu on muuttanut uuteen kotiin ja se kaipaa ystäviään. Pikku Karhu kirjoittaa ystävilleen kirjeen ja siitä seuraa mukavia asioita. Tästä aiheesta löytyy paljon muitakin kirjoja.

Anna Maria Mäki käsittelee pienen lapsen uhmaikää hauskasti kirjassa Manna ja mahaluu. Kirjassa Manna saa unen koiralta mahaluun, jonka voimalla hän voi hallita maailmaa. Tämä maailmaa hallitseva voima saa äidin pyyhkimään hikeä otsaltaan, kun Manna heittäytyy lattialle ja karjuu sotahuudon: Mahaluu, mahaluu, emmahaluu, mahaluu! Kirja saa jopa tämän uhmaikäisen lapsen äidin hymyilemään ja uskomaan hieman enemmän siihen, että uhma helpottaa aikanaan.

Oman vuoron odottaminen voi olla vaikeaa. Mutta niin voi olla myös vuoron antaminen toiselle. Vuorottelun tärkeydestä kertoo Laura Rankinin kirja Minun vuoroni! Kirja kertoo Emmistä ja Valtista, jotka tykkäävät leikkiä yhdessä. Mutta onko leikkiminen yhtä hauskaa silloin, kun tuntuu ettei oma vuoro tule koskaan?

Nämä ja monia muita uusia (ja vanhoja) kuvakirjoja löydät Mikkelin kaupunginkirjaston lastenosastolta!

Sari, Mikkelin pääkirjasto

Mainokset

Satakiri-ilmaisukilpailu 15.8.–31.10.2017

satakiri_blogiin

Satakiri-ilmaisukilpailu on suunnattu kaikille 7–19-vuotiaille eteläsavolaisille lapsille ja nuorille. Kilpailu on Etelä-Savon Kulttuurirahaston rahoittama ja osa Mikkelin kaupunginkirjaston vuonna 2017 toteuttamasta Lukukiri – täyttä 100:a -hankkeesta.

Satakiri-ilmaisukilpailun teema on ”Minun Suomeni”. Millainen sinun Suomesi on nyt?
Miltä se näyttää? Kuulostaa? Tuntuu? Mitä toivot, mistä haaveilet tai mitä haluat sanoa tämän hetken Suomessa? Voit kertoa sen meille tekstillä, kuvilla, äänillä tai videolla. Satakiri-ilmaisukilpailuun osallistumalla voit kertoa sinun Suomestasi vapaasti ja omasta näkökulmastasi. Tärkeintä on, että työsi koskettaa vastaanottajaa ja kertoo juuri sinun ajatuksistasi, tunteistasi ja toiveistasi.

Kilpailutyössä voi käyttää mitä tahansa taiteen ilmaisumuotoa, kunhan työ on digitaalisessa muodossa, jotta sen voi tallentaa ja esittää Satakiri-sivustolla. Kilpailutyöt on palautettava Satakiri-sivustolle 31.10. mennessä.

Kilpailuun voi osallistua yksilö- tai ryhmätöillä seuraavissa ikäryhmissä:
1–3-luokka/7–10 v., 4–6-luokka/10–13 v., 7–9-luokka/13–16 v. ja toinen aste/16–19 v. Ryhmätöissä ikävuodet ovat viitteelliset. Jokaisesta ikäryhmästä palkitaan sekä yksilö- että ryhmätyö. Voittajatyöt palkitaan 100-500 euron suuruisilla rahapalkinnoilla.

Kilpailun kummina toimiva Mikkelin poikateatteri on tehnyt kilpailun kutsuvideon, joka on katsottavissa Satakiri -sivustolla sekä Youtubesta.

Voittajan valitsee nelihenkinen tuomaristo, johon kuuluvat ohjaaja Jesse Haaja, Mikkelin Poikateatterin ohjaaja Joonas Veijanen, kirjailija Reijo Honkonen ja läänintaitelija Susanna Kolehmainen. Voittajat julkistetaan 1.12.2017 Mikkeli-salissa pidettävässä palkitsemistilaisuudessa.

