Yksi + Ihme = kaksi kirjallista helmeä

yksi_ihme

Jokaisella meistä varmasti on jonkinlaisia ennakkoluuloja jotakin asiaa kohtaan. Crossanin Yksi ja Palacion Ihme ovat kirjoja, joiden kautta lukija pääsee peilaamaan ja tutkimaan omia tunteitaan ja ajatuksiaan erilaisuudesta. Molemmat näistä mahtavista kirjoista antavat lukijalleen paljon ajateltavaa pitkäksi aikaa.

Sarah Crossan: Yksi (S&S 2018)

Sarah Crossanin herkkä, koskettava ja kaunis proosarunokirja Yksi on fiktiivinen tarina siamilaisista kaksosista Tippistä ja Gracesta. Nimensä tytöt ovat saaneet näyttelijöiltä Tippi Hedreniltä ja Grace Kellyltä, jotka olivat kauniita ja palvottuja – kuinka ironista, taas yksi hankaluus elää näkymättömänä. He ovat saaneet koko ikänsä kokea itseensä kohdistuvaa kauhua, hämmennystä ja uteliaisuutta. Vaikka sisaruus on vahva, he haluavat olla ja tulla kohdelluiksi yksilöinä ja saada jotain täysin omaa. Suurimman osan ajasta se vain on liikaa pyydetty.

Kun tyttöjen on aika vaihtaa turvallinen kotikoulu kaupungin lukioon, Gracea ja Tippiä kuitenkin epäilyttää, lisää epävarmuutta elämään ei ole asia, jota he haluavat ja kaipaavat. Lukio paljastuu kuitenkin monenlaisten mahdollisuuksien paikaksi. Vaikka Grace ja Tippi herättävät edelleen ihmetystä ja pelkoa, he saavat myös ystäviä. Maailma tuntuu aukeavan vähitellen, kotioven ulkopuolella on niin paljon nähtävää ja koettavaa.

Aikuistuminen on vaikeaa kelle tahansa, mutta entä sille, joka on fyysisestikin yhtä toisen kanssa? Grace ja Tippi ovat monenlaisten lääketieteellisten toimenpiteiden kohteita eikä Gracen ja Tippin terveys ole vankimmalla mahdollisella pohjalla. Heidän on vakavasti harkittava erottamisleikkausta, jossa on valtavat riskit.

Palacio, R.J.: Ihme (WSOY, 2017)

Ihme kertoo Auggiesta. Kotikoulua tähän asti käynyt Auggie on nyt, viidennen luokan alkaessa, menossa ensimmäistä kertaa oikeaan kouluun. Se kiehtoo ja pelottaa häntä, eikä hän tiedä mitä edessä tulee olemaan. Auggie on muuten aivan tavallinen nuori poika (paitsi ehkä tavallista fiksumpi), mutta hänen kasvonsa ovat pahasti epämuodostuneet. Löytävätkö uudet koulutoverit tuon ainutlaatuisen, fiksun ja herkän pojan epätavallisten kasvojen takaa?

Kiusaaminen ja ennakkoluulot, ne ovat arkipäivää niin nuorten kuin aikuistenkin maailmassa. Ihme on kirja, joka jokaisen täytyisi lukea niin nuoren kuin aikuisenkin. Sillä se on tavattoman hieno, koskettava ja rohkea kirja ennakkoluulojen voittamisesta ja rohkeudesta.

Kirjaan on ilmestynyt myös jatko-osa Auggie ja minä: kolme Ihme-tarinaa (WSOY, 2018), jossa Auggien ystävät saavat puheenvuoron.

Erilaisuuden, itsensä ja toisten hyväksymisen lisäksi molempien kirjojen suuriksi teemoiksi nousevat perheen ja ystävien merkitys. Jokainen meistä varmasti tietää, että silloin kun on hankalaa, niin läheisten ihmisten merkitys nousee kahta suuremmaksi.

 

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia!

Mari, Mikkelin pääkirjasto

Mainokset

Kirjaihastus: Anders Vacklin & Aki Parhamaa Sensored Reality osa 1 – Beta

Kirjoista on ihana kirjoittaa, saa ruotia tekstiä, miettiä hieman symboliikkaa, juonen käänteitä, hahmoja ja avata koko tarinan omaksi tekstikseen. Silloin saa myös elää kirjan uudestaan, hyppiä pitkin kirjaa, nauttia suosikkihetkistä ja olla päästämättä irti.

