Millaista kirjastotyö on?

Olen ollut Mikkelissä ja Puumalassa kirjastonhoitajana liki puolitoista vuotta. Usein ihmiset kysyvät, millaista on olla töissä kirjastossa, ja että mitä kirjastotyöntekijät yleensä tekevät. Joskus näistä asioista on hyvä puhua. Sitä paitsi työsuhteeni loppuu tällä viikolla, joten nyt on aika lausua pari valittua sanaa.

Pääkirjaston sisäänkäynti 12.6.18.

Millaista työ kirjastossa siis on? Ainakin voi vastata niin, että kirjastotyö on huomattavasti laajempi asia kuin mitä asiakas näkee palvelutiskin toiselta puolelta. Vähänkin isommissa kirjastoissa suurin osa työstä tehdään asiakkaalta näkymättömissä hyllyjen välissä ja työpöydän rauhassa.

Mitä isompi kirjasto, sitä enemmän työntekijät erikoistuvat tiettyihin tehtäviin. Kuten te lukijat varmasti olette harmiksenne tai iloksenne huomanneet, minulla itselläni on ollut päävastuu tästä blogista. On paljon muitakin vastuualueita ja erillisiä ryhmiä, jotka tekevät yhteistyötä asiakaspalvelun, tiedotuksen, tapahtumien, kokoelmanhoidon ym. parissa.

Kirjat tai muu aineisto eivät itsestään liiku hyllyihin ja takaisin. Lainaus- ja palautusautomaatit toki helpottavat työtaakkaa, mutta paljon jää yhä tehtävää. Aineiston hankintaan, vastaanottoon, varausten hakemiseen ja hyllytykseen menee reilusti aikaa.

Automaatit eivät onneksi ole tekosyy huonompaan asiakaspalveluun. Niiden tuoma apu voi pikemminkin vapauttaa resursseja tietopalveluun. Asiakkaat saattavat kysyä mitä vain maan ja taivaan väliltä. Netissä, puhelimitse tai kasvokkain – aivan sama, kirjastonhoitaja auttaa.

Olennainen juttu on myös se, että aineistoa jatkuvasti tulee lisää ja samalla sitä poistetaan. Vaikka kirjastot ovat ehdottomasti myös kirjavarastoja ja tiedon säilyttäjiä, niiden kokoelmat eivät ole jämähtäneet johonkin tiettyyn pisteeseen. Asiasta on kerrottu lisää tässä merkinnässä. Kokoelmaa täytyy hoitaa ja vaalia ja esitellä, jotta se voi olla kiinnostava.

Ja tietenkin, kuten nykyään on muotia todeta, kirjasto on kaikkea muuta kuin pelkkä kirjavarasto. Siksi kirjastonhoitajan työ on monesti samalla esim. tiedottajan, toimittajan, opettajan, pedagogin ja tapahtumanjärjestäjän työtä. Kirjasto on olemassa tietenkin teitä kirjastonkäyttäjiä varten kaikilla niillä tavoilla, jotka muodostavat modernin kirjastolaitoksen.

Neuvoja.JPG

Mutta millaista kirjastotyö on minun mielestäni?

En voi toki puhua kuin omasta puolestani. Mutta en edes valehtele tässä, kun sanon että minusta kirjastotyö on mukavaa ja siinä saa käyttää omia lahjojaan ihmisten ja sivistyksen hyväksi. Ja tämä työjakso on mennyt kaikin puolin hyvin.

Pidän myös kirjastotyön monipuolisuudesta, ja siitä että työssä on mahdollista kehittää tulevaisuuden kirjastoa entistä paremmaksi paikaksi. Tämä ei ole vain sitä, että pomo käskee ja teen mitä minun on pakko. Kirjastotyö on luovaa työtä.

Ikävä kyllä työni eivät enää jatku Mikkelin seutukirjastossa. Mutta on ollut todella hienoa työskennellä täällä. Kiitos myös kaikille tämän blogin lukijoille siitä!

Jopa suorastaan hyvinkin vahvasti kesäisin terveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Mainokset

Kirjaston sunnuntai

Sunnuntaipäivystykset ovat hieman erilaisia päiviä kirjastossa. Tässä pieni kooste siitä, mitä sunnuntaisin tapahtuu.

10-11

Saapuminen töihin. Kirjasto on pimeänä ja hieman hermostuttaa olla tiloissa itsekseen, mutta kyllä tämä tästä. Ensimmäisiä hommia aamusta on lehtien noutaminen, niiden kirjaaminen saapuneeksi, leimaaminen ja lehtisaliin vieminen. Ja tietenkin kahvin keittäminen termariin.

