Kirjaston kesätyöntekijät vinkkaavat, osa 7

kaikki kaikessa

Kaikki kaikessa

Yoon, Nicola

Ensimmäisellä viikolla töissä kirjoja hyllyttäessäni huomasin kyseisen kirjan nuorten uutuushyllyssä. Kirjan nähtyäni tajusin, että kirjan pohjalta tehty elokuva oli ilmestynyt vasta vähän aikaisemmin keväällä. Kirjan kansi houkutteli minua tarttumaan kirjaan, ja lukiessani kirjan takakantta olin raahannut kirjan jo mukanani lainaustiskille. Kirja oli niin koukuttava, että lopulta sen lukemiseen meni vain kaksi päivää. Viimeisen vuoden aikana koulukiireiden takia en ole ehtinyt lukemaan kuin äidinkielen kursseilla pakollisina luettavia Tuntematonta sotilasta sekä Seitsemää veljestä. Kirja sytytti jälleen lukemisen haluni, ja kesätyöni ansiosta löysinkin monia hyviä kirjoja luettavaksi.

Kirjan päähenkilö Madeline on käytännössä allerginen koko maailmalle. Hän asuu eristetyssä talossa, ja hänen ainoat ihmiskontaktinsa ovat hänen lääkäriäitinsä ja hoitaja Carla. Kaikki on tarkoin puhdistettua ja tutkittua, ettei Maddy vaan saisi minkäänlaisia hengenvaarallisia oireita. Maddyn isä ja veli ovat kuolleet auto-onnettomuudessa Maddyn ollessa pieni. Maddyn elämä koostuu kirjoista ja elokuvista sekä etänä käytävästä koulusta. Kuitenkin eräänä päivänä Maddyn normaalielämä häiriintyy, kun naapuriin muuttaa ihastuttava poika nimeltä Olly. He huomaavat toisensa ja alkavat keskustelemaan ensin ikkunoiden läpi ja sitten viestein. Maddy ihastuu poikaan niin palavasti, että pyytää Carlaa auttamaan häntä tapaamaan Ollya. Sen jälkeen kaikki muuttuu.

Maddy tajuaa, että eläminen on muutakin kuin vain hengissä pysymistä. Lopulta hän on valmis uhraamaan jopa oman henkensä rakkauden takia. Kirja etenee vauhdilla ja tunnelma menee kirjaa loppua kohden jännittävämmäksi. Kirjan loppu oli arvaamaton, mutta silti onnellinen. Pidin myös kirjan päiväkirjamaisuudesta sekä siitä, että sitä oli kevennetty piirroksin. Suosittelisin kirjaa kaikille nuorille, jotka pitävät kaikista romanttisista kirjoista ja onnellisista lopuista.

 

Kesätyttö Kira

Mainokset

Kirjavinkki: Irakin purkkajeesus

Irakin purkkajeesus

Irakilaissyntyisen suomalaisen Hassan Blasimin novellikokoelma ”Irakin purkkajeesus” ei jätä kylmäksi. Vahvan asiallinen kerrontatyyli on samalla surrealistisen absurdia, hullunkauheaa ja maagisen realistista. Se yhdistelee arkea ja poliittista ja uskonnollista ilmapiiriä Irakissa sekä muuallakin.

Novellit ovat lyhyitä, mutta niihin on pakattu melkoisesti henkilöitä, tarinoita, tunteita ja ideoita. Outoudessaan ne herättävät kysymyksen, missä määrin mielikuvitusta on tarvittu tarinoiden syntymiseen. Tai ne panevat pohtimaan elämän unenomaisuutta.

Kerrotut tapahtumat ovat yleensä rujoja ja järkyttäviä. Itselleni tulee myös vähän mieleen venäläinen kirjallisuus – tässä on jotenkin samanlaista piinaavan traagista herkkyyttä elämälle. Huumoria on myös tietenkin mukana, kun monet asiat ovat niin naurettavia jo itsessään.

Novellikokoelma ilmestyi alun perin arabiaksi vuonna 2012. Suomeksi sen on kääntänyt Sampsa Peltonen. Kirja sai The Independent -lehden kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014. Vuonna 1973 syntynyt Hassam Blasim on koulutukseltaan alun perin elokuvaohjaaja. Hän muutti Suomeen pakolaisena vuosituhannen alussa.