Mutta tämä kirja; Sensored Reality Beta on sellainen, jota voin vain fanittaa. Anders Vacklin ja Aki Parhamaa ovat luoneet vertaansa vailla olevan päähahmon, Bugin alias Minako Takedan. Bug on puoliksi suomalainen ja puoliksi japanilainen, hänen isänsä on juuri kuollut ja äiti saanut ylennyksen pelifirman pomoksi, kun hän muuttaa Meri-Tokiosta vedenalaiseen Helsinkiin.

9789513196356_frontcover_final

(C) Tammi & Laura Lyytinen

Kyseessä on dystopia, jossa valtaosa maailmasta on peittynyt veden alle ja Helsingistä on tullut pelaamisen ydin (tässä vaiheessa ainakaan minulle kirja lakkasi olemasta dystopiaa vaan paikka johon ehdottomasti halusin sukeltaa) ja pelaamista rakastava Bug on kaiken keskiössä.

Sisäinen nörttini suorastaan hyrisi onnesta, kun sain Bugin kengissä poistua helteisestä Mikkelistä suoraan pelien ytimeen. Bug on myös poikkeuksellinen hahmo; yleensä tai ainakin ne kirjat, joihin olen itse törmännyt, nämä nörttipäähahmot ovat olleet poikia mikä on jättänyt itseni hieman genren ulkopuolelle ja olen monesti pohtinut asiaa kirjallisuuden kannalta; missä ovat pelaamiseen erikoistuneen naispäähahmot?

Beta sulauttaa huomaamattomasti suomalaisen ja japanilaisen kulttuuriin nuoren tytön näkökulman. Tyttö yrittää löytää juuria ja hieman vältellä sitä viettämällä päivät koulussa (mikäli ei satu lintsaamaan) ja illat yötä myöten pelaten.

Meinasin itse jumahtaa kirjan ääreen kuin Bug peliensä, kun tapahtumat vierittyvät sivu sivulta eteenpäin ja pohtien, missä Bugin äiti oli koko tarinan ajan; melkeinpä alati läsnä, lukijan ulottuvilla mutta ei aivan siinä kuitenkaan.

Yksinkertaisuudessaan Beta on yksi niistä kirjoista, joiden jatkoa odotan kalenteria tuijottaen.  Aivan kirjan lopussa on ote seuraavasta osasta, tätä en uskaltanut lukea, koska kaiho tarinaan jäi jo nyt liian suureksi.

Sarjan seuraava osa Glitch ilmestyy keväällä 2019.

Pääkirjastosta tervehtien

Essi

 

 

 

 

Esikoiskirjailijan mietteitä

Vuosi 2018 on minulle vähintäänkin mielenkiintoinen. Aloitin pääkirjastossa tammikuussa oppisopimuksella, lähes puolentoista vuoden harjoittelun jälkeen. Ja jos siinä ei olisi vielä tarpeeksi ohjelmaa, niin yksi pitkäaikainen unelmani toteutuu syksyllä, kun WSOY julkaisee esikoiskirjani elokuussa!

Olen aina rakastanut kirjoja, äitini luki minulle lapsuudessa, ja heti kun kykenin, aloin itse lukea ja imeydyin niin täydellisesti Aku Ankkoihin, että sain monena aamuna juosta kouluun, etten myöhästyisi (ja myöhästyinkin muutaman kerran).

Ehkä ensimmäisiä aavistuksia kohti kirjailijuutta oli, kun luin innokkaasti Pikku Vampyyri -sarjaa ja muistan kovasti selittäneeni luokkatovereilleni ruokalan jonossa, miten aion kirjoittaa tarinan jossa Rydiger saa päättää pitääkö siipensä vai tuleeko hänestä tavallinen poika.

Mainittakoon, että Rydiger on kirjasarjan nimen mukaisesti vampyyri. En enää muista, miten tuon tempun ajattelin suorittaa, siis vampyyrin muuttamisen ihmiseksi, mutta kova into minulla tuolloin oli.

Muita lapsuuden suosikkejani olivat Bertin päiväkirjat, jotka valloittivat huumorilla, uteliaisuuden tajullaan, Neiti Etsivät, Mirkka-sarja ja tietenkin Harry Potterit.