Lisätietoja kilpailun nettisivuilta http://www.satakiri.fi ja hanketyöntekijä Riia Marttiselta, riia.marttinen(at)mikkeli.fi tai p. 040 129 4907.

”Minun Suomeni kieli on kaunis – käytetään sitä!”

 

Kesätyöntekijä ja lasten puuhatuokio kirjastossa

Toisella työviikollani kirjastolla kävi ryhmä lapsia vierailemassa. Olimme suunnitelleet heitä varten hieman toimintaa.

Aluksi lapset jaettiin suunnilleen kolmen hengen ryhmiin. Näissä ryhmissä heidän oli tarkoitus ratkoa ristikko. Vastaukset ristikon kohtiin löytyivät eri puolilta kirjastoa vihjelappujen luota, joten lasten ei tarvinnut vain istua aloillaan pähkäillen vastauksia. Numerolaput ja ristikot ovat yhä paikoillaan, joten muidenkin on mahdollista kokeilla kirjastosuunnistusta.

peppi

Kun ristikot oli saatu kunnialla täytettyä, niin koko ryhmä jaettiin kahteen suunnilleen yhtä suureen osaan. Toinen puolikas lähti kuuntelemaan satuja ja toinen puolikas ryhtyi askartelemaan. Vaikka osa tahtoikin piirtää, niin silti kirjanmerkit taisivat olla suosituin askartelun kohde. Kirjanmerkeistä tuli erityisen kimaltelevia, kun niihin teippasi koristeellisia teippejä.

askartelu

Jonkin ajan kuluttua ryhmät vaihtoivat paikkaa keskenään, joten molemmat puolikkaat saivat sekä askarrella että kuunnella satuja. Sadut kertoivat norpasta, leppäkertusta jolla ei ollut pilkkuja sekä ötököiden juhlista. Kaikki kuuntelivat yllättävän tarkkaavaisesti, ja kuvia ihmeteltiin ääneen.

Lopuksi kokoonnuttiin takaisin yhteen. Osa lähti etsimään kirjoja lainattavaksi ja loput odottelivat jo ulos lähtöä. Lasten vierailu sujui hyvin ja vaikutti siltä, että hekin viihtyivät kirjastossa.

 

Kesätyöntekijä

”Oi! Tämän lainasin nuoruudessani kirjastosta, onkohan se vielä siellä?”

Kirjallisuus

Meillä on jokaisella lapsuuden ja nuoruuden musiikki-, elokuva- ja kirjamuistoja. Keräsimme talvella erilaisilla tavoilla asiakkaiden muistoja lukemisistaan ja kuunteluistaan. Muutamassa vanhusten ryhmässä jaettiin kaavaketta, johon kirjoitettiin omat suosikit. Kirjasto oli mukana joulukuussa seniorilounaalla. Sieltäkin saatiin mukavan kokoinen nippu.

Maaliskuussa kotisivuillamme oli linkki lomakkeeseen ja samanaikaisesti kirjaston Facebook-sivuille sai kirjoitella suosikkejaan. Myös henkilökunnalta kysyttiin.

Vastaukset on tarkistettu, mutta ihan kaikkea aineistoa meillä ei enää ole kirjaston kokoelmissa. Saimme yhteensä 60 eri vastausta, joissa oli kolmisen sataa aineistovinkkiä. Osassa tietenkin tuli samoja nimiä. Olavi Virta soi monen mielessä vielä nytkin…

Musiikki

Kesäkuun ajan pääkirjaston alakerrassa ja musiikkiosastolla on siis pienen aineistonäyttelyn muodossa esillä teidän lapsuutenne ja nuoruutenne. Esille on haettu lisäksi pääkirjaston lasten varastosta sellaisia kirjoja, joita kysytään jatkuvasti.