Lauantain jälkeen on kertynyt myös kasa palautuksia, nostan ne lankakärryyn ja käyn palauttamassa ne lehtisalin koneelle. Joku onnekas saa Enni Mustosen Taiteilijan vaimon luettavaksi, tässä kirjassa onkin tällä hetkellä 400 varausta.

Vien aineiston paikoilleen; paljon tavaraa lähtee myös Lumme-kirjastoihin ja kärryt alkavat olla täynnä viikonlopun jälkeen.

Vilkuilen kelloa ja huomaan, että aikaa on runsaasti, hyllytän hieman ja avaan tabletin ja alan selata lävitse hyllyvarauksia. Ai niin! Sähköposti piti lukea ja laittaa ylös seuraavan viikon työvuorot ylös.

Kun kello lähenee yhtätoista, on aika avata ovet, ensin lehtisalin ovi ja sitten pääovet auki. Ensimmäiset asiakkaat tulevat saman tien lehtisaliin lukemaan päivän lehdet.

 

11-12

Tämä väli koostuu hyllyvarauksien noutamisesta, mikä ei aina suju loistokkaasti. Eräästä kirjasta on hyllyssä 5 kappaletta, kaikki eri painoksia ja nappaan ne kaikki mukaani, ettei tarvitse eestaas kävellä kirjojen kanssa. Lankakärryt täyttyvät ja olen hakenut listalta kaikki kirjat, jotka noukittavissa on.

Seuraavaksi varaukset palautetaan ja laitan laput aineiston väliin ja vien ne paikoilleen. Iso osa varauksista lähtee Lumme-kirjastoihin, muutaman laitan meidän asiakkaille varaushyllyihin odottamaan noutamista.

Asiakkaat toimivat itsenäisesti, mutta pyrin olemaan saatavilla mikäli ongelmia tulee.

Kun hyllyvaraukset on noukittu, kello lähenee jo kahtatoista. Päivä on tähän mennessä sujunut oikein hyvin ja oma olo on alkanut rauhoittua aamun jännityksen jälkeen.

 

12-13

Asiakkaita käy tasaiseen tahtiin.

Vietän tunnin pääasiassa hyllyjen välissä. Järjestelmän päivityksen aikana suoritimme rymsteerauksen ja saimme uudet genret nostettua esille mm. romantiikan ja uskonnollisen kirjallisuuden.

Hyllyistä löytyy usein yllätyksiä, kuten korjaukseen menevä kirja, tupla J:iit hyllyopasteissa ja ups! siinä meni yksi I-kirjain, johon löytyy onneksi korvaaja välivarastosta.

 

13-14

Mukavan rauhallinen tunti. Muutamia kirjoja palautuu automaattiin, napsin ne pois ja vien suoraan palautushyllyyn. Käyn siistimässä hyllyjä ja tervehdin asiakkaita.

14-15

Viimeinen tunti, kirjastossa on viimeisiä asiakkaita ja työpäivä on sujunut rauhallisesti. Alan jo hieman muistella, että mitä kaikkea pitikään ns. iltahommina tehdä. Vielä tosin on runsaasti aikaa, käyn hyllyjä lävitse, nappaan muutaman työpäivän aikana tulleen hyllyvarauksen.

Ja mikä tärkeintä! Pitää muistaa laittaa palautuslaatikko paikoilleen ja avata ne palautusluukun hakaset! Sitten kohti aurinkoista iltapäivää!

 

Hyvää kesää toivottaen
Essi

Kirjaihastus: Anders Vacklin & Aki Parhamaa Sensored Reality osa 1 – Beta

Kirjoista on ihana kirjoittaa, saa ruotia tekstiä, miettiä hieman symboliikkaa, juonen käänteitä, hahmoja ja avata koko tarinan omaksi tekstikseen. Silloin saa myös elää kirjan uudestaan, hyppiä pitkin kirjaa, nauttia suosikkihetkistä ja olla päästämättä irti.

Mutta tämä kirja; Sensored Reality Beta on sellainen, jota voin vain fanittaa. Anders Vacklin ja Aki Parhamaa ovat luoneet vertaansa vailla olevan päähahmon, Bugin alias Minako Takedan. Bug on puoliksi suomalainen ja puoliksi japanilainen, hänen isänsä on juuri kuollut ja äiti saanut ylennyksen pelifirman pomoksi, kun hän muuttaa Meri-Tokiosta vedenalaiseen Helsinkiin.

