”Oi! Tämän lainasin nuoruudessani kirjastosta, onkohan se vielä siellä?”

Kirjallisuus

Meillä on jokaisella lapsuuden ja nuoruuden musiikki-, elokuva- ja kirjamuistoja. Keräsimme talvella erilaisilla tavoilla asiakkaiden muistoja lukemisistaan ja kuunteluistaan. Muutamassa vanhusten ryhmässä jaettiin kaavaketta, johon kirjoitettiin omat suosikit. Kirjasto oli mukana joulukuussa seniorilounaalla. Sieltäkin saatiin mukavan kokoinen nippu.

Maaliskuussa kotisivuillamme oli linkki lomakkeeseen ja samanaikaisesti kirjaston Facebook-sivuille sai kirjoitella suosikkejaan. Myös henkilökunnalta kysyttiin.

Vastaukset on tarkistettu, mutta ihan kaikkea aineistoa meillä ei enää ole kirjaston kokoelmissa. Saimme yhteensä 60 eri vastausta, joissa oli kolmisen sataa aineistovinkkiä. Osassa tietenkin tuli samoja nimiä. Olavi Virta soi monen mielessä vielä nytkin…

Musiikki

Kesäkuun ajan pääkirjaston alakerrassa ja musiikkiosastolla on siis pienen aineistonäyttelyn muodossa esillä teidän lapsuutenne ja nuoruutenne. Esille on haettu lisäksi pääkirjaston lasten varastosta sellaisia kirjoja, joita kysytään jatkuvasti.

Kirjallisuus2

Seuraavassa on pätkä yhdestä asiakkaan etsinnästä, valitettavasti tähän ei vielä ole tullut varmistusta mikä kirja on kyseessä.

”Olen lukenut kirjan koulussa 90-luvun puolivälissä. Kirjassa kukko ja kalkkuna kisaavat kumpi on pidempi. Lopussa ne kiipeävät jätekasan päälle, kasa romahtaa ja molemmat ovat maassa yhtä pitkinä. Kirja kuului ulkomaista alkuperää olevaan sarjaan, siinä oli värikuvat ja helppolukuinen teksti, eikä ollut kovin paksu. Joku toinen saman sarjan kirja kertoi nauramisesta, jota ei voinut lopettaa.”

Tuon yllä olevan tyyppisiä etsintöjä tulee meille asiakaspalvelijoille jatkuvasti.

Jos omaa suosikkiasi ei ole esillä, käy palvelutiskillä vinkkaamassa. Tarkistamme, löytyykö opus vielä, ja laitamme sen esille.

Musiikki2

Teksti Ulla

Kuvat Joni

Mainokset

Supersuosittu Ruokarouvan tytär

Ruokarouvan tytär

Kirjastoissa on harvoin niin suosittua kirjaa kuin tänä vuonna ilmestynyt Enni Mustosen Ruokarouvan tytär.

Uskokaa tai älkää, kirjasta on tällä hetkellä Etelä-Savon Lumme-kirjastoissa peräti 353 varausta! Se on aikamoinen lukema, jos vertaa mihin tahansa muuhun kirjaan. Jo 100 varausta on kova juttu ja siihenkin harva kirja yltää.

Paljon on tekemistä varmasti sillä, että varausmaksut ovat poistuneet koko Lumme-alueelta. Tuntuu silti ihan päivittäisessäkin kirjastotyössä, että kirjaa kysytään jatkuvasti. Ja asiakkaat usein samalla pettyvät ja ovat yllättyneen huvittuneita siitä, että saadakseen kirjan heidän olisi ensin odotettava iät ja ajat.

Miten pitkään sitten pitäisi odottaa? Ruokarouvan tytärtä on tilattu Lumme-kirjastoihin 50 kappaletta, joista kaikki eivät ole vielä edes saatavilla. Uutuuskirjojen laina-aika on kaksi viikkoa, samoin kysytyimpien kirjojen, joten kirjat kyllä kiertävät tavallista nopeammin.