Kirjallisuus2

Seuraavassa on pätkä yhdestä asiakkaan etsinnästä, valitettavasti tähän ei vielä ole tullut varmistusta mikä kirja on kyseessä.

”Olen lukenut kirjan koulussa 90-luvun puolivälissä. Kirjassa kukko ja kalkkuna kisaavat kumpi on pidempi. Lopussa ne kiipeävät jätekasan päälle, kasa romahtaa ja molemmat ovat maassa yhtä pitkinä. Kirja kuului ulkomaista alkuperää olevaan sarjaan, siinä oli värikuvat ja helppolukuinen teksti, eikä ollut kovin paksu. Joku toinen saman sarjan kirja kertoi nauramisesta, jota ei voinut lopettaa.”

Tuon yllä olevan tyyppisiä etsintöjä tulee meille asiakaspalvelijoille jatkuvasti.

Jos omaa suosikkiasi ei ole esillä, käy palvelutiskillä vinkkaamassa. Tarkistamme, löytyykö opus vielä, ja laitamme sen esille.

Musiikki2

Teksti Ulla

Kuvat Joni

Alussa oli Hengari

Alussa oli Hengari, virtuaalitodellisuuslasit ja kirjastoharjoittelija.

AoH 1

Lasit olivat pakkauksessa eikä kukaan ollut mennyt sitä vahingossakaan avaamaan. Kierreltyäni aikani pakkausta uskaltauduin lopulta kurkistamaan sen sisään. Sieltä paljastui silmille laitettavien möhkäleitten lisäksi kaikki johdot, joita ihminen voi koskaan tarvita, ja pieni musta pömpeli. Joidenkin tuskaisten yritysten jälkeen onnistuin lopulta kiinnittämään lasit PlayStationiin. Sitten vain laitoin lasit silmille, olin viidakossa ja toivoin, ettei dinosaurus tallaisi minun päälleni.

AoH 2

Parin viikon päästä lasit testattiin yleisöllä Hengarin eli Mikkelin pääkirjaston uuden nuortenosaston avajaisissa. Lasit olivat suuri hitti. Itse asiassa pelipiste oli melkein suositumpi kuin tule-tänne-ja-syö-karkkia -piste.

Ryhdyin kaavailemaan peli-iltaa Hengariin.

Peli-iltoja oli loppujen lopuksi neljä. Minulle opetettiin koulussa – Mikkelin ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogilinjalla – että on hyvä miettiä etukäteen, mikä kaikki voi mennä pieleen. Olen siinä tosi hyvä. Kyllähän vr-lasit pystyy lainaamaan itsekseenkin – pääkirjaston yläkerran tiskiltä kirjastokorttia vastaan tunniksi. Silloin ei tarvitse antaa toiselle vuoroa viiden minuutin välein tai sietää jotain aikuista. Joten miksi jotkut nuoret pojat haluaisivat pelata järjestetyssä peli-illassa? Seuraako tästä kapina?

Kävi ilmi, että lapset ja nuoret ovatkin aika tyytyväisiä, jos heille järjestää jotain. Pelasimme siis vr-laseilla, teimme supersankarinaamioita ja kirjanmerkkejä ja juttelimme. Osallistujia oli enimmillään noin 20 yhdessä illassa ja he olivat etupäässä 10–12-vuotiaita poikia. Meillä oli hauskaa. Palaute kuului, ettei homma olisi yhtään sama, jos he vain tulisivat kaverin kanssa pelaamaan muulla ajalla, kun ei siinä tule juteltua samalla tavalla. Minua myös epäiltiin vähän tyhmäksi, kun lähden pois kirjastosta mennäkseni takaisin kouluun. Kuka peli-iltoja sitten järjestäisi?