Tälläistakin lukemisen ylistystä kirjaan mahtuu:

Veitsimysteeri

Kenelle suosittelisin tätä kirjaa? Ehkäpä sellaisille, jotka hakevat proosalta jotain uutta ja säväyttävää ja kaipaavat taidokkaasti kirjoitettua sanailua. Ja sellaisille, jotka ovat valmiita ravistelemaan itseään ja samalla nauramaan.

Kirja ei varmasti iske kaikkiin. Se vie lukijansa kuoleman, poissaolon ja pakolaisuuden todellisuuksiin. Se jättää paljon kysymyksiä ilmaan ja haastaa lukijaa. Se ei luultavasti saa lukijaansa uskomaan ihmiseen, vaan ärsyttää ja samalla kutkuttaa.

Saatavana hyvin varustelluista eteläsavolaiskirjastoista.

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kirjaston kesätyöntekijät vinkkaavat, osa 6

simukka

Simukka, Salla

Jäljellä

Tämän, kuten melkein kaikki muutkin kirjat, valitsin koulussa. Vaihtoehtoina oli kaksi kirjaa, ja koska olin lukenut ensimmäisen vaihtoehdon, valitsin Simukan kirjan.

Oletko koskaan toivonut, että kaikki muut ihmiset vain katoaisivat?”

Jäljellä aloittaa Salla Simukan scifi-sarjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomeen. Jäljellä kirjan päähenkilönä on 15-vuotias Emmi Aalto, joka karkaa kotoa perheen, koulun ja yksinäisyyden takia. Kun Emmi palaa takaisin, kotona häntä ei odota kukaan. Totisesti kaikki ihmiset, eivätkä ainoastaan Emmin perheenjäsenet, ovat kadonneet jälkiä jättämättä.

Onnekseen Emmi löytää Onerva-nimisen tytön rautatieasemalta, ja myöhemmin tytöt törmäävät myös Artoon. Jokaisella heistä on oma käsityksensä siitä, miksi he päätyivät paikkaan, jossa ei ole muita ihmisiä. He eivät kuitenkaan mieti asiaa liikaa, vaan elävät täyttä elämää. Mikä olisi sen mukavampaa, kuin tuhota parin kaupan ikkunat ja syödä niin paljon karkkia kuin ikinä haluaa, tai juoda alaikäisenä itsensä humalaan? Eihän kukaan estä, kun ei ole muita kuin he.

Lopulta kolmikko päättä lähteä etsimään muita ihmisiä, ja matkalla Emmille alkaa ilmestyä hänen lempisatujensa katkelmia, joiden merkitys selviää lopullisesti vasta sarjan toisessa osassa.

Koulussa meidän ei ollut pakko lukea kuin ensimmäinen osa, mutta itse en voinut jäädä sellaisen epätietoisuuden valtaan, joten luin (vain muutamassa päivässä, koska jäin siihen koukkuun) sarjan toisen osan. Sitä lukiessa kaikki ensimmäisen kirjan aikana heränneet kysymykset saivat vastauksen. Joten jos lainaatte ensimmäisen osan, muistakaa lainata samalla myös toinen osa, joka päättää upean sarjan kertomalla mitä kadonneille ihmisille ja Emmille todella tapahtui.

 

Kesätyöntekijä

Kirjaston kesätyöntekijät vinkkaavat, osa 5

sammalisto

Sammalisto, Iida

Tähtimosaiikki

Kirjan kaunis kansi oli ensimmäinen asia, mikä kiinnitti huomioni. Kannen lisäksi kirjan nimi oli mielestäni kiinnostava, sekä mystinen. En yleensä lue suomalaisten kirjailijoiden teoksia, koska olen menettänyt kiinnostukseni niitä kohtaan. Kaikki suomalaiset teokset, jotka olen lukenut, ovat olleet tylsiä tai niissä on vain juotu ja kiroiltu. Kuitenkin Sammaliston ja muutaman muun kirjan ansiosta olen alkanut taas lukea suomalaista kirjallisuutta.