Aikaa kului ajatuksista kirjoittaa fanifiktiota Rydigeristä. Teini-ikäisenä aloin kirjoittaa ystäväni kanssa, oikeastaan sattumalta. Se oli paperilla haaveilua, eskapismia ja tapa käydä lävitse teini-iän myllerryksiä. Mutta tuolloin minuun alkoi syttyä rakkaus sanoihin ja niiden voimaan.

Erityisen voimakas lukukokemus minulle oli Laila Hirvisaaren Sonja-sarja. Ahmin noin 2500 sivua viikossa ja lumouduin Venäjän hovin kiemuroista täysin. Mikä voima sanoilla olikaan? Siitä tunteesta en ole vieläkään päässyt ylitse, vaikka olen lukenut tuhansia kirjoja, kirjoittanut ties kuinka monia käsikirjoituksien raakileita ja nyt, kun olen tässä pisteessä, että esikoisen julkaisuun on vain hieman yli 4 kuukautta, sanat valtaavat minut edelleen.

On yhä maagista uppoutua kirjaan, ihailla kirjailijan kykyä luoda uusi maailma tyhjästä, punoa se eläväksi kuviksi lukijan mielessä ja antaa tarinan elää vielä lukemisen jälkeenkin. Kenties vielä vuosienkin jälkeen. Se on hengästyttävä tunne.

Ja minä pystyn samaan, tai ainakin toivon pystyväni. On ollut upea matka punoa yksittäinen kuva tytöstä, joka kävelee kumisaappaat jalassa hiekkatietä pitkin, etäinen isä vierellään, aina kirjaksi asti.

Se, että saan olla kirjastossa töissä esikoiskirjailijavuotenani tuo aivan varmasti omat haasteensa, mutta myös suuret ilot; sain nimittäin itse tilata kirjani Lumme-kirjastoon ja kun kirja syksyllä ilmestyy ja posti kantaa sen pääkirjaston takahuoneeseen, pääsen hypistelemään sitä ensimmäisten joukossa ja laittamaan sen lainauskuntoon.

Unelma kirjan julkaisusta ei ole toteutunut sillä aikataululla kuin toivoin ja matka tähän asti on vaatinut paljon kärsivällisyyttä, pettymyksen sietoa, omien kirjoitusvirheiden tuijottamista ja takamuslihaksia, mutta nyt kun se on toteutumassa, on kaikki sen arvoista.

– Essi

AT-kansi

 

Kirjavinkki: Tulevaisuuden arabi (1-3)

Tulevaisuuden arabi.jpg

Harvoin olen ainakaan itse törmännyt näin koukuttavaan sarjakuvaan. Viime vuosien aikana ilmestynyt Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen sarjakuvasarja Tulevaisuuden arabi vie katsomaan maailmaa kultakutrisen pienen pojan silmin.

Syyrialaisen isän työ professorina vie perheen Ranskasta Libyaan ja sieltä myöhemmin Syyriaan. Äiti on ranskalainen ja saa oman osansa ajoittain todella lamauttavista kulttuurieroista. Poika-Riadiin on mielenkiintoista samaistua, koska hän joutuu luovimaan eri maailmojen ja kulttuurien välillä. Tulevaisuuden arabin lähin vertailukohta on ehkäpä Marjane Satrapin Persepolis-sarjakuva.

Ulkopuolisuuden ja outouden tunteet ovat usein läsnä, eikä sarjakuvassa piilotella arabikulttuurin pimeitä puolia. Yhtä lailla rakkaus ja julmuus kuvataan todella suoraan, mutta ei silti tyylittömän tungettelevasti tai liian osoittelevasti. Väkivaltaa on kuitenkin mukana paljon.

Jokainen voi vetää oman johtopäätöksensä taustalla väijyvistä poliittista tapahtumista ja uskonnollisista pohjavireistä, jotka toki vaikuttavat lapsen elämään vain epäsuorasti. Mutta varsinkin Riadin isän näkemyksiä lukija itsekin joutuu vääjäämättä punnitsemaan.

Piirrosjälki on toimivaa, helppolukuista peruskauraa. Kiinnostavinta on varmaan väritys. Eri maissa sarjakuva on eri värinen: esim. Syyriassa vaaleanpunainen tai Libyassa keltainen.

Tulevaisuuden arabi tavallaan ottaa kantaa, mutta oikeastaan se vain näyttää eletyt ja koetut tapahtumat. Tämän sarjakuvan vahvuus on, että sekin jo itsessään riittää. Pelkkä tarina tempaisee mukaansa, vaikkei lukija olisikaan erityisen kiinnostunut politiikasta tai kulttuurien välisten konfliktien pohtimisesta. Henkilöiden inhimillisyys ja hauraus on tuskallisen koskettavaa.