9789513196356_frontcover_final

(C) Tammi & Laura Lyytinen

Kyseessä on dystopia, jossa valtaosa maailmasta on peittynyt veden alle ja Helsingistä on tullut pelaamisen ydin (tässä vaiheessa ainakaan minulle kirja lakkasi olemasta dystopiaa vaan paikka johon ehdottomasti halusin sukeltaa) ja pelaamista rakastava Bug on kaiken keskiössä.

Sisäinen nörttini suorastaan hyrisi onnesta, kun sain Bugin kengissä poistua helteisestä Mikkelistä suoraan pelien ytimeen. Bug on myös poikkeuksellinen hahmo; yleensä tai ainakin ne kirjat, joihin olen itse törmännyt, nämä nörttipäähahmot ovat olleet poikia mikä on jättänyt itseni hieman genren ulkopuolelle ja olen monesti pohtinut asiaa kirjallisuuden kannalta; missä ovat pelaamiseen erikoistuneen naispäähahmot?

Beta sulauttaa huomaamattomasti suomalaisen ja japanilaisen kulttuuriin nuoren tytön näkökulman. Tyttö yrittää löytää juuria ja hieman vältellä sitä viettämällä päivät koulussa (mikäli ei satu lintsaamaan) ja illat yötä myöten pelaten.

Meinasin itse jumahtaa kirjan ääreen kuin Bug peliensä, kun tapahtumat vierittyvät sivu sivulta eteenpäin ja pohtien, missä Bugin äiti oli koko tarinan ajan; melkeinpä alati läsnä, lukijan ulottuvilla mutta ei aivan siinä kuitenkaan.

Yksinkertaisuudessaan Beta on yksi niistä kirjoista, joiden jatkoa odotan kalenteria tuijottaen.  Aivan kirjan lopussa on ote seuraavasta osasta, tätä en uskaltanut lukea, koska kaiho tarinaan jäi jo nyt liian suureksi.

Sarjan seuraava osa Glitch ilmestyy keväällä 2019.

Pääkirjastosta tervehtien

Essi

 

 

 

 

Tutkimusmatkalla yrttien maailmassa

IMG_0188p

Kotikorven puutarhan Sari Lappalainen esittelee uutuusyrttejä

Mikkelin Tiedepäivät tarjosi harvinaista herkkua kaikille yrteistä kiinnostuneille, kun puhujiksi Mikkeli-saliin saatiin projektipäällikkö Birgitta Partanen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista (valittu juuri Arktiset aromit ry:n toiminnanjohtajaksi) ja yrttitutkimuksen uranuurtaja yliagronomi Bertalan Galambosi.

Birgitta muistutti villiinnyttävistä villiyrteistä, eli kaikille tutuista pihan ja luonnon tuotteista. Ne ovat ilmaista ja ravintoarvoltaan huippua lähiruokaa ja niiden keruuaika on parhaimmillaan juuri nyt. Eli mars maistelemaan koivua, horsmaa, voikukkaa, poimulehteä, kuusenkerkkää…

IMG_0196p2

Birgitta Partanen ja villiinnyttävät villiyrtit

Bertalan loi viihdyttävän katsauksen yrttien viljelyn ja käytön historiaan ja erityisesti yrttitutkimuksen rantautumiseen Suomeen ja Mikkelin Karilaan. Yrttien käyttö on lisääntynyt paljon ihan sellaisenaan ruuanlaitossa, mutta myös erilaisina rohdosvalmisteina. Molempien ilmiöiden takana on tieteellistä tutkimusta ja innostuneita ihmisiä, esimerkiksi Toivo Rautavaara, Ulla Lehtonen, Henriette Kress ja Sinikka Piippo (kaikilta löytyy julkaisuja myös kirjastosta – katso linkit jutun lopussa).

IMG_0208p3
Bertalan Galambosi kertoo yrttitutkimuksesta tuotannon tukena

Tutkimus on myös tuonut suomalaisten ulottuville ihan uusia yrttejä, kuten Mojito-mintun ja valkosipuliyrtin. Näitä saimme maistella ja nuuhkia ihan livenäkin Kotikorven puutarhan paikalle tuoman ihanan yrttipöydän äärellä.

Tilaisuus tarjosi hienon esimerkin siitä, kuinka tieteen tulokset rantautuvat jokapäiväiseen elämäämme. Tästä muistuttaminen onkin yksi Mikkelin Tiedepäivien tavoitteista. Tiedepäivät toteutetaan Mikkelin yliopistokeskuksen, Luonnonvarakeskuksen, Mikkelin lukion ja kirjaston yhteistyönä. Tänä vuonna kirjastossa järjestettiin Tutkimusmatka-tapahtuman lisäksi myös tiedeaiheinen satutunti ja tiedepäivien teemoja esittelevä kirjanäyttely.