Mutta varauksia on niin paljon ja niitä tulee koko ajan lisää, että varausjonon purkautuminen kestää pitkälle syksyyn. Tässä tilanteessa voimme vain toivoa kirjastonkäyttäjiltä kärsivällisyyttä…

Varausjonoa voidaan myös ajatella konkreettisena jonona, joka lähtisi Mikkelin pääkirjaston neuvontatiskiltä. Jos ihmiset jonottaisivat puolen metrin välein, jono ulottuisi melkein torin vastakkaiseen päähän asti.

En tiedä, kannattaako tätä kirjaa siis tässä suositella, kun emme voi sitä kovin nopeasti luvata saatavaksi. Mutta jos haluatte, lisätkää vain nimenne varausjonon loppupäähän!

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kirjavinkki: Alastalon salissa

Alastalon salissa

Suonette anteeksi, hyvät lukijat, mutta niin se tosiaan on: paljon hehkutettu, pelätty ja keskusteltu Volter Kilven Alastalon salissa on se kirja, jota tässä blogimerkinnässä suosittelen luettavaksi.

Ainakin minulle oli jäänyt jonkinlaisia epäluuloja äidinkielenopettajien vihjailuista ja jopa suoranaisista pelotteluista, niin etten uskaltanut tähän kirjaan tarttua ennen viime kesää. Nyt minua lähinnä harmittaa, etten tullut aiemmin tutustuneeksi kirjaan. Vuonna 1933 julkaistu teos kun on suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Omasta puolestani se on parhaita ja viihdyttävimpiä kirjoja joita olen lukenut. Sekä kielensä että sisältönsä puolesta.

”Läski pureksitaan, ennenkuin sika niellään, ja minäkään, en minä niiskuttele ennen kuin löylykiulu on kaadettu niskaan. Varrotaan tässä ja pidetään nuotit tallella poskikamarissa, kunnes lukkari on päästänyt äänen ja virttä vedetään, niin että saa itsekin rämäistä. En minä yskäse ennenkuin Alastalo, en, vaikka Vaarniemi humisee ja lastun liuhkaavaa on sadankin kirveen puremalta valmiina irkenemään kymmensyltäkylkisiltä Lahdenperän metsässä!”

Lähes tuhanteen sivuun on kuvattu yksi päivä, jolloin erään lounaissuomalaisen saaristolaiskylän merkkihenkilöt kokoontuvat neuvottelemaan Alastalon saliin parkkilaivan rakentamisesta. Näennäisesti juoni on siis tämä. Mutta tähän asetelmaan nivoutuu nippu muita tarinanpätkiä ja draamaa, joka kuvataan syvällisesti vahvoja persoonia vilisevän henkilögallerian kautta.

Kerronta polveilee mehevinä monologeina ja valaisee kirjan henkilöiden elinpiiriä ja kulttuuria. Kieli käyttää hyväkseen monenlaista vanhaa merenkulku- ja maataloussanastoa ja hengellistä jargonia, joka on meille nykysuomalaisille jo paikoin unohdettua ja tuntematonta.

Kirjan haastava puoli on, että siihen pitää keskittyä ja pureutua, jotta siitä saa mehukkaimman osan irti. Mutta kyllä se toden totta myös palkitsee. Ajoittainen vaikeatajuisuus ole lopulta ollenkaan häiritsevää. Se kun ei ole irrallista kikkailua, vaan toimii täysillä sisällön ja juonen kanssa. Reipas rytmi vie tekstiä eteenpäin.

Turhaan ei ole Kilven tyyliä verrattu Marcel Proustiin. Alun esiluku, ”Kirkkomaa”, tuo kaikuja Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä –kirjasarjan alun Combray-fiilistelystä. Ja kun kirja pääsee kunnolla vauhtiin, kymmeniä sivuja käytetään pelkästään kuvaukseen piipun valitsemisesta piippuhyllyltä:

”Onkos laitaa taklata piippu niinkuin miksikin mamselliksi, tupsujen hepenettä ja pollarien rypälettä keikkumassa ja killumassa kauloilta jos ryntäiltäkin, niin että mies saa sekä karaista että hävetä luontoansa ennenkuin lykkää käpälänsä hakemaan helyn hilkun ja korun lorun keskeltä selvää piipunvartta! Pukkilalle tuommoinen piippu sopii, hänellä on semmoinen luonto, ettei hän ajattele itseänsä ensiksi, omia sormiansa, sopivatko ne, ja mikä sopii omiin sormiin, vaan hän ajattelee ensimmäisenä ottamista, kun on otettava näkyvissä; ja tuo Antverpenin piippu on kyllä semmoinen kapine, joka pliiraa hyllyltä, pliiraa kuin saakuti, kilkuttaa jo kaukaa silmään: ota minut, niin korean saat!”