On myös helppo sanoa, että Tulevaisuuden arabi on ajankohtainen kuin mikä, kun Syyriassa tilanne on niin kurja kuin se on ja monet arabivaltiot muutenkin ovat horjuvalla pohjalla. Tämä ajankohtaisuus ei ainakaan vähennä sarjakuvan koukuttavuutta.

Sarjasta on ilmestynyt kolme osaa, joista kaikki on suomennettu. Neljäs osa ilmestyy ranskaksi loppuvuodesta. Kaikkia kolmea osaa löytyy monesta eri Lumme-kirjastosta. Käy lainaamassa omasi.

Sarjakuvaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto & Puumalan kirjasto

Kirjavinkki: Tuntemattoman miehen elämä

Tuntemattoman miehen elämä

Odotukseni tätä kirjaa kohtaan eivät olleet enää järin korkealla, kun olin lukenut sitä joitakin kymmeniä sivuja. Jotenkin tarina tuntui vähän tylsältä. Olenko tarpeeksi kiinnostunut katkeroituneesta keski-ikäisestä kirjailijasta, jonka elämänkriisin keskelle minut alkusivuilla heitetään?

Mutta mitä olen lukenut Andreï Makinea, hänen tyylistään on vaikea olla pitämättä – siksi kirjaan tartuinkin. Ja onneksi sivujen kuluessa kirja alkoikin lunastaa lupauksiaan.

Andreï Makine on Ranskaan emigroitunut venäläinen ja samalla tunnetuimpia ranskalaisia nykykirjailijoita. Makinen teosten Venäjä-kuvaukset kiinnittyvät kiinteästi venäläiseen klassikkokirjallisuuteen, vaikka hän kirjoittaakin ranskaksi. Ja tavallaan vuonna 2009 julkaistu Tuntemattoman miehen elämä onkin melkein uuvuttavan klassista kamaa: rakkautta, kärsimystä, elämän järjettömyyttä, yksittäisten ihmisten luovimista aikakausien ja politiikan sekamelskassa…

Aiheiden painavuutta kuitenkin keventää paikoin hyvinkin mojova ironia ja Makinen kepeä kirjoitustapa. Tekstiä on helppo seurata, vaikka se kätkee sisäänsä lopulta varsin monta päällekkäistä tarinaa.

Ei ehkä sano paljon, jos puhuu kirjasta ”koskettavana”, sillä koskettava voi olla monella tavalla. Mutta tämä kirja oli mielestäni sitä hyvin omalla tavallaan, samalla järkyttävällä ja iloisella. Se puhui sellaisesta elämästä, jota välttämättä miljoonatkaan sanat eivät tule käsitelleeksi, ja joka on tavallaan sanojen ulkopuolella.

Olenko tässä liian arvoituksellinen? Pitäisikö sanoa jotain konkreettisempaa? Kenelle voisin kirjaa suositella?

Ehkäpä voisin sanoa, että tämä kirja on haaveilijoille. Rakkaudessa ja elämässä pettyneille, siinä iloitseville tai kärsiville. Ja ehkä sellaisille tyypeille, jotka eivät itsekään ihan tiedä mihin ovat menossa, tai jotka tietävät sen täysin varmasti.

Teos on kertomus siitä, mitä yhteiskunta voi tehdä ihmiselle, ja mitä ihminen yhteiskunnalle. Se kertoo valtakunnasta nimeltä Neuvostoliitto. Neuvostovallan kauheudesta huolimatta sitä kohtaan voi tuntea nostalgiaa. Samalla esiin nousee itsevarma ja nousukasmainen uusi Venäjä, joka juhlii Pietarin kaupungin 300-vuotisjuhlia.

Kuitenkin pääosassa on yksittäinen ihminen pintaa syvemmältä ja haavoittuvana. Teos tuntuu suurennuslasintarkasti paljastavan joka sivulla jotain olennaista ihmisluonnosta. Minulle ei ainakaan tullut tunnetta latteasta ”suurten tunteiden” kliseekokoelmasta.

Kirjaa löytyy runsaasti ympäri eteläisen Savonmaan, joten saat sen lainaksesi vähällä vaivalla.