AoH 3

Tällä välin minun työnurkassani kökötti tyhjä vr-lasilaatikko. Ei sitä poiskaan viitsinyt heittää. Se oli niin kovin hieno laatikoksi. Juuri ennen viimeistä peli-iltaa minä sitten keksin sen. Varustauduin laatikolla, vessapaperirullilla, hammastikuilla ja muulla tarpeellisella. (Ja myöskin poppareilla, karkilla ja mehulla, mutta hys!) Niin siinä viimeisessä peli-illassa syntyi vr-linna!

AoH 4

Kirjoittanut Mimosa Laine

Kuvat Mimosa Laine

Viittomakielinen e-kirja lapsille

heinahatttuvilttitossu

Kirjasta Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen on julkaistu Viittomakielisen kirjaston verkkosivuilla viittomakielinen versio. Kirja on ensimmäinen suomalaisella viittomakielellä toteutettu e-kirja lapsille.

Viitottu e-kirja sopii myös ei-viittoville. Salla Savolaisen alkuperäiset kuvat, viittomat ja ääneen luettu teksti ovat hienossa opusoinnussa keskenään. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen e-kirja uutuus. Kirja on katsottavissa avoimesti Viittamakielisen kirjaston verkkosivuilla.

Viittomakielisen kirjaston verkkosivuilla kannattaa käydä tutustumassa myös muihin materiaaleihin. Sivuilta löytyy viitottua materiaalia mm. parkourista, henkilökuvia ja matkaohjelmia.

 

Kirja, jota rakastin lapsena

Kirjastotädeillä oli pieni keskinäinen lukuhaaste. Sen seurauksena syntyi mukavia pieniä lukuvinkkejä teidän blogin lukijoiden iloksi. Tässä parhaat palat, osa 2:

”Tässä ajattelin sitä aikaa, kun olin niin pieni vielä, että äiti luki ääneen minulle ja veljelleni. Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu kävi niin rakkaaksi, että ensin väritin Maija Karman kauniit kuvat ja sitten leikkelin niitä irti. Aikuisempana ostin ehjän kappaleen repaleisen ja teipatun kaveriksi.”

”Tätä en muista itse, mutta äitini kertoi aikoinaan, että joskus parivuotiaana lempikirjani oli Susi ja seitsemän pientä kiliä. Jännitys siis vetosi pienestä pitäen. Osasin kirjan kuulemma ulkoa, mutta sitä piti lukea silti uudestaan ja uudestaan”

”Tykkäsin seikkailuista ja halusin asua apinan kanssa ilman vanhempia. Tämä ei ole varmaan kenellekään yllätys: Peppi Pitkätossu

”Kirja, jota rakastin lapsena. Tätä pitikin pohtia. Pidin saduista ylipäänsä, etenkin tuhkimot ja lumikit olivat suosittuja. Mutta kun opin lukemaan itse niin kirjoja meni laidasta laitaan: Pikku naisista Tarzaneihin.”

lukuhaaste2

Lukuhaasteen parhaat palat

Kirjastotädeillä oli pieni keskinäinen lukuhaaste. Sen seurauksena syntyi mukavia pieniä lukuvinkkejä teidän blogin lukijoiden iloksi:

Kirja, johon palaan aina uudestaan:

”Ei ole yhtä tiettyä, johon palaan. Mutta hyvä kirja on hyvä kirja uudestaankin luettuna ja se voi avautua vähän uudella  tavalla eri lukukerroilla. Opiskeluaikana ihastuin Aino Kallaksen Sudenmorsiameen, luin sitä niin keskittyneesti bussissa, että ajoin ohi pysäkkini. Olen lukenut kirjan uudelleen muutaman kerran, nähnyt siitä näytelmäversionkin ja aina se tempaa mukaansa”

”Isot ihmiset ovat toden totta käsittämättömiä. Kirja, johon palaan aina uudestaan: Pikku prinssi. En kyllästy siihen koskaan. Sain sen isoveljeltäni joskus ” sata vuotta” sitten ja silloin en tajunnut sitä. Se on kuin lastenkirja, mutta kyllä siitä saa enemmän irti isona…”