Ymmärrän kyllä, että joku voi tähän kirjaan helposti kyllästyä ja tylsistyä, kun meno on välillä aikamoisen hengästyttävää. Mutta olisi silti väärin väittää kirjaa tylsäksi, sellainen suomen kielen aarreaitta se on. Samalla kirjan teemat ovat universaaleja ja perusteellisen inhimillisiä, eikä teos jää pelkäksi paikalliskirjallisuuden kuriositeetiksi. Sopii siis Suomi 100 -juhlavuoden teemaan.

Kirjan kirjoittaja Volter Kilpi oli muuten kirjastonhoitaja. En tiedä, mitä hauskaa tai hyödyllistä tässä faktassa on, mutta sanoinpahan kuitenkin.

Kannattaa lukea, tämä kirja ei ole turhaan klassikko.

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kirjavinkki: Haltiaelämää

haltiaelamaa02076

Muriel Barbery – Haltiaelämää

Barberyn edellinen kirja Siilin eleganssi (2013) lumosi minut niin, että huomatessani Barberyn uutukaisen minun täytyi lainata se heti.

Siinä missä kirjailijan edellinen teos sijoittui ranskalaiseen kerrostaloon, Haltiaelämää sijoittuu hiljaiseen ja rauhalliseen fantasiamaailmaan, joka pitää sisällään yhtä monta kerrosta, kuin Siilin eleganssin talossa.

Tarinaan on helppo laskeutua, Barberyn kieli on muuttunut näiden vuosien aikana, se on saanut täytteekseen suuren määrän adjektiiveja.

Haltiaelämää rikkoo räikeän röyhkeästi kirjallisuuden asetuksia (ja varoituksia) adjektiivien käytöstä. Hän tekee sen tyylillä, kuten kuuluukin. Alkuun adjektiivien tunku on tukahduttaa ja on pakko pitää taukoa, vaikkei oikeasti malttaisi. Tarpeeksi kun on sivuja käännellyt, adjektiivit tekevät tehtävänsä; ne rauhoittavat lukijan harppovasta lukutyylistä, ne pakottavat lukijan keskittymään jokaisen sanaan ja niiden luomaan tunnelmaan.
Ne kasaavat kokoon sen minkä Clara pianollaan soittaa ja kuinka hän lumoaa kuulijan ja tässä tapauksessa myös lukijan.

Fantasian elementit kirjassa uppoutuvat tekstiin niin sujuvasti, ettei niiden olemassaoloa huomaa, ne ovat olennainen osa Haltiaelämän maailmaa, sitä kuinka Clara ja Maria hahmottavat ympäristönsä. Ennen kaikkea, kaikki magia on luonnosta ja luonnolla, sen kauneudelle ja tärkeydelle osoitettuja.

Haltiaelämää oli ns. hiljainen fantasiatarina, jossa taikuudesta tai lumouksesta (saatikka epätavallisista kyvyistä) ei tehdä suurta numeroa.

Marian kyky ymmärtää luontoa toi kirjaan mukanaan puiden huminan ja tuoksun; se toi lukijalle luontomaisemaa ja sen tärkeyden. Oli vaikeaa pysytellä sisätiloissa kirjan lukemisen ajan.

Maagisinta kirjassa oli kuitenkin Claran pianon soitto, sen halusi kuulla ja tuntea jokaisella solulla, mitä kehosta löytyy. Tähän Barbery taiteili adjektiivinsa, korvaamaan kirjasta löytymätöntä kuuloaistia.

Maailma muuttuu lukijan aavistamatta sitä, se hioutuu sivu sivulta ja jokaisen Claran soittaman tahdin kautta. Kirja elää lukijan mielessä ja se jättää jälkeensä rauhan ja tyyneyden, mieleen hiljaisen pianon soiton ja tytön soittimen edessä.