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Mielenkiintoisia ja hauskoja kirjan nimiä

Kaikki me olemme varmasti törmänneet kirjoihin, jotka hätkähdyttävät jo nimellään. Nimi voi olla osuva, mielenkiintoa herättävä tai ihan vain hullunkurinen. Esittelen tässä nimiä, joita henkilökuntamme ja itseni päähän on pälkähtänyt, ja jotka ovat jotenkin kiinnittäneet huomion.

Joskus nimet ovat absurdin mielenkiintoisia. Nimen huomattuaan lukija alkaa miettiä, että mistähän ihmeestä tässä on kyse. Ja ehkä piakkoin on sitä mieltä, että ahaa, tämähän on nokkelaa.

Joillakin kirjailijoilla voi myös olla oma persoonallinen tyylinsä kirjojen nimien keksimisessä. Esimerkkeinä vaikkapa Arto Paasilinna, Kurt Vonnegut tai Armas J. Pulla. Joskus kirjalle on parempi keksiä lyhyt nimi joka erottuu, tai sitten nimi joka erilaisuutensa ja monimutkaisuutensa ansiosta pistää silmään.

Usein hauskoilla tai mielenkiintoisilla nimillä on myös joku konteksti, ja ne saattavat olla puolittaisia lainauksia jostain. (Esim. tyyliin ”Usko, toivo ja vallankumous” tai ”Usko, toivo ja raskaus”.) Myös siinä, miten nimet käännetään eri kielille, voi säilyttää, menettää tai jopa luoda tyhjästä hauskuutta.

Mutta asiaan, tässä joitakin ehdotuksia. Kaikissa näissä hauskuus ei siis ole ideana, vaan nimen osuvuus.

 

Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille (The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy) & Terve, ja kiitos kaloista (So Long, and Thanks for All the Fish)

Bradbury, Malcolm: Eating People is Wrong (suomeksi suunnilleen: ”Ihmisten syöminen on väärin”. Ihanko totta?)

Braschi, Giannina: Yo-Yo Boing!

Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan. Oikeastaan suomennos on aikamoisen vapaa, koska tarkempi suomennos olisi suunnilleen ”Mestari ja Margarita” (Мастер и Маргарита).

Böll, Heinrich: Tohtori Murken kootut tauot (Doktor Murkes gesammeltes Schweigen)

Calvino, Italo: Paroni puussa (Il barone rampante) & Halkaistu varakreivi (Il visconte dimezzato)

Campbell, Jen: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa (Weird Things Customers Say in Bookshops)

Dick. Philip K.: Do Androids Dream of Electric Sheep? (Suomennettu melko tylsästi Palkkionmetsästäjä. Tarkempi suomennos olisi suunnilleen ”Uneksivatko androidit sähkölampaista?”)

Finstad, Minna: Onneks tänne saa tulla kännissä – tarinoita ammattikoulusta

García Marquez, Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad)

Hagelberg, Matti: Herra Matti Hagelbergin läskimooses & Tohtori Matti Hagelbergin läskimooses. (Sarjakuvasarja, jonka sarjoilla on monia mielenkiintoisia alaotsikoita, kuten ”Marsin mesimailla” tai ”Höpönpöppöä”.)

Marsin mesimailla

Hagerfors, Lennart: Kongolainen joka nauroi (Kongolesen som skrattade)

Hoffman, Abbie: Varasta tämä kirja (Steal This Book)

Hytönen, Koponen ym.: Hanaa, sanoi Hanell – Jees, betonia, vastasi kapteeni Arimo – Salpalinjan linnoitustyöt Etelä-Savossa. (Tälle tietokirjalle on annettu omaperäisesti Armas J. Pulla –vaikutteinen kirjannimi.)

Issakainen, Sakari: Paratiisissa ei soi Paganini

Jonasson, Jonas: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann)

Kanala, Sari: Mutavelliä ja lummesoppaa – metsäloruja

Lahtela, Markku: Se

Leikola; Anto: Sammakoiden nahkea todellisuus – esseitä tieteestä, luonnosta ja kulttuurista

Lewycka, Marina: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (A Short History of Tractors in Ukrainian)

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Loe, Erlend: L (Kirjan nimi on alkuperäiskielellä eli norjaksi sama, mikä ei varmaan ole yllättävää.)

Lorenz, Theo Nicole: Dinosaurs with Jobs (Suomeksi suunnilleen: ”Työssäkäyvät dinosaurukset”. Tämä on itse asiassa värityskirja.)