Tilaisuuden materiaaleja

IMG_0210

Kirjasto komppaa Tiedepäiviä -kirjanäyttely

Teksti ja kuvat: Eija pääkirjastosta

Esikoiskirjailijan mietteitä

Vuosi 2018 on minulle vähintäänkin mielenkiintoinen. Aloitin pääkirjastossa tammikuussa oppisopimuksella, lähes puolentoista vuoden harjoittelun jälkeen. Ja jos siinä ei olisi vielä tarpeeksi ohjelmaa, niin yksi pitkäaikainen unelmani toteutuu syksyllä, kun WSOY julkaisee esikoiskirjani elokuussa!

Olen aina rakastanut kirjoja, äitini luki minulle lapsuudessa, ja heti kun kykenin, aloin itse lukea ja imeydyin niin täydellisesti Aku Ankkoihin, että sain monena aamuna juosta kouluun, etten myöhästyisi (ja myöhästyinkin muutaman kerran).

Ehkä ensimmäisiä aavistuksia kohti kirjailijuutta oli, kun luin innokkaasti Pikku Vampyyri -sarjaa ja muistan kovasti selittäneeni luokkatovereilleni ruokalan jonossa, miten aion kirjoittaa tarinan jossa Rydiger saa päättää pitääkö siipensä vai tuleeko hänestä tavallinen poika.

Mainittakoon, että Rydiger on kirjasarjan nimen mukaisesti vampyyri. En enää muista, miten tuon tempun ajattelin suorittaa, siis vampyyrin muuttamisen ihmiseksi, mutta kova into minulla tuolloin oli.

Muita lapsuuden suosikkejani olivat Bertin päiväkirjat, jotka valloittivat huumorilla, uteliaisuuden tajullaan, Neiti Etsivät, Mirkka-sarja ja tietenkin Harry Potterit.

Aikaa kului ajatuksista kirjoittaa fanifiktiota Rydigeristä. Teini-ikäisenä aloin kirjoittaa ystäväni kanssa, oikeastaan sattumalta. Se oli paperilla haaveilua, eskapismia ja tapa käydä lävitse teini-iän myllerryksiä. Mutta tuolloin minuun alkoi syttyä rakkaus sanoihin ja niiden voimaan.

Erityisen voimakas lukukokemus minulle oli Laila Hirvisaaren Sonja-sarja. Ahmin noin 2500 sivua viikossa ja lumouduin Venäjän hovin kiemuroista täysin. Mikä voima sanoilla olikaan? Siitä tunteesta en ole vieläkään päässyt ylitse, vaikka olen lukenut tuhansia kirjoja, kirjoittanut ties kuinka monia käsikirjoituksien raakileita ja nyt, kun olen tässä pisteessä, että esikoisen julkaisuun on vain hieman yli 4 kuukautta, sanat valtaavat minut edelleen.

On yhä maagista uppoutua kirjaan, ihailla kirjailijan kykyä luoda uusi maailma tyhjästä, punoa se eläväksi kuviksi lukijan mielessä ja antaa tarinan elää vielä lukemisen jälkeenkin. Kenties vielä vuosienkin jälkeen. Se on hengästyttävä tunne.

Ja minä pystyn samaan, tai ainakin toivon pystyväni. On ollut upea matka punoa yksittäinen kuva tytöstä, joka kävelee kumisaappaat jalassa hiekkatietä pitkin, etäinen isä vierellään, aina kirjaksi asti.

Se, että saan olla kirjastossa töissä esikoiskirjailijavuotenani tuo aivan varmasti omat haasteensa, mutta myös suuret ilot; sain nimittäin itse tilata kirjani Lumme-kirjastoon ja kun kirja syksyllä ilmestyy ja posti kantaa sen pääkirjaston takahuoneeseen, pääsen hypistelemään sitä ensimmäisten joukossa ja laittamaan sen lainauskuntoon.

Unelma kirjan julkaisusta ei ole toteutunut sillä aikataululla kuin toivoin ja matka tähän asti on vaatinut paljon kärsivällisyyttä, pettymyksen sietoa, omien kirjoitusvirheiden tuijottamista ja takamuslihaksia, mutta nyt kun se on toteutumassa, on kaikki sen arvoista.