Hänen soittoaan on kuultava lisää.

Barbery kirjoittaa tällä hetkellä kirjalle jatkoa, ja minä odotan innolla, mihin Claran sävelet lukijan johdattavat seuraavaksi.

Essi

Kirjan saatavuus Mikkelin kirjastoissa

 

Pelikentillä – peliaiheisia kirjavinkkejä

Syyskuu oli Mikkelin pääkirjastolla peliteemainen kuukausi. Peleistä on kirjoitettu myös hienoja kirjoja, joista yksi on Ernest Clinen scififantasiateos Ready player one. J. Pekka Mäkelän suomentama teos julkaistiin vuonna 2012.

ready

Kirjan päähenkilö Wade Watts on seitsemäntoistavuotias nuori, joka asuu Oklahoma Cityn parakkipinoissa. Vuonna 2044 maailma on kolkko paikka: äärimmäinen köyhyys on yleistä, ilmasto on lämmennyt radikaalisti, iso osa ihmisistä työskentelee suurten firmojen orjina jatkuvan valvonnan alaisena ja niin edelleen.

Wade, kuten niin monet muut ankeaa todellisuutta välttelevät, viettää aikaa ja käy koulua virtuaalimaailmassa nimeltä Oasis. Oasiksessa vähävaraisillakin on mahdollisuus osallistua opetukseen verkkoyhteyden ja edullisimpien virtuaalilasien ja haptisten asusteiden ansiosta.

Oasiksen kehittäjäguru James Halliday on kuollut viisi vuotta aiemmin jättäen jälkeensä valtavan perintörahasumman ja Oasiksen hallintaoikeudet kätkettynä munaan, jonka hän asetti pääpalkinnoksi Oasikseen piilotettuun peliin. On kolme avainta ja kolme porttia, jotka saavutettuaan löytää munan. Ensimmäisenä vihjeenä on vain salaperäinen arvoitus.

Halliday tunnettiin 1980-luvun populaarikulttuurin suurena fanina ja näin ollen kaikki munastajat, eli kyseistä aarretta jahtaavat virtuaalihahmot ja todelliset henkilöt heidän takanaan, tietävät tehtävien ratkomisessa tarvittavan hurjia määriä yksityiskohtaista tietämystä liittyen tuohon menneisyyden aikakauteen. Niille lukijoille, joille 80-luvun peli- tai mediakulttuuri on tuttu, kirjassa on runsaasti nostalgisia aineksia.

Elämä on jatkunut Oasiksessa vuosikausia tasaiseen tapaan, koska kukaan ei ole pystynyt ratkaisemaan ensimmäistäkään arvoitusta saatikka löytämään yhtäkään avainta. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Wade eräänä päivänä tulee ajatelleeksi ensimmäisessä arvoituksessa mainittua kauhujen hautaa sekä oppimista, Dungeons & Dragons -klassikkoroolipeliä sekä vielä Oasiksen erästä virtuaaliplaneettaa Ludusta, jolla hän itse käy koulua. Juoneen tulee vauhtia kuin salaman iskusta, mutta jatko kannattaa lukea itse kirjasta, jonka löydät aikuisten scifihyllystä.

Kirjasta on tekeillä Steven Spielbergin ohjaama scifiseikkailuelokuva, joka näillä näkymin putkahtaa teattereihin vuonna 2018.

Lisää peleihin ja pelimaailmoihin liittyvää luettavaa:

Delikouras, Aleksi: Nörtti, osat 1-4 (2012-)

Yläkoululaisen päähenkilön sielunelämää humoristisesti ja aidosti.

Harviainen, J. Tuomas ym. (toim.): Pelikasvattajan käsikirja (2014)

Digitaalisista peleistä kasvatuksen näkökulmasta pelikasvattajien asiantuntemuksella.

Hiltunen, Petri: Praedor -sarjakuvat (1998-)

Roolipelistäkin tuttua laadukasta barbaarifantasiaa aikuisten sarjakuvahyllystä.

Kuorikoski, Juho: Sinivalkoinen pelikirja — Suomen pelialan kronikka 1984-2014 (2014)

Asiantuntevasti kirjoitettu ja perusteellinen pelihistoriikki.