Kirja kertoo nuoresta Sunasta, joka kulkee kettunsa Ion kanssa paikasta toiseen vapaana menemään minne haluaa.  Sunan ja Ion elämä kuitenkin muuttuu täysin, kun he törmäävät Lupus-nimiseen poikaan. Lupus ei olekaan täysin tavallinen poika, vaan tämä on ennustaja, joka on lähetetty taivaasta suorittamaan tehtävää. Lupus tuo mukanaan näkemänsä/kuulemansa ennustuksen, joka Sunan on määrä toteuttaa.

Tornin varjoa vältellyt, kantaa taakkaa harteillaan ja metsäpalon roihua rinnassaan. Villiketun luottamus suojanaan, vaeltaja polttaa tornin ja sen asukkaan. Mutta vaeltajan tuli väräjää jo, lepattaa raskaan siiven iskusta.”

Suna ei tietenkään ole iloinen uudesta käänteestä, mutta koska Lupus ei ole tottunut elämään ihmisten tavoin, Suna antaa tämän kulkea mukanaan. Matkan aikana Suna ja Lupus kohtaavat pahan tyrannin, Korppiruhtinaan käskyläisen Ronanin. Tämän tappavan taidokkaat veitsenheittotaidot saavat Sunan, Lupuksen ja Ion elämän jähmettymään paikalleen yhdeksi pelottavaksi hetkeksi.

Mielestäni kirja sopii kaikille, kunhan he vain pitävät pienestä ripauksesta fantasiaa ja jännitystä ja ovat valmiina lukemaan tämän kirjan päivässä. Sillä kirjaan jää pahasti koukkuun, kun tarina alkaa edetä.

Kesätyöntekijä

Kirjaston kesätyöläiset vinkkaavat, osa 4

boyne

Poika raidallisessa pyjamassa

Boyne, John

Valitsin tämän kirjan koulussa, koska muut vaihtoehdot eivät vaikuttaneet kiinnostavilta, tai olin lukenut ne jo aikaisemmin. Tiesin miten kirja loppuisi, koska olimme katsoneet siitä tehdyn elokuvan muutamaa kuukautta aikaisemmin. Kuitenkin halusin lukea sen, koska yleensä elokuviin on lisätty jotain tai osia on jätetty pois.

Poika raidallisessa pyjamassa kertoo yhdeksänvuotiaasta Brunosta, joka asuu perheensä kanssa Berliinissä. He joutuvat kuitenkin muuttamaan maaseudulle Brunon isän töiden takia, mikä ei tietenkään miellytä Brunoa jonka kaikki ystävät jäävät Berliiniin.

Uudessa talossa Brunolla ei ole muuta seuranaan kuin siskonsa, heidän ”hoitajansa”, sekä äitinsä. Brunon isällä on kiireitä, ja sotilaat kulkevat jatkuvasti heidän talonsa ovista sisään ja ulos.

Bruno päättää lähteä seikkailulle ajankuluksi, ja päätyy lopulta korkean aidan luo, jonka toisella puolella Bruno tapaa raidalliseen pyjamaan pukeutuneen Shmuelin, jonka käsivarressa on nauha, johon on piirretty tähti.

Poika raidallisessa pyjamassa on teos jota en unohda koskaan. Teoksen miljöö, kerronta ja henkilöt ovat myös uskomattoman todellisia. Kun katsoimme kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, monelle luokkalaisilleni tuli ahdistunut olo, mutta kun kysyin heiltä oliko kirja yhtä ahdistava, he sanoivat elokuvan olleen ”pahempi”. Joten ne, jotka haluaisivat tietään mistä tarinassa on kyse, mutta tuntevat ahdistusta tämän kaltaisia aiheita kohtaan, suosittelen teitä lukemaan kirjan. Ja ne jotka aikovat lukea kirjan ja katsoa elokuvan, kannattaa lukea kirja ensin, koska silloin voitte kuvitella miljöön ja hahmot sen näköisiksi kuin itse haluatte, saamatta vaikutteita elokuvasta.