Dinosaurs with Jobs

Nesser, Håkan: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä (Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö)

Niemi, Mikael: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Nieminen, Kai: Lopullinen totuus. Kaikesta (Huom. siinä on piste välissä! Tehostaa sanomaa kieltämättä.)

Nissinen, Jyrki: Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät & Nuolee kuin eläin sipsiä

Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen

Paasilinna, Arto: Elävänä omissa hautajaisissa & Hurmaava joukkoitsemurha & Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija

Paretskoi, Jyri: Nimetön

Peltonen, Juhani: Islanninhevosia, rakkaani: Väliinpudonneitten proosaa & Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä & Pitkää, omalaatuista rykimistä

Islanninhevosia rakkaani

Puertolas, Romain: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (L’ extraordinaire voyage du fakir qui était resté coincé dans une armoire Ikéa)

Pulla, Armas J.: ”Jees, leskiyli-insinöörskä!” sanoi vääpeli Ryhmy & Lentävä lautanen sieppasi pojat. (Jälkimmäinen on muuten erinomainen nimi avaruusaiheiselle nuorisoromaanille.)

Rimminen, Mikko: Hippa. Suomenkielinen nimi ei ole oikeastaan edes niin hauska verrattuna saksankielisen käännöksen nimeen, joka kuuluu ”Als ich aufwachte, war so sehr Montag, dass es wehtat” (suunnilleen ”Kun heräsin, se oli niin maanantaita, että satutti”).

Siaudeau, Guillaume: Tartes aux pommes et fin du monde (suomeksi suunnilleen ”Omenapiirakat ja maailmanloppu”)

Skiftesvik, Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja

Vitale, Joe: Nollatilassa:  ihmeitä ho’oponoponon avulla (At Zero: The Quest for Miracles Through Ho’oponopono)

Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5 (Slaughterhouse-Five) & If This Isn’t Nice, What Is?: Advice to the Young (suomeksi suunnilleen: “Jos tämä ei ole kivaa, mikä sitten on?: Neuvoja nuorille”)

 

Jos sinun mielestäsi nämä eivät oikeastaan ole hauskoja tai edes mielenkiintoisia, niin laita vaikka tuohon alle kommenttia. Siten saamme lisää iloa työpaikan kahvihuoneeseen. (Ikään kuin sitä iloa ei muutenkin olisi tarpeeksi, mutta se on toinen juttu…)

Talvisin kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kirjavinkki: Ahistunu Pupu 2 – Elämä on mut siihen tottuu

Ahistunu pupu 2

Kris Keräsen Ahistunu Pupu on virkistävä uusi sarjakuvatuttavuus. Yksinkertaisilta näyttävät stripit ovat synkkiä, mutta lämminhenkisesti ja hyvällä maulla toteutettuja. Samalla ne ovat yllättävän hauskoja.

Sankarinamme on pupu, joka on elämää pelkäävä, yksinäinen ja saamaton introvertti. Nykyään varmaan sanottaisiin että syrjäytynyt. Tämä lähtöasetelma tuo kuitenkin paljon samaistumismahdollisuuksia myös ns. tavallisille ihmisille (jos nyt tavallisia ihmisiä edes on olemassa). Tai no, ainakin itse introverttina pystyn samaistumaan moneen asiaan.

Ainakin minusta on suorastaan ihailtavaa, millä tavalla sarjakuva ei vajoa synkkyyteensä, vaikka se käsittelee niin karuja ja koskettavia aiheita. Se tuntuu melko keveältä, vaikka juttuja kantaa pitkälti teksti eivätkä kuvat (välillä varmaan liikaakin). Taso on myös mielestäni noussut jonkin verran ykkösalbumista ja piirrosjälki tuntuu sujuvammalta. Vielä on toki varaa kehittyä.

Ahistuneen Pupun vahvuus on myös sen syvyydessä. Tämä ei ole pelkkää sanaleikittelyä tai sysimustalla huumorilla höystettyä elämäntuskaa.

Ajoittaiset sivuhenkilöt eivät ole oikein vielä kehittyneet kovin kiinnostaviksi, ja ne tuntuvat aika irrallisilta. Tai ehkä ne eivät vain pääse esille niin usein, kun Pupu on niin hallitseva (ja itsekäs) hahmo. Pupu kaipaa kovasti rakkautta, mutta ei uskalla ottaa askelia sitä kohti. Vähän kuin Jaska Jokunen.