Kuorikoski, Juho: Suuret seikkailupelit — tietokonepelien klassikot (2015)

Niin ikään asiantuntevasti ja monipuolisesti yhdestä peligenrestä aina 70-luvun alkuajoista lähtien nykypäivään asti.

Kuorikoski, Juho: X-com — tietokonepelien klassikot (2016)

Syventävä teos yhdestä klassikkopelistä.

Lappalainen, Elina: Pelien valtakunta (2015)

Tieto-Finlandiallakin palkitun toimittaja-kirjailijan vakuuttavasti taustoitettu katsaus peliteollisuuden tilaan Suomessa.

Niipola, Jani: Pelisukupolvi (2012)

Sujuvalukuinen kokoelma pelintekijöiden ja vähän muidenkin haastatteluja.

Rinne, Miha: Matkailua pelialalla (2013)

Ääneennaurattavaa, ronskia ja ironista huumoria aikuisten sarjakuvassa, joka pohjautuu tekijän pitkään omakohtaiseen kokemukseen pelialalta.

Sapkowski, Andrzej: Noituri – fantasiakirjasarja (2010-)

Myös pelinä tuttu maailma sekä hahmot esiintyvät Sapkowskin kirjoissa monisävyisesti.

Sokka, Juhani: Playmore (2016)

Tuoreita strippejä koottuna yksiin kansiin aikuisten sarjishyllyyn. Sokka irvailee etenkin peliriippuvuuden oireille — tosin myötätuntoisesti.

Vuorela, Ville: Elämäpeli — pelintekijän maailmat (2009)

Pitkän linjan pelikäsikirjoittajan ja kirjailijan omakohtainen ja hauskakin kirjoituskokoelma.

Vuorela, Ville: Pelintekijän käsikirja (2007)

Perusteos kenties jokaiselle, joka haaveilee pelintekijän ammatista.

Vuorela, Ville: Praedor -fantasiakirjasarja (2004-)

Roolipelistä tuttuun maailmaan sijoittuvia tarinoita pulp fantasia -genren hengessä. Uusin kirja vuodelta 2016.


Vinkit kokosi ystävällisten kollegoidensa avustuksella kirjastonhoitaja Elisa Harjunpää, Mikkelin kaupunginkirjasto

Miehet, jotka vihaavat naisia vähän vähemmän

Ruotsalaisen (kuinkas muutenkaan!) Kristina Ohlssonin dekkarit ovat sitä laatua, että kun niihin kerran tarttuu, ei niitä malta laskea käsistään pois.

Kirjojen päähenkilö on rikospoliisin erikoisryhmässä työskentelevä siviilitutkija Fredrika Bergman, joka on hahmona suorastaan ihanan kuivakka.

Kuten monet muutkin pohjoismaiset dekkaristit, myös Ohlsson nostaa kirjoissaan esiin tasa-arvokysymyksiä. Ohlssonin kirjoissa rikokset ovat raakoja ja kohdistuvat usein naisiin, mutta kertomukset eivät kuitenkaan sijoitu sellaisen järjestelmällisen pahuuden ja naisvihan läpäisemään maailmaan, jota vaikkapa Stieg Larsson on kuvannut.

Ohlssonin Bergman-sarjassa liikutaan ilahduttavan usein harmaalla alueella. Ehdottomasti parasta antia Ohlssonin kirjoissa ovat henkilöhahmot, jotka ovat vuoroin tuskastuttavia, vuoroin sympaattisia. Rikostutkijat eivät ole yksiselitteisesi hyviä eivätkä pahoja, eivät ylivoimaisia neroja, vaan ihmisiä.

Ohlsson kietoo henkilöhahmojen yksityiselämät usein osaksi juonta ja rikosvyyhtiä, joten siinä mielessä tarinat eivät ole kovin realistisia. Ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään Ohlsson oli politiikan tutkija, joten hänen teoksensa avaavat kuitenkin kiinnostavia ja uskottavia näkökulmia yhteiskuntaan ja politiikkaan.

Ohlssonin Bergman-sarjassa on julkaistu aiemmin teokset Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat, Paratiisiuhrit ja Daavidintähdet. Lisäksi Ohlssonilta on tänä vuonna ilmestynyt kaksiosaisen jännitystarinan ensimmäinen osa Lotus blues. Toinen osa Mion blues ilmestyy näillä näkymin lokakuussa.