Tämä kirja osoittaa sen, että erot ihmisten välillä eivät estä ystävyyden syntymistä. Teoksessa tulee myös esille se, että ystävät auttavat toisiaan ja pysyvät yhdessä vaikeimmissakin tilanteissa aina loppuun asti.

 

Kesätyöntekijä

Kirjaston kesätyöntekijä vinkkaa!

sapkowski

The Last Wish

Sapkowski, Andrzej

Luin heti ensimmäisellä työviikolla puolalaisen Andrzej Sapkowskin ”The Last Wish”- nimisen kirjan. Se on fantasiakirja, jonka alkuperäinen teos on julkaistu vuonna 1993 ja englanninkielinen vuonna 2007. Luin kirjasta englanninkielisen version.

Kirjassa seurataan Geralt-nimistä miestä, joka kuuluu Witcherien joukkoon. Witcherit ovat eräänlaisia palkkatappajia, heidät on lapsesta asti koulutettu tähän ammattiin, se on heidän kutsumuksensa. Heidän tehtävänään on tappaa hirviöitä maksua vastaan.  Witchereiden vähentyessä ja hirviöiden määrän vain kasvaessa luulisi, että Geraltilla olisi paljon tehtävää, mutta päinvastoin hänen on hankala löytää ketään, kuka maksaisi hänelle kunnolla. Kirja koostuu useista pienistä kertomuksista Geraltin seikkailuista työn perässä. Se onkin eräänlainen johdatus sarjan seuraaviin osiin, se auttaa luomaan jonkinlaista pohjaa Geraltin henkilökuvalle.

Kirja oli mielestäni loistava, tarinat olivat kiinnostavia ja kirjan parissa vierähti helposti pitkiäkin aikoja. Kaikkein eniten minua miellytti kirjassa itse Geralt. Hän on päähenkilönä jokseenkin miellyttävän epätäydellinen, hänen ajatuksiaan ja reagoimistaan erilaisiin pulmatilanteisiin oli kiinnostavaa seurata. Kirjailija on muutenkin onnistunut kuvailemaan henkilöitä kerrassaan loistavasti. Vaikka kuvaukset eivät aina ole kovin pitkiä, muodostuu niiden avulla silti erittäin hyvä kuva henkilön olemuksesta. Hahmojen lisäksi myös kirjan miljöötä oli kuvailtu hyvin, kaiken kaikkiaan kuvailu kirjassa oli hyvin rikasta ja teki kirjasta todella miellyttävää luettavaa.

Kirjan lyhyet tarinat olivat viihdyttäviä ja niissä riitti toimintaa. Mielenkiintoista oli se, että lähes kaikki tarinoista pohjautuivat johonkin jo ennalta tunnettuun satuun. Kirjassa oli hiukan synkempiä versioita saduista kuten Prinsessa Ruusunen, Kaunotar ja hirviö sekä Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Mielestäni nämä muunnelmat saduista olivat todella omalaatuisia, mutta todella viihdyttäviä.

Koska kirjan tarinat ovat jokseenkin erillä toisistaan, on kirjaa suhteellisen helppo seurata. Kirjaa oli mielestäni myös hyvin vaivatonta lukea. Jos olisin pystynyt, niin olisin luultavasti lukenut koko kirjan kerralla. Kirjassa on myös juuri sopiva määrä huumoria, mikä tekee siitä kevyttä luettavaa. Suosittelisin kirjaa kaikille jotka pitävät fantasiasta ja seikkailuista, jokseenkin kevyellä tunnelmalla varustettuna. Aion ehdottomasti lukea sarjan seuraavat osat, sillä mielestäni kirja oli kerrassaan mahtava.

Teksti Annu Suontakanen

”Oi! Tämän lainasin nuoruudessani kirjastosta, onkohan se vielä siellä?”

Kirjallisuus

Meillä on jokaisella lapsuuden ja nuoruuden musiikki-, elokuva- ja kirjamuistoja. Keräsimme talvella erilaisilla tavoilla asiakkaiden muistoja lukemisistaan ja kuunteluistaan. Muutamassa vanhusten ryhmässä jaettiin kaavaketta, johon kirjoitettiin omat suosikit. Kirjasto oli mukana joulukuussa seniorilounaalla. Sieltäkin saatiin mukavan kokoinen nippu.