– Essi

AT-kansi

 

Entä jos vinkkaisin aivan vääriä kirjoja?

Musta kissa

Kirjastonhoitajana olen pohtinut seuraavaa asiaa. Kaikki kirjavinkkaajat, jotka suosittelevat aineistoa kirjaston käyttäjille, tuntuvat olevan aina niin pirteitä ja ammattitaitoisia. He mielellään kertovat onnistumisistaan – siitä, kuinka saivat jonkun ihmisen ilahtumaan ja löytämään ennestään tuntemattoman helmen kirjaston valtavan aineiston joukosta.

Mutta entä jos ketään ei vain kiinnosta ne kirjat, joita suosittelen? Joskus on niin, että itse mieluusti suosittelisin sellaisia kirjoja, jotka eivät nimenomaan kiinnosta ketään. Eikö se osittain olisi myös vinkkauksen tarkoitus?

Minä oikeasti mietin, pitäisikö vinkata sellaisia kirjoja, joita kohtaan lukijat tuntevat piilevää vastenmielisyyttä ja jopa inhoa kirjan näkiessään.

Onhan varmasti niinkin, että kirjastohoitajan tehtävä ei ole vain esitellä kirjoja, joista lukija valmiiksi tykkää. Kirjallisuuden tehtävä kun voi parhaimmillaan olla paljon laajempi. Kirjallisuus ja taide herättelee ja puhuttelee, ravistelee ja ärsyttää.

Ainakin minulle oli hyvä lukea koulussa sellaisia kirjoja, jotka vain piti lukea. Sellaisiin kirjoihin ei välttämättä muuten olisi ollenkaan tarttunut. Jos lukee vain sellaisia kirjoja, joita muutenkin haluaisi lukea, on vaarana että urautuu henkisesti.

En tarkoita, että pitäisi suositella mitään ylettömän väkivaltaista tai muuten päälle käyvällä tavalla järkyttävää aineistoa. Tärkeää olisi vain saada lukija tarttumaan sellaiseen kirjaan, johon hän ei halua tutustua vain ennakkoluulojensa takia.

Kirjoista ja kaikesta kulttuurista voi olla eri mieltä ja kaiken voi ironisoida ja karnevalisoida, mutta monenlaiselle aineistolle kannattaa antaa mahdollisuus. Siksi minä olen jäänyt pohtimaan sitä, miten kirjavinkkaajan onnistumisen oikeastaan voi määritellä.

Eikö onnistumiseksi voisi pikemminkin laskea sen, että lukija palaa vihaisena tiskille ja haukkuu vinkatun kirjan pataluhaksi? Eikö se merkitse, että olisin onnistunut jossain, kun kirja selvästi herättää tunteita ja saa lukijan vakuuttuneemmaksi kirjamaustaan ja elämänarvoistaan – tai sitten alitajuisesti valmiimmaksi epäilemään niitä tai monta muuta asiaa?

Siksi minua kutkuttaa suositella myös kirjoja, jotka ovat myös hieman epäilyttäviä, sen lisäksi että ne ovat hyviä. Lukijahan luonnostaan saattaa suhtautua penseästi juuri sellaisiin teoksiin.

Huonoja kirjoja en toki mielellään suosittele, sitä en tarkoita. Mutta hyvien kirjojen hyvyys voi olla sitäkin, että ne jakavat mielipiteitä. Siksi vinkkauksessa ei ole kyse vain siitä, onko joku kirja hyvä tai ei noin keskimääräisesti.

Kirjastonhoitajat kutsuvat aineiston ”pitkäksi hännäksi” sellaisten kirjojen joukkoa, joista on vähän kappaleita ja joka on epäsuosittua. Häntä se on siksi, koska se tulee suositumman aineiston perässä, ja pitkä siksi, koska kokoelma on niin laaja. Eihän kovin moni kirja voi olla suosittu samaan aikaan.

Hyviä kirjoja löytyy siis valtavasti juuri tuosta pitkästä hännästä. Sitä tärkeämmäksi tulee se, että aidosti hyvät ja tärkeät kirjat eivät unohdu hyllyyn. Eihän se haittaa, että joku tietty kirja ei suurinta osaa ihmisistä kiinnosta. Ei se ole tarkoituskaan.

Mutta aina joku innostuu tai vähintäänkin hermostuu, ja se on sentään jo hienoa. Ei ole mikään klisee, että yksi kirja voi muuttaa koko ihmisen elämän. Runoja tai lasten kuvakirjoja, ihan sama.