Elina N.

Untitled design

Kirjaston kesäläiset kirjoittavat, osa 1!

Kesätyöntekijämme saavat tutustua työhön monipuolisesti, ja yksi tärkeä osa-alue kirjastotyössä on sisältöjen esiintuominen erilaisin tavoin. Joten yhtenä työtehtävänään kirjaston kesätyöntekijät eli kesäläisemme vinkkaavat lukemiaan hyviä kirjoja tai kertovat työstään ja kokemuksistaan kirjastolla kesän aikana.

Aloitetaan vinkkauksella:

Yksin Marsissa

Weir, Andy

Into, 2015

yksin-marsissa

Olin muutaman kerran kevään aikana käynyt katsomassa kirjastosta olisiko Andy Weirin Yksin Marsissa paikalla. Kirja oli kuitenkin aina lainassa ja en ollut tottunut varaamaan kirjoja muista kirjastoista. Kun pääsin kesätöihin kirjastoon, niin päätin varata teoksen itselleni. Kun kirja saapui luin sen vain parissa päivässä.

Yksin Marsissa kertoo astronautti Mark Watneysta, joka kuuluu Nasan marsiin lähettämän avaruuslennon ares 3:n miehistöön. Tehtävä ares 3 kuitenkin keskeytetään, kun voimakas hiekkamyrsky iskee avaruusasemalle. Myrskyn aikana aseman antenni rikkoutuu temmaten Watneyn mukaansa, jolloin muu miehistö luulee hänen kuolleen ja lähtee planeetalta. Myrskyn laannuttua Watneyn täytyykin selvittää kuinka saada yhteys maahan ja kuinka saada ruoka riittämään pelastamiseensa asti.

Lukemista aloittaessani ajattelin, että teos olisi hyvin ahdistava yksinäisyyden vuoksi, mutta oikeasti teoksessa on paljon huumoria. Liian kevyt teos ei kuitenkaan ole, koska jännittäviä käänteitä tapahtuu usein ja vasta viimeisillä sivuilla selviää pelastuuko Watney vai ei. Suosittelisin kirjaa henkilöille, jotka ovat edes vähän kiinnostuneita tieteestä ja scifin lukemisesta.

Vinkkaa,

kirjaston kesäläinen!

Saatavuus Mikkelin kaupunginkirjastossa

Kirja, joka on tehnyt suuren vaikutuksen

Kirjastotädeillä oli alkukeväästä pieni keskinäinen lukuhaaste, jonka pohjalta syntyi mukavia pieniä lukuvinkkejä. Tässä viimeinen satsi vinkkejä:

”Viimeisenä sitten kirjoja, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen. Tätä joutui pohtimaan tarkasti, sillä olen lukenut niin monia hyviä kirjoja. Nimeän tähän Emmi Itärannan Teemestarin kirjan. Sen kieli on maalailevaa, viehättävää ja tarina on upea. Dystopiat vetoavat minuun ja tämän tarinan maailma on kauniin rujo.”

Veljeni Leijonamieli. Luin sen lapsena ja kirja oli mielestäni niin surullinen ja siitä tuli ahdistunut olo. Luin sen uudestaan aikuisena ja lukukokemus oli jo helpompi sulattaa. Toinen on myös nuorena lukemani Bim Mustakorva. Se kertoo koirasta, joka jää ilman isäntäänsä. Isäntä joutuu sairaalaan eikä koira tietenkään ymmärrä mihin isäntä joutui. Vaikutuksen teki myös Stieg Larssonin Millenium-trilogia. Luin kirjat kesälomalla yhteen putkeen. Kyllä harmitti kun vika oli luettu.”

” Vaikutuksen tehneitä kirjoja on niin monia, mutta valitsen tällä kertaa tähän runoteoksen arvostamaltani spoken word/rap-artisti/ monilahjakkuudelta. Syy: hän on keväämmällä tulossa Suomeen keikoille ja uusin runoteos Us(a.) saapui juuri postitse luettavakseni. Tämä teos oli ensimmäinen kosketukseni Williamsin tuotantoon: Saul Williams: Said the Shotgun to the Head, suomeksi, Sanoi haulikko päälle.”