Maaliskuussa kotisivuillamme oli linkki lomakkeeseen ja samanaikaisesti kirjaston Facebook-sivuille sai kirjoitella suosikkejaan. Myös henkilökunnalta kysyttiin.

Vastaukset on tarkistettu, mutta ihan kaikkea aineistoa meillä ei enää ole kirjaston kokoelmissa. Saimme yhteensä 60 eri vastausta, joissa oli kolmisen sataa aineistovinkkiä. Osassa tietenkin tuli samoja nimiä. Olavi Virta soi monen mielessä vielä nytkin…

Musiikki

Kesäkuun ajan pääkirjaston alakerrassa ja musiikkiosastolla on siis pienen aineistonäyttelyn muodossa esillä teidän lapsuutenne ja nuoruutenne. Esille on haettu lisäksi pääkirjaston lasten varastosta sellaisia kirjoja, joita kysytään jatkuvasti.

Kirjallisuus2

Seuraavassa on pätkä yhdestä asiakkaan etsinnästä, valitettavasti tähän ei vielä ole tullut varmistusta mikä kirja on kyseessä.

”Olen lukenut kirjan koulussa 90-luvun puolivälissä. Kirjassa kukko ja kalkkuna kisaavat kumpi on pidempi. Lopussa ne kiipeävät jätekasan päälle, kasa romahtaa ja molemmat ovat maassa yhtä pitkinä. Kirja kuului ulkomaista alkuperää olevaan sarjaan, siinä oli värikuvat ja helppolukuinen teksti, eikä ollut kovin paksu. Joku toinen saman sarjan kirja kertoi nauramisesta, jota ei voinut lopettaa.”

Tuon yllä olevan tyyppisiä etsintöjä tulee meille asiakaspalvelijoille jatkuvasti.

Jos omaa suosikkiasi ei ole esillä, käy palvelutiskillä vinkkaamassa. Tarkistamme, löytyykö opus vielä, ja laitamme sen esille.

Musiikki2

Teksti Ulla

Kuvat Joni

Supersuosittu Ruokarouvan tytär

Ruokarouvan tytär

Kirjastoissa on harvoin niin suosittua kirjaa kuin tänä vuonna ilmestynyt Enni Mustosen Ruokarouvan tytär.

Uskokaa tai älkää, kirjasta on tällä hetkellä Etelä-Savon Lumme-kirjastoissa peräti 353 varausta! Se on aikamoinen lukema, jos vertaa mihin tahansa muuhun kirjaan. Jo 100 varausta on kova juttu ja siihenkin harva kirja yltää.

Paljon on tekemistä varmasti sillä, että varausmaksut ovat poistuneet koko Lumme-alueelta. Tuntuu silti ihan päivittäisessäkin kirjastotyössä, että kirjaa kysytään jatkuvasti. Ja asiakkaat usein samalla pettyvät ja ovat yllättyneen huvittuneita siitä, että saadakseen kirjan heidän olisi ensin odotettava iät ja ajat.

Miten pitkään sitten pitäisi odottaa? Ruokarouvan tytärtä on tilattu Lumme-kirjastoihin 50 kappaletta, joista kaikki eivät ole vielä edes saatavilla. Uutuuskirjojen laina-aika on kaksi viikkoa, samoin kysytyimpien kirjojen, joten kirjat kyllä kiertävät tavallista nopeammin.

Mutta varauksia on niin paljon ja niitä tulee koko ajan lisää, että varausjonon purkautuminen kestää pitkälle syksyyn. Tässä tilanteessa voimme vain toivoa kirjastonkäyttäjiltä kärsivällisyyttä…

Varausjonoa voidaan myös ajatella konkreettisena jonona, joka lähtisi Mikkelin pääkirjaston neuvontatiskiltä. Jos ihmiset jonottaisivat puolen metrin välein, jono ulottuisi melkein torin vastakkaiseen päähän asti.