Siksi on mielestäni riittämätöntä vinkata vain sellaisia kirjoja, joista jo ennestään tietää, että ne todennäköisesti kelpaavat lukijoille ja joista voisi päätellä, miten todennäköisesti vinkkaaminen ”onnistuu”. Tuollaiset kirjathan ovat monesti jo valmiiksi suosittuja, eivätkä ne välttämättä edes tarvitse erillistä suosittelua.

Tästäkin tekstistä saa toki olla eri mieltä. Se ei edusta tämän kirjaston kantaa, ja oikeastaan hyvä niin. Kunpahan vain pohdiskelen ja yritän jollain kierolla tavalla ajatella kirjavinkkauksen parasta, kun jonkin verran olen itsekin vinkkaillut.

Kirjavinkkausterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

(Kuva: Poo.243, lisenssi Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 2.0 Yleinen (CC BY-NC-ND 2.0).)

Kellutusta

Paper Boats 02

Ehkä olet huomannut Mikkelin pääkirjaston hyllyjä tutkaillessasi, että seassa saattaa olla aineistoa, jossa lukee ”Lähemäen kirjasto”. Jos olet, hyvä niin: se ei ole virhe vaan tarkoituksellista.

Olemme nimittäin aloittaneet aineistojemme kellutuksen. Se ei tarkoita sitä, että kirjamme lojuisivat jatkossa pitkin Saimaata. Lyhyesti sanottuna emme vain enää tiettyjen toimipisteiden välillä lähetä aineistoa takaisin siihen kirjastoon josta teos on lainattu. Tässä säästämme vaivaa ja kuljetuskustannuksia.

Kokeilu alkoi pääkirjaston ja Lähemäen kirjaston kesken ja on nyt laajentunut koskemaan myös Kalevankangasta, Otavaa ja Rantakylää. Järjestely on tässä vaiheessa siis lähinnä kokeilu, eikä se koske muita Lumme-alueeseen kuuluvia kirjastoja.

Poikkeuksiakin on. Lehdet, kotiseutukokoelmien aineistot ja varastoaineistot lähetetään takaisin kotikirjastoon. Näin tehdään myös, jos jotain aineistolajia ei ole omassa kirjastossa lainkaan. Esimerkkinä pääkirjastosta lainatut monikielisen kirjaston kirjat tai vaikka LP-levyt.

Teidän kirjastonkäyttäjien ei tarvitse ottaa asiaa sen kummemmin huomioon, sillä se ei tuota ylimääräistä vaivaa. Lähinnä asia koskee työntekijöiden työtapoja, kun aineiston palautumisen jälkeen ei tarvita uutta kuljetusta takaisin kotikirjastoon. Kerron kuitenkin tästä, koska käytäntö voi kiinnostaa muitakin kuin meitä työntekijöitä. Lisäksi kellutus on Suomessa yleistymään päin.

Voitte siis edelleen varata aineistoa noudettavaksi mihin kirjastoon vaan ja palauttaa minne vaan Lumme-kirjastojen sisällä. Aineiston saa käsiinsä ilmaisella varauksella riippumatta siitä, missä tietty kirja milläkin hetkellä on ”kellumassa”.

Kirjastoterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

(Kuva: Amaury Laporte, lisenssi Nimeä-EiKaupallinen 2.0 Yleinen (CC BY-NC 2.0).)

Tule kirjastoon, työtön!

Tyhjä kärry

Oletko työtön ja sinulla on paljon vapaa-aikaa, etkä tiedä miten sen käyttäisit? Eikö sinulla ole varaa käydä kahviloissa ja pyöriä kauppakeskuksissa tai huoltoasemilla? Oletko kyllästynyt aktiivimalliin ja siitä käytävään keskusteluun?

Ei hätää, tule kirjastoon!

Kirjastossa voit vapaasti oleskella, tulla ja mennä ja käyttää aineistoamme ilmaiseksi. Ketään ei täällä kiinnosta oletko joidenkin mielestä lusmu vai et, sillä olet yhtä arvokas kirjastonkäyttäjä kuin kaikki muutkin. Ketään ei täällä kiinnosta, oletko aktivoituna tai karenssissa.

Jos satut olemaan samalla syrjäytynyt, silläkään ei ole väliä. Joskus tämän maailman menestyneimmät ja mahtavimmat tyypit ovat itseään täynnä ja käyttäytyvät paljon huonommin kuin sinä. Sivistyksen arvostaminen ei katso rahaa tai sosiaalista asemaa.