Netistä (https://fi-fi.facebook.com/AhistunuPupu/) kirjamuotoon ponnistanut Ahistunu Pupu uponnee etenkin nuoriin aikuisiin ja tavoittaa varmasti jotain 2000-luvulla aikuistuneiden sukupolvikokemuksesta mukavan itseironisella tavalla. Mutta sitä voi silti suositella melkein kaikille.

Ahistunu Pupu kakkosta (Elämä on mut siihen tottuu) löytyy monesta eri Lumme-kirjastosta, samoin ykkösalbumiakin.

Sarjakuvaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kirjavinkki – Hän sanoi nimekseen Aleia

21908922_10211805731152140_307673147_o

Hän sanoi nimekseen Aleia aloittaa Kaksoisauringot- trilogian ja on Erika Vikin esikoisromaani. Yksi kirjan päähahmoista on Corildon Ma’Bathae -niminen seleesi. Seleesit ovat monin tavoin ihmisten kaltaisia, mutta he ovat aisteiltaan ylivertaisia. He pystyvät käskemään elementtejä, kuten tuulia sekä tulta.

Toisena päähenkilönä on ihmistyttö Aleia. Hän päätyy Corildonin luokse muistinsa menettäneenä. Hän ei tiedä mistä on tulossa eikä minne on menossa. Corildon ja Aleia alkavat yhdessä selvittää syytä Aleian muistin menetykseen.

Pidin kirjasta erittäin paljon. Luen erittäin harvoin suomalaisten kirjoittamaa kirjallisuutta ja tämä teos yllätti positiivisesti. Hahmot olivat mielenkiintoisia ja mielestäni oli hienoa, kun heidän taustaansa ei kerrottu heti, vaan siitä kerrottiin pieniä paloja pitkin kirjaa. Aivan kaikki ei edes selvinnyt tässä kirjassa, joten kokonaisuutta joutunee odottamaan trilogian loppuun asti. Tarina oli kerrottu mukaansatempaavasti ja jäin odottamaan seuraavaa osaa suurella mielenkiinnolla!

Tämä kirja edustaa tyypillistä fantasiakirjallisuutta. Kuinka fantasiakirjallisuus sitten määritellään? Tieteen termipankista löytyneen määritelmän mukaan fantasiakirjallisuus on yliluonnollista, sadunomaista tai tuonpuoleista käsittelevää kirjallisuutta, joka kertoo arkikokemuksen ylittävistä tapahtumista. Ominaisia piirteitä ovat erilaiset olennot, jotka voivat olla joko myyttisiä (esim. hirviöt, aaveet, vampyyrit yms.) tai täysin keksittyjä. Fantasiakirjallisuudessa liikutaan usein vaihtoehtoisessa todellisuudessa eli maailmassa, jonka kirjailija on keksinyt kirjaansa varten.

Kirjassa on olentoja ja asioita, joita ei ole olemassa tässä todellisuudessa (seleesit, fennekit, tulikukat ym.) eikä kirjan maailma ole todellinen. Erika Vik on onnistunut luomaan todentuntuisen, mutta kuitenkin epätodellisen maailman. Vaikka tiedän, että kirjassa esiintyviä paikkoja ja asioita ei ole oikeasti olemassa, voin kuvitella käveleväni siellä ja näkeväni kadun varressa tulikukkia.

Luomansa maailman tueksi Vik on tehnyt myös nettisivut. Osoitteessa https://seleesia.com/ pystyy tutustumaan tarkemmin tähän maailmaan mm. karttojen ja tarkkojen kuvausten ansiosta. Sivuilta löytyy Seuran arkistot, joissa esitellään tarkemmin esimerkiksi fennekkejä sekä sitä, kuinka seleesit pystyvät käskemään elementtejään.

Nämä nettisivut luovat lisää todentuntuisuutta tähän maailmaan, joka ei kuitenkaan ole todellinen.

Sari, Mikkelin pääkirjasto

Kirjaston kesätyöntekijät vinkkaavat, osa 9

rautakoe

Rautakoe (The Iron Trial)

Black, Holly ja Clare, Cassandra

Magisterium -sarjan aloittava kirja vie lukijan mukaansa Pohjois-Carolinaan, Callum Hunt -nimisen teinipojan mukaan. Callum menetti äitinsä ollessaan vauva ja hän asuu nykyään kahdestaan isänsä kanssa.