En tiedä, kannattaako tätä kirjaa siis tässä suositella, kun emme voi sitä kovin nopeasti luvata saatavaksi. Mutta jos haluatte, lisätkää vain nimenne varausjonon loppupäähän!

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kirjavinkki: Alastalon salissa

Alastalon salissa

Suonette anteeksi, hyvät lukijat, mutta niin se tosiaan on: paljon hehkutettu, pelätty ja keskusteltu Volter Kilven Alastalon salissa on se kirja, jota tässä blogimerkinnässä suosittelen luettavaksi.

Ainakin minulle oli jäänyt jonkinlaisia epäluuloja äidinkielenopettajien vihjailuista ja jopa suoranaisista pelotteluista, niin etten uskaltanut tähän kirjaan tarttua ennen viime kesää. Nyt minua lähinnä harmittaa, etten tullut aiemmin tutustuneeksi kirjaan. Vuonna 1933 julkaistu teos kun on suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Omasta puolestani se on parhaita ja viihdyttävimpiä kirjoja joita olen lukenut. Sekä kielensä että sisältönsä puolesta.

”Läski pureksitaan, ennenkuin sika niellään, ja minäkään, en minä niiskuttele ennen kuin löylykiulu on kaadettu niskaan. Varrotaan tässä ja pidetään nuotit tallella poskikamarissa, kunnes lukkari on päästänyt äänen ja virttä vedetään, niin että saa itsekin rämäistä. En minä yskäse ennenkuin Alastalo, en, vaikka Vaarniemi humisee ja lastun liuhkaavaa on sadankin kirveen puremalta valmiina irkenemään kymmensyltäkylkisiltä Lahdenperän metsässä!”

Lähes tuhanteen sivuun on kuvattu yksi päivä, jolloin erään lounaissuomalaisen saaristolaiskylän merkkihenkilöt kokoontuvat neuvottelemaan Alastalon saliin parkkilaivan rakentamisesta. Näennäisesti juoni on siis tämä. Mutta tähän asetelmaan nivoutuu nippu muita tarinanpätkiä ja draamaa, joka kuvataan syvällisesti vahvoja persoonia vilisevän henkilögallerian kautta.

Kerronta polveilee mehevinä monologeina ja valaisee kirjan henkilöiden elinpiiriä ja kulttuuria. Kieli käyttää hyväkseen monenlaista vanhaa merenkulku- ja maataloussanastoa ja hengellistä jargonia, joka on meille nykysuomalaisille jo paikoin unohdettua ja tuntematonta.

Kirjan haastava puoli on, että siihen pitää keskittyä ja pureutua, jotta siitä saa mehukkaimman osan irti. Mutta kyllä se toden totta myös palkitsee. Ajoittainen vaikeatajuisuus ole lopulta ollenkaan häiritsevää. Se kun ei ole irrallista kikkailua, vaan toimii täysillä sisällön ja juonen kanssa. Reipas rytmi vie tekstiä eteenpäin.

Turhaan ei ole Kilven tyyliä verrattu Marcel Proustiin. Alun esiluku, ”Kirkkomaa”, tuo kaikuja Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä –kirjasarjan alun Combray-fiilistelystä. Ja kun kirja pääsee kunnolla vauhtiin, kymmeniä sivuja käytetään pelkästään kuvaukseen piipun valitsemisesta piippuhyllyltä:

”Onkos laitaa taklata piippu niinkuin miksikin mamselliksi, tupsujen hepenettä ja pollarien rypälettä keikkumassa ja killumassa kauloilta jos ryntäiltäkin, niin että mies saa sekä karaista että hävetä luontoansa ennenkuin lykkää käpälänsä hakemaan helyn hilkun ja korun lorun keskeltä selvää piipunvartta! Pukkilalle tuommoinen piippu sopii, hänellä on semmoinen luonto, ettei hän ajattele itseänsä ensiksi, omia sormiansa, sopivatko ne, ja mikä sopii omiin sormiin, vaan hän ajattelee ensimmäisenä ottamista, kun on otettava näkyvissä; ja tuo Antverpenin piippu on kyllä semmoinen kapine, joka pliiraa hyllyltä, pliiraa kuin saakuti, kilkuttaa jo kaukaa silmään: ota minut, niin korean saat!”