Älä myöskään tunne syyllisyyttä siitä, että olet työtön ja koet itsesi tarpeettomaksi, kun vain päivät pitkät hengailet kirjastossa. Työpaikat eivät vain aina kohtaa toisiaan. Minullakin oli lähinnä paljon onnea, kun satuin saamaan tämän työpaikan.

Muista, että kirjastot rahoitetaan myös sinun maksamillasi verorahoilla. Kaiva siis niistä kaikki hyöty irti ja ota ne omaksesi. Ja kiitos siitä, että niin varmasti jo teetkin. Nähdään siis kirjastossa!

Kirjastollisin terveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Pääkirjaston vuoden asiakkaat 2017: kirjasto on viihtymistä, tietoa ja tarinoita

vuoden lainaajat

Kati Pehkonen ja Mikko Santaharju, pääkirjaston vuoden asiakkaat

”Se jalkapallopeli, missä pitää syöttää pallo peliin – se on kirjastossa parasta”, sanoo Mikko Santaharju, 5 v., joka valittiin äitinsä Kati Pehkosen kanssa Mikkelin pääkirjaston vuoden 2017 kirjastoasiakkaaksi. Muihin Katin ja Mikon suosikkipeleihin kuuluvat Kimble ja Muuttuva labyrintti sekä zombimuistipeli.

Pelaamisen lisäksi kaksikko lainaa ahkerasti kirjallisuutta laidasta laitaan, muun muassa yhteistä lintubongausharrastusta tukevia kirjoja sekä muita eläinkirjoja. Iltasatu kuuluu perheen ohjelmaan joka ilta, joten myös satu- ja kuvakirjoja kertyy kirjastokassiin. Kati itse lukee erityisesti tietokirjoja psykologian ja filosofian aloilta sekä puutarhakirjoja.

Varausten itsepalvelunouto saa Katilta positiivista palautetta kätevyydestään. ”Ihan ohimennen hyllystä saa myös hyviä lukuvinkkejä”, sanoo Kati. Ahkerasti kirjastoa käyttävät Kati ja Mikko arvostavat myös eväidensyöntimahdollisuutta sekä Mikkeli-salin erilaisia näyttelyitä. Aiemmin kaksikko lainasi aineistot Katin kortilla, mutta keväästä lähtien Mikolla on ollut myös ikioma kirjastokortti.

Mielenkiintoisia ja hauskoja kirjan nimiä

Kaikki me olemme varmasti törmänneet kirjoihin, jotka hätkähdyttävät jo nimellään. Nimi voi olla osuva, mielenkiintoa herättävä tai ihan vain hullunkurinen. Esittelen tässä nimiä, joita henkilökuntamme ja itseni päähän on pälkähtänyt, ja jotka ovat jotenkin kiinnittäneet huomion.

Joskus nimet ovat absurdin mielenkiintoisia. Nimen huomattuaan lukija alkaa miettiä, että mistähän ihmeestä tässä on kyse. Ja ehkä piakkoin on sitä mieltä, että ahaa, tämähän on nokkelaa.

Joillakin kirjailijoilla voi myös olla oma persoonallinen tyylinsä kirjojen nimien keksimisessä. Esimerkkeinä vaikkapa Arto Paasilinna, Kurt Vonnegut tai Armas J. Pulla. Joskus kirjalle on parempi keksiä lyhyt nimi joka erottuu, tai sitten nimi joka erilaisuutensa ja monimutkaisuutensa ansiosta pistää silmään.

Usein hauskoilla tai mielenkiintoisilla nimillä on myös joku konteksti, ja ne saattavat olla puolittaisia lainauksia jostain. (Esim. tyyliin ”Usko, toivo ja vallankumous” tai ”Usko, toivo ja raskaus”.) Myös siinä, miten nimet käännetään eri kielille, voi säilyttää, menettää tai jopa luoda tyhjästä hauskuutta.

Mutta asiaan, tässä joitakin ehdotuksia. Kaikissa näissä hauskuus ei siis ole ideana, vaan nimen osuvuus.

 

Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille (The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy) & Terve, ja kiitos kaloista (So Long, and Thanks for All the Fish)

Bradbury, Malcolm: Eating People is Wrong (suomeksi suunnilleen: ”Ihmisten syöminen on väärin”. Ihanko totta?)

Braschi, Giannina: Yo-Yo Boing!

Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan. Oikeastaan suomennos on aikamoisen vapaa, koska tarkempi suomennos olisi suunnilleen ”Mestari ja Margarita” (Мастер и Маргарита).