Callum saa kuitenkin kutsun Magisterium-nimisen taikakoulun pääsykokeeseen. Hänen isänsä on kuitenkin koko Callumin nuoruuden ajan yrittänyt pitää Callumia erossa taikuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Hänen on siis vain epäonnistuttava kaikissa testeissä ja elämä voi jatkua niin kuin ennenkin. Mutta kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan…

Luin kirjan, koska kirjakauppias suositteli sitä minulle. Pidin kirjan juonesta ja kekseliäistä hahmoista. Päähenkilö Callum ei ollut paras kaikessa niin kuin fantasiakirjojen päähenkilöt tuppaavat yleensä olemaan. Kirjan miljöö oli mielenkiintoinen, sillä se oli lähempänä todellisuutta kuin yleensä.

Kirjaa lukiessa ei tule tylsää hetkeä. Kirjan maailmaan uppoutuu helposti ja juoni osaa yllättää vähän väliä. Kaiken kaikkiaan kaksikko Clare & Black ovat luoneet koukuttavan kirjasarjan, joka omasta mielestäni yltää lähes Harry Potterin tasolle.

Kesätyöntekijä

Kirjaston kesätyöntekijät vinkkaavat, osa 8

davincikkodi

Brown, Dan

Da Vinci -koodi

Olin jo pitkään haaveillut lukevani yhdysvaltalaisen Dan Brownin kirjoittaman romaanin Da Vinci -koodi. En ollut kuitenkaan jostain syystä saanut luettua sitä aiemmin. En ennen kuin nyt – ja onneksi sain. Da Vinci -koodi on tällä hetkellä neliosaisen sarjan toinen osa. Muut osat ovat Enkelit ja demonit, Kadonnut symboli sekä Inferno. Ne kuitenkin ovat kaikki itsenäisiä osia, joten lukujärjestyksellä ei ole väliä. Da Vinci -koodi löytyy aikuisten osastolta tavallisten romaanien seasta, vaikka mielestäni sen voisi hyvinkin sijoittaa jännityskirjojen joukkoon. Kun Da Vinci -koodin saa käteensä sen kannesta vastaan hymyilee arvoituksellisesti Mona Lisa.

Da Vinci -koodi kertoo Harvardin yliopiston uskonnollisen symbologian professorista Robert Langdonista. Ollessaan Pariisissa työmatkalla hän saa Ranskan poliisilta kutsun Louvreen, jossa on yöllä murhattu arvovaltainen kuraattori Jacques Saunière. Hän on elämänsä viimeisillä minuuteilla jättänyt salakoodin Louvreen, jota Langdon ja Sophie Neveu ryhtyvät selvittämään. Sophie on Jacques Saunièren lapsenlapsi ja Ranskan poliisin kryptologi. Koodi johtaa Langdonin ja Sophien seikkailuun pitkin Pariisia ja lopulta myös Englantia. Paljastuu, että se kätkee salaisuuden, jonka edestä ollaan valmiita kuolemaan ja murhaamaan. Tätä salaisuutta vanha veljeskunta on vaalinut monia satoja vuosia ja sen paljastumista Vatikaani pelkää.

Dan Vinci -koodin selvittäminen ei suju ongelmitta, sillä mutkia matkaan tuovat Ranskan poliisi, joka epäilee Langdonia murhasta, jolloin hän joutuu pakenemaan virkavaltaa. Lisäksi munkki Silas jahtaa Langdonia ja Sophieta, sillä hän työskentelee salanimen ”Opettaja” taakse kätkeytyvälle henkilölle, joka tahtoo tietää koodin kätkemän salaisuuden.

Romaanin juonta tukevat monet historialliset henkilöt, tapahtumat, maalaukset ja järjestöt. Ne tuovat syvyyttä ja mielenkiintoa juonelle ja siinä esiintyville salaliittoteorioille. Vaikkei tietäisikään symboleista tai muistakaan kirjassa esiintyvistä historiallisista aiheista, se ei haittaa, sillä teoksessa selitetään asiat todella hyvin ja mukana pysyy varmasti. Dan Brown on saanut kaiken kuulostamaan niin uskottavalta, että kirjaa lukiessa alkaa väkisinkin uskomaan kyseisiin salaliittoteorioihin!

Da Vinci -koodi on todella koukuttava ja se tekee mieli lukea kokonaan yhdeltä istumalta. Suosittelisin teosta (ja muitakin sarjan kirjoja) kaikille yläasteiästä ylöspäin riippumatta siitä, millaisia kirjoja normaalisti tykkäisi lukea.

 

Kesätyöntekijä