Ymmärrän kyllä, että joku voi tähän kirjaan helposti kyllästyä ja tylsistyä, kun meno on välillä aikamoisen hengästyttävää. Mutta olisi silti väärin väittää kirjaa tylsäksi, sellainen suomen kielen aarreaitta se on. Samalla kirjan teemat ovat universaaleja ja perusteellisen inhimillisiä, eikä teos jää pelkäksi paikalliskirjallisuuden kuriositeetiksi. Sopii siis Suomi 100 -juhlavuoden teemaan.

Kirjan kirjoittaja Volter Kilpi oli muuten kirjastonhoitaja. En tiedä, mitä hauskaa tai hyödyllistä tässä faktassa on, mutta sanoinpahan kuitenkin.

Kannattaa lukea, tämä kirja ei ole turhaan klassikko.

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kirjavinkki: Haltiaelämää

haltiaelamaa02076

Muriel Barbery – Haltiaelämää

Barberyn edellinen kirja Siilin eleganssi (2013) lumosi minut niin, että huomatessani Barberyn uutukaisen minun täytyi lainata se heti.

Siinä missä kirjailijan edellinen teos sijoittui ranskalaiseen kerrostaloon, Haltiaelämää sijoittuu hiljaiseen ja rauhalliseen fantasiamaailmaan, joka pitää sisällään yhtä monta kerrosta, kuin Siilin eleganssin talossa.

Tarinaan on helppo laskeutua, Barberyn kieli on muuttunut näiden vuosien aikana, se on saanut täytteekseen suuren määrän adjektiiveja.

Haltiaelämää rikkoo räikeän röyhkeästi kirjallisuuden asetuksia (ja varoituksia) adjektiivien käytöstä. Hän tekee sen tyylillä, kuten kuuluukin. Alkuun adjektiivien tunku on tukahduttaa ja on pakko pitää taukoa, vaikkei oikeasti malttaisi. Tarpeeksi kun on sivuja käännellyt, adjektiivit tekevät tehtävänsä; ne rauhoittavat lukijan harppovasta lukutyylistä, ne pakottavat lukijan keskittymään jokaisen sanaan ja niiden luomaan tunnelmaan.
Ne kasaavat kokoon sen minkä Clara pianollaan soittaa ja kuinka hän lumoaa kuulijan ja tässä tapauksessa myös lukijan.

Fantasian elementit kirjassa uppoutuvat tekstiin niin sujuvasti, ettei niiden olemassaoloa huomaa, ne ovat olennainen osa Haltiaelämän maailmaa, sitä kuinka Clara ja Maria hahmottavat ympäristönsä. Ennen kaikkea, kaikki magia on luonnosta ja luonnolla, sen kauneudelle ja tärkeydelle osoitettuja.

Haltiaelämää oli ns. hiljainen fantasiatarina, jossa taikuudesta tai lumouksesta (saatikka epätavallisista kyvyistä) ei tehdä suurta numeroa.

Marian kyky ymmärtää luontoa toi kirjaan mukanaan puiden huminan ja tuoksun; se toi lukijalle luontomaisemaa ja sen tärkeyden. Oli vaikeaa pysytellä sisätiloissa kirjan lukemisen ajan.

Maagisinta kirjassa oli kuitenkin Claran pianon soitto, sen halusi kuulla ja tuntea jokaisella solulla, mitä kehosta löytyy. Tähän Barbery taiteili adjektiivinsa, korvaamaan kirjasta löytymätöntä kuuloaistia.

Maailma muuttuu lukijan aavistamatta sitä, se hioutuu sivu sivulta ja jokaisen Claran soittaman tahdin kautta. Kirja elää lukijan mielessä ja se jättää jälkeensä rauhan ja tyyneyden, mieleen hiljaisen pianon soiton ja tytön soittimen edessä.

Hänen soittoaan on kuultava lisää.

Barbery kirjoittaa tällä hetkellä kirjalle jatkoa, ja minä odotan innolla, mihin Claran sävelet lukijan johdattavat seuraavaksi.

Essi

Kirjan saatavuus Mikkelin kirjastoissa