”Tähän pitäisi kai laittaa jotain syvällistä, mutta rehellisyyden nimissä on kai todettava, että useimmiten palaan KVTES:iin. Jos kuitenkin pitää mainita joku teos, jonka lukemisesta nautin niin paljon, että se on otettava käsiin uudestaan ja uudestaan, joudun tekemään tunnustuksen: Viisikko ja salakuljettajat. Se on ensimmäisiä ”oikeita” kirjoja, joita olen lukenut. Ja vaikutus oli lähtemätön. Kirja tuskin on mitenkään poikkeuksellinen, mutta sen aikaansaama tunne ja elämys olivat jotain, joilla oli peruuttamattomia  vaikutuksia.”

”Rehellisyyden nimissä tähän täytyy vastata The complete works of William Shakespeare, koska niin usein tulee teksteissä viittauksia vastaan, että antologiasta usein sitten tarkistelen kuka oli kuka ja missä ja kenen kaa. Mutta koska uhkaa tulla aika maskuliininen tästä koko haasteesta, niin liitänpä ovelasti mukaan vielä Marjane Satrapin sarjakuvateoksen Luumukanaa, johon olen palannut useasti. Siinä pääsee ääneen muun muassa teheranilainen dervissi (suufimystikoihinkin muuten on tullut palattua tasaisin väliajoin, joten siinäpä sekin aasinsilta vielä).”

reading2

30+kirjaa lukuhaaste osa 28: Kirja jossa on taikuutta

001_where

Corderoy Tracey

Miksu ja Milli: ihmeellinen taikatemppu

Kustannus Mäkelä, 2012

Miksulla on pikkusisko, joka seuraa Miksua joka paikkaan ja matkii isoveljeään kaikessa. Milli haluaisi osallistua Miksun jokaiseen leikkiin. Miksua Milli ärsyttää ja hän toivoisi Millin katoavan. Kun Miksu harjoittelee taikatemppuja uusilla välineillään, hän sattuu lausumaan taikasanat, joilla on hurjia seuraamuksia. Katosiko Milli ihan oikeasti? Saako Miksu peruttua taikansa?

Saatavuus Mikkelin kirjastoissa

30+ kirjaa lukuhaaste osa 17: Kuvakirja

karkausyon-ratikkamatka perin-erikoinen-muna

Rönns, Christel: Perin erikoinen muna (Schildts&Söderströms 2012)

Holmberg, Annika: Karkausyön ratikkamatka (WSOY 2010)

Kuvakirjoja tulee perhesyistä luettua melkolailla paljon. Ikisuosikkejani ovat Tatu ja Patu- kirjat, mutta tähän haastepostiin halusin heittää kaksi muuta mieleen jäänyttä kuvakirjaa.

Toinen sekä minun, että lasteni suosikeista on Christel Rönnsin Perin erikoinen muna (2013). Se on hyvin kuvitettu, sopivan pituinen ja lisäksi sisällöltään omaperäinen ja sopivan erilainen erottuakseen ”massasta”. Tarina alkaa, kun tyttö löytää rannalta suuren munan. Perhe epäilee sitä koristemunaksi, mutta eräänä aamuna muna on kadonnut ikkunalaudalta ja lemmikkikoira Reija haukkuu vimmatusti jotain sohvan alla… perheeseen saadaankin uusi jäsen, Koi-Koi.

Pari viikkoa sitten törmäsin toiseen ihastuttavan kuvakirjaan nimeltä Karkausyön ratikkamatka. Kieli on niin hurmaavaa, ja Virpi Talvitien kuvituskin kiehtovaa, että ihan nostattaa kateellisuutta helsinkiläisiä kohtaan. Tarina nimittäin kertoo ratikasta, joka karkausyönä saa vapautensa ja lähtee kierrokselle taianomaiseen kaupunkiin. Kuunteluyleisökin huomasi normaalista lastenkirjamatskusta poikkeavan runollisen kerronnan. Mikkelistäkin pitäisi olla tällainen kirja. Suosittelen lämpimästi!