”Olen ensisijaisesti kertomakirjallisuuden lukija ja pidän hyvistä tarinoita- toki sillä on merkitystä miten tarina kerrotaan. Kaunis kirja kauheasta aiheesta: Elina Hirvosen Kun aika loppuu. Kirja herättää paljon ajatuksia, eikä aliarvioi lukijaansa antamalla helppoja selityksiä”

tulip-1290983_1280

Kirja, joka jäi kesken

Kirjastotädeillä oli pieni keskinäinen lukuhaaste. Sen seurauksena syntyi mukavia pieniä lukuvinkkejä. Ehkäpä teillä blogin lukijoilla on parempi lukukestävyys näiden klassikoiden ja muiden kesken jääneiden kanssa!

”Yksi pariinkin otteeseen kesken jäänyt ikuisuusprojekti on ( kuten minulle vähän nolostuttavan tyypillistä) klassikkomöhkäle. Tästä on kyllä tullut luettua joku lyhennetty versio sekä opiskeluaikoina katkelmia myös alkutekstistä. Ehkä vielä joskus! Miguel de Cervantes Saavedra: El ingenioso Hidalgo Don Quijote de la Mancha.”

“Montakin kirjaa olen jättänyt kesken eri syistä ja teen sitä jatkuvasti. Osan olen lukenut sitten joksus kokonaan, mutta myönnän ja tunnustan, että Dostojevskin Rikos ja rangaistus on kirja, jota olen muutaman kerran yrittänyt lukea. Kesken se on jäänyt tähän mennessä joka kerta…..”

”Aika useita on jäänyt kesken. En ole kovin kärsivällinen: jos kirja ei ala tuntua kiinnostavalta, niin jätän sen kyllä. Yksi pariin kertaan kesken jäänyt on Sofi Oksasen Puhdistus. Tosin loppujen lopuksi sen luin, koska sitä on niin kovasti ylistetty. Pidän teosta kuitenkin yliarvostettuna, mutta nämähän ovat makuasioita, vai mitä.”

”Kesken on jäänyt montakin kirjaa: hyviäkin kirjoja riittää luettavaksi…”

Yksi keskenjääneistä on Diana Gabaldonin Sydänverelläni kirjoitettu. Matkantekijä-sarja alkoi todella vahvasti ja koukuttavasti. Ahmin kolme, neljä ensimmäistä osaa, mutta sen jälkeen sarja alkoi menettää otettaan ja viimeisin osa on niin huono, etten päässyt paria sataa sivua pidemmälle. Useimmat sarjat pitäisi osata lopettaa ajoissa. Matkantekijä on yksi niistä.”

book-15584_640

Kirja, jota rakastin lapsena

Kirjastotädeillä oli pieni keskinäinen lukuhaaste. Sen seurauksena syntyi mukavia pieniä lukuvinkkejä teidän blogin lukijoiden iloksi. Tässä parhaat palat, osa 2:

”Tässä ajattelin sitä aikaa, kun olin niin pieni vielä, että äiti luki ääneen minulle ja veljelleni. Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu kävi niin rakkaaksi, että ensin väritin Maija Karman kauniit kuvat ja sitten leikkelin niitä irti. Aikuisempana ostin ehjän kappaleen repaleisen ja teipatun kaveriksi.”

”Tätä en muista itse, mutta äitini kertoi aikoinaan, että joskus parivuotiaana lempikirjani oli Susi ja seitsemän pientä kiliä. Jännitys siis vetosi pienestä pitäen. Osasin kirjan kuulemma ulkoa, mutta sitä piti lukea silti uudestaan ja uudestaan”

”Tykkäsin seikkailuista ja halusin asua apinan kanssa ilman vanhempia. Tämä ei ole varmaan kenellekään yllätys: Peppi Pitkätossu

”Kirja, jota rakastin lapsena. Tätä pitikin pohtia. Pidin saduista ylipäänsä, etenkin tuhkimot ja lumikit olivat suosittuja. Mutta kun opin lukemaan itse niin kirjoja meni laidasta laitaan: Pikku naisista Tarzaneihin.”

lukuhaaste2