Böll, Heinrich: Tohtori Murken kootut tauot (Doktor Murkes gesammeltes Schweigen)

Calvino, Italo: Paroni puussa (Il barone rampante) & Halkaistu varakreivi (Il visconte dimezzato)

Campbell, Jen: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa (Weird Things Customers Say in Bookshops)

Dick. Philip K.: Do Androids Dream of Electric Sheep? (Suomennettu melko tylsästi Palkkionmetsästäjä. Tarkempi suomennos olisi suunnilleen ”Uneksivatko androidit sähkölampaista?”)

Finstad, Minna: Onneks tänne saa tulla kännissä – tarinoita ammattikoulusta

García Marquez, Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad)

Hagelberg, Matti: Herra Matti Hagelbergin läskimooses & Tohtori Matti Hagelbergin läskimooses. (Sarjakuvasarja, jonka sarjoilla on monia mielenkiintoisia alaotsikoita, kuten ”Marsin mesimailla” tai ”Höpönpöppöä”.)

Marsin mesimailla

Hagerfors, Lennart: Kongolainen joka nauroi (Kongolesen som skrattade)

Hoffman, Abbie: Varasta tämä kirja (Steal This Book)

Hytönen, Koponen ym.: Hanaa, sanoi Hanell – Jees, betonia, vastasi kapteeni Arimo – Salpalinjan linnoitustyöt Etelä-Savossa. (Tälle tietokirjalle on annettu omaperäisesti Armas J. Pulla –vaikutteinen kirjannimi.)

Issakainen, Sakari: Paratiisissa ei soi Paganini

Jonasson, Jonas: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann)

Kanala, Sari: Mutavelliä ja lummesoppaa – metsäloruja

Lahtela, Markku: Se

Leikola; Anto: Sammakoiden nahkea todellisuus – esseitä tieteestä, luonnosta ja kulttuurista

Lewycka, Marina: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (A Short History of Tractors in Ukrainian)

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Loe, Erlend: L (Kirjan nimi on alkuperäiskielellä eli norjaksi sama, mikä ei varmaan ole yllättävää.)

Lorenz, Theo Nicole: Dinosaurs with Jobs (Suomeksi suunnilleen: ”Työssäkäyvät dinosaurukset”. Tämä on itse asiassa värityskirja.)

Dinosaurs with Jobs

Nesser, Håkan: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä (Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö)

Niemi, Mikael: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Nieminen, Kai: Lopullinen totuus. Kaikesta (Huom. siinä on piste välissä! Tehostaa sanomaa kieltämättä.)

Nissinen, Jyrki: Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät & Nuolee kuin eläin sipsiä

Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen

Paasilinna, Arto: Elävänä omissa hautajaisissa & Hurmaava joukkoitsemurha & Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija

Paretskoi, Jyri: Nimetön

Peltonen, Juhani: Islanninhevosia, rakkaani: Väliinpudonneitten proosaa & Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä & Pitkää, omalaatuista rykimistä

Islanninhevosia rakkaani

Puertolas, Romain: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (L’ extraordinaire voyage du fakir qui était resté coincé dans une armoire Ikéa)

Pulla, Armas J.: ”Jees, leskiyli-insinöörskä!” sanoi vääpeli Ryhmy & Lentävä lautanen sieppasi pojat. (Jälkimmäinen on muuten erinomainen nimi avaruusaiheiselle nuorisoromaanille.)

Rimminen, Mikko: Hippa. Suomenkielinen nimi ei ole oikeastaan edes niin hauska verrattuna saksankielisen käännöksen nimeen, joka kuuluu ”Als ich aufwachte, war so sehr Montag, dass es wehtat” (suunnilleen ”Kun heräsin, se oli niin maanantaita, että satutti”).

Siaudeau, Guillaume: Tartes aux pommes et fin du monde (suomeksi suunnilleen ”Omenapiirakat ja maailmanloppu”)

Skiftesvik, Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja

Vitale, Joe: Nollatilassa:  ihmeitä ho’oponoponon avulla (At Zero: The Quest for Miracles Through Ho’oponopono)

Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5 (Slaughterhouse-Five) & If This Isn’t Nice, What Is?: Advice to the Young (suomeksi suunnilleen: “Jos tämä ei ole kivaa, mikä sitten on?: Neuvoja nuorille”)

 

Jos sinun mielestäsi nämä eivät oikeastaan ole hauskoja tai edes mielenkiintoisia, niin laita vaikka tuohon alle kommenttia. Siten saamme lisää iloa työpaikan kahvihuoneeseen. (Ikään kuin sitä iloa ei muutenkin olisi tarpeeksi, mutta se on toinen juttu…)

Talvisin kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto