Yksi + Ihme = kaksi kirjallista helmeä

yksi_ihme

Jokaisella meistä varmasti on jonkinlaisia ennakkoluuloja jotakin asiaa kohtaan. Crossanin Yksi ja Palacion Ihme ovat kirjoja, joiden kautta lukija pääsee peilaamaan ja tutkimaan omia tunteitaan ja ajatuksiaan erilaisuudesta. Molemmat näistä mahtavista kirjoista antavat lukijalleen paljon ajateltavaa pitkäksi aikaa.

Sarah Crossan: Yksi (S&S 2018)

Sarah Crossanin herkkä, koskettava ja kaunis proosarunokirja Yksi on fiktiivinen tarina siamilaisista kaksosista Tippistä ja Gracesta. Nimensä tytöt ovat saaneet näyttelijöiltä Tippi Hedreniltä ja Grace Kellyltä, jotka olivat kauniita ja palvottuja – kuinka ironista, taas yksi hankaluus elää näkymättömänä. He ovat saaneet koko ikänsä kokea itseensä kohdistuvaa kauhua, hämmennystä ja uteliaisuutta. Vaikka sisaruus on vahva, he haluavat olla ja tulla kohdelluiksi yksilöinä ja saada jotain täysin omaa. Suurimman osan ajasta se vain on liikaa pyydetty.

Kun tyttöjen on aika vaihtaa turvallinen kotikoulu kaupungin lukioon, Gracea ja Tippiä kuitenkin epäilyttää, lisää epävarmuutta elämään ei ole asia, jota he haluavat ja kaipaavat. Lukio paljastuu kuitenkin monenlaisten mahdollisuuksien paikaksi. Vaikka Grace ja Tippi herättävät edelleen ihmetystä ja pelkoa, he saavat myös ystäviä. Maailma tuntuu aukeavan vähitellen, kotioven ulkopuolella on niin paljon nähtävää ja koettavaa.

Aikuistuminen on vaikeaa kelle tahansa, mutta entä sille, joka on fyysisestikin yhtä toisen kanssa? Grace ja Tippi ovat monenlaisten lääketieteellisten toimenpiteiden kohteita eikä Gracen ja Tippin terveys ole vankimmalla mahdollisella pohjalla. Heidän on vakavasti harkittava erottamisleikkausta, jossa on valtavat riskit.

Palacio, R.J.: Ihme (WSOY, 2017)

Ihme kertoo Auggiesta. Kotikoulua tähän asti käynyt Auggie on nyt, viidennen luokan alkaessa, menossa ensimmäistä kertaa oikeaan kouluun. Se kiehtoo ja pelottaa häntä, eikä hän tiedä mitä edessä tulee olemaan. Auggie on muuten aivan tavallinen nuori poika (paitsi ehkä tavallista fiksumpi), mutta hänen kasvonsa ovat pahasti epämuodostuneet. Löytävätkö uudet koulutoverit tuon ainutlaatuisen, fiksun ja herkän pojan epätavallisten kasvojen takaa?

Kiusaaminen ja ennakkoluulot, ne ovat arkipäivää niin nuorten kuin aikuistenkin maailmassa. Ihme on kirja, joka jokaisen täytyisi lukea niin nuoren kuin aikuisenkin. Sillä se on tavattoman hieno, koskettava ja rohkea kirja ennakkoluulojen voittamisesta ja rohkeudesta.

Kirjaan on ilmestynyt myös jatko-osa Auggie ja minä: kolme Ihme-tarinaa (WSOY, 2018), jossa Auggien ystävät saavat puheenvuoron.

Erilaisuuden, itsensä ja toisten hyväksymisen lisäksi molempien kirjojen suuriksi teemoiksi nousevat perheen ja ystävien merkitys. Jokainen meistä varmasti tietää, että silloin kun on hankalaa, niin läheisten ihmisten merkitys nousee kahta suuremmaksi.

 

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia!

Mari, Mikkelin pääkirjasto

Mainokset

MM-jalkapallo lähestyy – hae lukemista kirjastosta!

Jalkapallokuva 1

Neljän vuoden välein maapalloa järisyttävä elämys eli jalkapallon MM-kisat ovat jälleen ovella. Kesäkuun puolivälissä alkavaan lopputurnaukseen voi valmistautua mitenkäs muuten kuin kirjastokäynnillä.

Venäjällä pelattaviin karkeloihin voi toki varautua ahmimalla kasapäin venäläisiä klassikoita Turgenevista Tolstoihin, mutta tässä artikkelissa keskityn jalkapalloaiheisiin kirjoihin.

Yksittäisten pelaajien elämäkertoja ja seurahistoriikkeja riittää yli tarpeen, joten poiminta muutamasta laaja-alaisemmin jalkapalloa ja MM-kisoja käsittelevästä kirjasta lienee paikallaan. Niiden avulla lajiin vihkiytymätönkin saattaa päästä edes jotenkin hajulle futishullujen palavasta viehätyksestä lajiaan kohtaan.

 

Kuin taivasta koskettaisi

Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi – jalkapallon MM-kisojen historia

Kuin taivasta koskettaisi on laadukas historiikki MM-kisojen historiasta aina ensimmäisestä kisavuodesta 1930 alkaen. Lennokkaasti kirjoitetut katsaukset sisältävät kuinkin turnauksen olennaisimmat tapahtumat ja paljon yksittäisiä kiinnostavia asioita.

Aivan kaikkea ei tietenkään saa mahtumaan mukaan niin pitkää ajanjaksoa käsiteltäessä, mutta monisatasivuinen järkäle on hyvä perusteos kisojen vasta-alkajille tai vähän edistyneemmillekin. Sivuilta käy ilmi samalla se, miten MM-turnaus on kasvanut nykyiseen massiiviseen muotoonsa ja muuttunut kaupalliseksi megatapahtumaksi. Alkuvuosina meno oli vielä aika erilaista.

Kirja ilmestyi alun perin neljä vuotta sitten. Juuri nyt MM-kisojen aattona on ilmestynyt uusi, laajennettu painos, jossa käsitellään myös kesän 2014 kisat. Tätäkin kirjaa on jo saatavissa kirjastoissamme.

 

Jalkapallo valossa ja varjossa

Galeano, Eduardo: Jalkapallo valossa ja varjossa

Alun perin vuonna 1995 ilmestynyt ja myöhemmin uusiin painoksiin täydennetty kirja on kaunokirjallistyyppinen sukellus kuuluisiin jalkapalloilijoihin, kuuluisiin maaleihin ja unohtumattomiin tarinoihin.

Uruguaylaisena Galeanon värikkäissä kertomuksissa korostuu eteläamerikkalainen jalkapallo. Liioittelu on häpeämätöntä, samoin nostalgia menneiden vuosikymmenien sankareita ja antisankareita kohtaan. Kirjailijan persoonallisen tyylin ansiosta lukija ei hevillä voi päästää kirjaa käsistään, vaikka hän olisikin joistakin jutuista eri mieltä.

Tämäkin kirja tekee ajallisesti matkan MM-kisojen alkuvuosilta nykyaikaan. Matka on samalla retki koko 1900-luvun maailmanhistoriaan ja yksittäisten ihmisten elettyihin elämiin. Jalkapallo on ollut suuri osa näitä elämiä ja tälle kirja antaa suuren kunnian.

 

Jalkapallon maailmanselitys

Foer, Franklin: Jalkapallon maailmanselitys

Jalkapallon maailmanselitys sisältää tositarinoita siitä, miten jalkapallo vaikuttaa maailmassa, tai miten maailma vaikuttaa jalkapalloon. Foer vie lukijansa eri puolille maailmaa synkkien mutta usein koskettavien tapahtumien ja ihmiskohtaloiden pariin: serbialaisista huligaaneista brasilialaisen jalkapallon korruptiokytköksiin.

Kirja on vuodelta 2005, mutta se ei vanhene hetkessä. Laji-ihmiset varmasti löytävät kirjasta pikkuoutouksia, kuten sen, miten kevyesti kirjoittaja lyttää valmentajalegenda Valeri Lobanovskin. Taustatyö on kuitenkin tehty riittävän hyvin, jotta lukeminen on samalla viihdyttävää ja opettavaa. Kirja vilisee mielenkiintoisia anekdootteja, joihin voi viitata kahvipöytäkeskusteluissa.

 

Pallon herruus

Vares, Vesa: Pallon herruus kuningaslajin valta ja lumo

Vasta ilmestynyt uutuuskirja on olennaista luettavaa niille, joita kiinnostaa jalkapallon ja politiikan suhde vuosien saatossa. Turun yliopiston poliittisen historian professorina työskentelevä Vesa Vares on kirjoittanut teoksen rautaisen akateemisella otteella ja myös virkistävällä myytinmurtajan asenteella. Silti teos ei ole mitenkään kuiva, ja 414 sivua haihtuu hetkessä.

Valta ja jalkapallo liittyvät toisiinsa ympäri maailmaa. Vares ruotii tarkasti ääri-ideologioiden kuten fasismin suhdetta jalkapalloon. Paljastuu myös se, miten jalkapallo on käyttänyt politiikkaa hyväkseen ja hyötynyt siitä, eikä ainoastaan päinvastoin.

 

11 & pallo

11 & pallo – jalkapallo elämässä, elämä jalkapallossa

Maininnan ansaitsee myös vuonna 1997 ilmestynyt useiden tunnettujen suomalaisten kaunokirjailijoiden yhteisteos, joka käsittelee jalkapalloa sanataiteen silmin. Mukana ovat mm. Kjell Westö ja Kari Hotakainen. Vanhemmista kirjailijoista saamme lukea pätkiä mm. Jarkko Laineelta ja Yrjö Jylhältä.

Teos on taitavasti koottu ja sen sisältämät tekstit ovat aidosti hyviä, eivätkä vain mukana koska aihe nyt sattuu olemaan futis. Kirja sisältää myös lyhyitä muisteloita, jotka ovat kiinnostavaa luettavaa. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat läsnä samalla kun kirja onnistuu tavoittamaan paljonkin kuningaspelin ihmeellisyydestä.

Jalkapallokuva 2

Kaikki nämä kirjat saat myös Lumme-kirjastoistamme. Toki tämän lisäksi voit esimerkiksi katsella YouTubesta kisaklippejä menneiltä vuosilta. Vanhojen MM-turnausten ja karsintojen tuloksiin voi tutustua Wikipediassa tai osoitteessa http://rsssf.com/tablesw/worldcup.html.

Jalkapallon MM-kisat järjestetään 14.6. –15.7. Yle näyttää kaikki ottelut.

Jalkapalloterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

 

(Ensimmäinen kuva: Wikimedia Commons / Danilo Borges, lisenssi Nimeä 3.0 Ei sovitettu (CC BY 3.0).Viimeinen kuva: Presidencia de la República Mexicana, lisenssi Nimeä 2.0 Yleinen (CC BY 2.0).)

Kirjaihastus: Anders Vacklin & Aki Parhamaa Sensored Reality osa 1 – Beta

Kirjoista on ihana kirjoittaa, saa ruotia tekstiä, miettiä hieman symboliikkaa, juonen käänteitä, hahmoja ja avata koko tarinan omaksi tekstikseen. Silloin saa myös elää kirjan uudestaan, hyppiä pitkin kirjaa, nauttia suosikkihetkistä ja olla päästämättä irti.

Mutta tämä kirja; Sensored Reality Beta on sellainen, jota voin vain fanittaa. Anders Vacklin ja Aki Parhamaa ovat luoneet vertaansa vailla olevan päähahmon, Bugin alias Minako Takedan. Bug on puoliksi suomalainen ja puoliksi japanilainen, hänen isänsä on juuri kuollut ja äiti saanut ylennyksen pelifirman pomoksi, kun hän muuttaa Meri-Tokiosta vedenalaiseen Helsinkiin.

9789513196356_frontcover_final

(C) Tammi & Laura Lyytinen

Kyseessä on dystopia, jossa valtaosa maailmasta on peittynyt veden alle ja Helsingistä on tullut pelaamisen ydin (tässä vaiheessa ainakaan minulle kirja lakkasi olemasta dystopiaa vaan paikka johon ehdottomasti halusin sukeltaa) ja pelaamista rakastava Bug on kaiken keskiössä.

Sisäinen nörttini suorastaan hyrisi onnesta, kun sain Bugin kengissä poistua helteisestä Mikkelistä suoraan pelien ytimeen. Bug on myös poikkeuksellinen hahmo; yleensä tai ainakin ne kirjat, joihin olen itse törmännyt, nämä nörttipäähahmot ovat olleet poikia mikä on jättänyt itseni hieman genren ulkopuolelle ja olen monesti pohtinut asiaa kirjallisuuden kannalta; missä ovat pelaamiseen erikoistuneen naispäähahmot?

Beta sulauttaa huomaamattomasti suomalaisen ja japanilaisen kulttuuriin nuoren tytön näkökulman. Tyttö yrittää löytää juuria ja hieman vältellä sitä viettämällä päivät koulussa (mikäli ei satu lintsaamaan) ja illat yötä myöten pelaten.

Meinasin itse jumahtaa kirjan ääreen kuin Bug peliensä, kun tapahtumat vierittyvät sivu sivulta eteenpäin ja pohtien, missä Bugin äiti oli koko tarinan ajan; melkeinpä alati läsnä, lukijan ulottuvilla mutta ei aivan siinä kuitenkaan.

Yksinkertaisuudessaan Beta on yksi niistä kirjoista, joiden jatkoa odotan kalenteria tuijottaen.  Aivan kirjan lopussa on ote seuraavasta osasta, tätä en uskaltanut lukea, koska kaiho tarinaan jäi jo nyt liian suureksi.

Sarjan seuraava osa Glitch ilmestyy keväällä 2019.

Pääkirjastosta tervehtien

Essi

 

 

 

 

Esikoiskirjailijan mietteitä

Vuosi 2018 on minulle vähintäänkin mielenkiintoinen. Aloitin pääkirjastossa tammikuussa oppisopimuksella, lähes puolentoista vuoden harjoittelun jälkeen. Ja jos siinä ei olisi vielä tarpeeksi ohjelmaa, niin yksi pitkäaikainen unelmani toteutuu syksyllä, kun WSOY julkaisee esikoiskirjani elokuussa!

Olen aina rakastanut kirjoja, äitini luki minulle lapsuudessa, ja heti kun kykenin, aloin itse lukea ja imeydyin niin täydellisesti Aku Ankkoihin, että sain monena aamuna juosta kouluun, etten myöhästyisi (ja myöhästyinkin muutaman kerran).

Ehkä ensimmäisiä aavistuksia kohti kirjailijuutta oli, kun luin innokkaasti Pikku Vampyyri -sarjaa ja muistan kovasti selittäneeni luokkatovereilleni ruokalan jonossa, miten aion kirjoittaa tarinan jossa Rydiger saa päättää pitääkö siipensä vai tuleeko hänestä tavallinen poika.

Mainittakoon, että Rydiger on kirjasarjan nimen mukaisesti vampyyri. En enää muista, miten tuon tempun ajattelin suorittaa, siis vampyyrin muuttamisen ihmiseksi, mutta kova into minulla tuolloin oli.

Muita lapsuuden suosikkejani olivat Bertin päiväkirjat, jotka valloittivat huumorilla, uteliaisuuden tajullaan, Neiti Etsivät, Mirkka-sarja ja tietenkin Harry Potterit.

Aikaa kului ajatuksista kirjoittaa fanifiktiota Rydigeristä. Teini-ikäisenä aloin kirjoittaa ystäväni kanssa, oikeastaan sattumalta. Se oli paperilla haaveilua, eskapismia ja tapa käydä lävitse teini-iän myllerryksiä. Mutta tuolloin minuun alkoi syttyä rakkaus sanoihin ja niiden voimaan.

Erityisen voimakas lukukokemus minulle oli Laila Hirvisaaren Sonja-sarja. Ahmin noin 2500 sivua viikossa ja lumouduin Venäjän hovin kiemuroista täysin. Mikä voima sanoilla olikaan? Siitä tunteesta en ole vieläkään päässyt ylitse, vaikka olen lukenut tuhansia kirjoja, kirjoittanut ties kuinka monia käsikirjoituksien raakileita ja nyt, kun olen tässä pisteessä, että esikoisen julkaisuun on vain hieman yli 4 kuukautta, sanat valtaavat minut edelleen.

On yhä maagista uppoutua kirjaan, ihailla kirjailijan kykyä luoda uusi maailma tyhjästä, punoa se eläväksi kuviksi lukijan mielessä ja antaa tarinan elää vielä lukemisen jälkeenkin. Kenties vielä vuosienkin jälkeen. Se on hengästyttävä tunne.

Ja minä pystyn samaan, tai ainakin toivon pystyväni. On ollut upea matka punoa yksittäinen kuva tytöstä, joka kävelee kumisaappaat jalassa hiekkatietä pitkin, etäinen isä vierellään, aina kirjaksi asti.

Se, että saan olla kirjastossa töissä esikoiskirjailijavuotenani tuo aivan varmasti omat haasteensa, mutta myös suuret ilot; sain nimittäin itse tilata kirjani Lumme-kirjastoon ja kun kirja syksyllä ilmestyy ja posti kantaa sen pääkirjaston takahuoneeseen, pääsen hypistelemään sitä ensimmäisten joukossa ja laittamaan sen lainauskuntoon.

Unelma kirjan julkaisusta ei ole toteutunut sillä aikataululla kuin toivoin ja matka tähän asti on vaatinut paljon kärsivällisyyttä, pettymyksen sietoa, omien kirjoitusvirheiden tuijottamista ja takamuslihaksia, mutta nyt kun se on toteutumassa, on kaikki sen arvoista.

– Essi

AT-kansi

 

Kirjavinkki: Tulevaisuuden arabi (1-3)

Tulevaisuuden arabi.jpg

Harvoin olen ainakaan itse törmännyt näin koukuttavaan sarjakuvaan. Viime vuosien aikana ilmestynyt Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen sarjakuvasarja Tulevaisuuden arabi vie katsomaan maailmaa kultakutrisen pienen pojan silmin.

Syyrialaisen isän työ professorina vie perheen Ranskasta Libyaan ja sieltä myöhemmin Syyriaan. Äiti on ranskalainen ja saa oman osansa ajoittain todella lamauttavista kulttuurieroista. Poika-Riadiin on mielenkiintoista samaistua, koska hän joutuu luovimaan eri maailmojen ja kulttuurien välillä. Tulevaisuuden arabin lähin vertailukohta on ehkäpä Marjane Satrapin Persepolis-sarjakuva.

Ulkopuolisuuden ja outouden tunteet ovat usein läsnä, eikä sarjakuvassa piilotella arabikulttuurin pimeitä puolia. Yhtä lailla rakkaus ja julmuus kuvataan todella suoraan, mutta ei silti tyylittömän tungettelevasti tai liian osoittelevasti. Väkivaltaa on kuitenkin mukana paljon.

Jokainen voi vetää oman johtopäätöksensä taustalla väijyvistä poliittista tapahtumista ja uskonnollisista pohjavireistä, jotka toki vaikuttavat lapsen elämään vain epäsuorasti. Mutta varsinkin Riadin isän näkemyksiä lukija itsekin joutuu vääjäämättä punnitsemaan.

Piirrosjälki on toimivaa, helppolukuista peruskauraa. Kiinnostavinta on varmaan väritys. Eri maissa sarjakuva on eri värinen: esim. Syyriassa vaaleanpunainen tai Libyassa keltainen.

Tulevaisuuden arabi tavallaan ottaa kantaa, mutta oikeastaan se vain näyttää eletyt ja koetut tapahtumat. Tämän sarjakuvan vahvuus on, että sekin jo itsessään riittää. Pelkkä tarina tempaisee mukaansa, vaikkei lukija olisikaan erityisen kiinnostunut politiikasta tai kulttuurien välisten konfliktien pohtimisesta. Henkilöiden inhimillisyys ja hauraus on tuskallisen koskettavaa.

On myös helppo sanoa, että Tulevaisuuden arabi on ajankohtainen kuin mikä, kun Syyriassa tilanne on niin kurja kuin se on ja monet arabivaltiot muutenkin ovat horjuvalla pohjalla. Tämä ajankohtaisuus ei ainakaan vähennä sarjakuvan koukuttavuutta.

Sarjasta on ilmestynyt kolme osaa, joista kaikki on suomennettu. Neljäs osa ilmestyy ranskaksi loppuvuodesta. Kaikkia kolmea osaa löytyy monesta eri Lumme-kirjastosta. Käy lainaamassa omasi.

Sarjakuvaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto & Puumalan kirjasto

Entä jos vinkkaisin aivan vääriä kirjoja?

Musta kissa

Kirjastonhoitajana olen pohtinut seuraavaa asiaa. Kaikki kirjavinkkaajat, jotka suosittelevat aineistoa kirjaston käyttäjille, tuntuvat olevan aina niin pirteitä ja ammattitaitoisia. He mielellään kertovat onnistumisistaan – siitä, kuinka saivat jonkun ihmisen ilahtumaan ja löytämään ennestään tuntemattoman helmen kirjaston valtavan aineiston joukosta.

Mutta entä jos ketään ei vain kiinnosta ne kirjat, joita suosittelen? Joskus on niin, että itse mieluusti suosittelisin sellaisia kirjoja, jotka eivät nimenomaan kiinnosta ketään. Eikö se osittain olisi myös vinkkauksen tarkoitus?

Minä oikeasti mietin, pitäisikö vinkata sellaisia kirjoja, joita kohtaan lukijat tuntevat piilevää vastenmielisyyttä ja jopa inhoa kirjan näkiessään.

Onhan varmasti niinkin, että kirjastohoitajan tehtävä ei ole vain esitellä kirjoja, joista lukija valmiiksi tykkää. Kirjallisuuden tehtävä kun voi parhaimmillaan olla paljon laajempi. Kirjallisuus ja taide herättelee ja puhuttelee, ravistelee ja ärsyttää.

Ainakin minulle oli hyvä lukea koulussa sellaisia kirjoja, jotka vain piti lukea. Sellaisiin kirjoihin ei välttämättä muuten olisi ollenkaan tarttunut. Jos lukee vain sellaisia kirjoja, joita muutenkin haluaisi lukea, on vaarana että urautuu henkisesti.

En tarkoita, että pitäisi suositella mitään ylettömän väkivaltaista tai muuten päälle käyvällä tavalla järkyttävää aineistoa. Tärkeää olisi vain saada lukija tarttumaan sellaiseen kirjaan, johon hän ei halua tutustua vain ennakkoluulojensa takia.

Kirjoista ja kaikesta kulttuurista voi olla eri mieltä ja kaiken voi ironisoida ja karnevalisoida, mutta monenlaiselle aineistolle kannattaa antaa mahdollisuus. Siksi minä olen jäänyt pohtimaan sitä, miten kirjavinkkaajan onnistumisen oikeastaan voi määritellä.

Eikö onnistumiseksi voisi pikemminkin laskea sen, että lukija palaa vihaisena tiskille ja haukkuu vinkatun kirjan pataluhaksi? Eikö se merkitse, että olisin onnistunut jossain, kun kirja selvästi herättää tunteita ja saa lukijan vakuuttuneemmaksi kirjamaustaan ja elämänarvoistaan – tai sitten alitajuisesti valmiimmaksi epäilemään niitä tai monta muuta asiaa?

Siksi minua kutkuttaa suositella myös kirjoja, jotka ovat myös hieman epäilyttäviä, sen lisäksi että ne ovat hyviä. Lukijahan luonnostaan saattaa suhtautua penseästi juuri sellaisiin teoksiin.

Huonoja kirjoja en toki mielellään suosittele, sitä en tarkoita. Mutta hyvien kirjojen hyvyys voi olla sitäkin, että ne jakavat mielipiteitä. Siksi vinkkauksessa ei ole kyse vain siitä, onko joku kirja hyvä tai ei noin keskimääräisesti.

Kirjastonhoitajat kutsuvat aineiston ”pitkäksi hännäksi” sellaisten kirjojen joukkoa, joista on vähän kappaleita ja joka on epäsuosittua. Häntä se on siksi, koska se tulee suositumman aineiston perässä, ja pitkä siksi, koska kokoelma on niin laaja. Eihän kovin moni kirja voi olla suosittu samaan aikaan.

Hyviä kirjoja löytyy siis valtavasti juuri tuosta pitkästä hännästä. Sitä tärkeämmäksi tulee se, että aidosti hyvät ja tärkeät kirjat eivät unohdu hyllyyn. Eihän se haittaa, että joku tietty kirja ei suurinta osaa ihmisistä kiinnosta. Ei se ole tarkoituskaan.

Mutta aina joku innostuu tai vähintäänkin hermostuu, ja se on sentään jo hienoa. Ei ole mikään klisee, että yksi kirja voi muuttaa koko ihmisen elämän. Runoja tai lasten kuvakirjoja, ihan sama.

Siksi on mielestäni riittämätöntä vinkata vain sellaisia kirjoja, joista jo ennestään tietää, että ne todennäköisesti kelpaavat lukijoille ja joista voisi päätellä, miten todennäköisesti vinkkaaminen ”onnistuu”. Tuollaiset kirjathan ovat monesti jo valmiiksi suosittuja, eivätkä ne välttämättä edes tarvitse erillistä suosittelua.

Tästäkin tekstistä saa toki olla eri mieltä. Se ei edusta tämän kirjaston kantaa, ja oikeastaan hyvä niin. Kunpahan vain pohdiskelen ja yritän jollain kierolla tavalla ajatella kirjavinkkauksen parasta, kun jonkin verran olen itsekin vinkkaillut.

Kirjavinkkausterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

(Kuva: Poo.243, lisenssi Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 2.0 Yleinen (CC BY-NC-ND 2.0).)

Kirjavinkki: Tuntemattoman miehen elämä

Tuntemattoman miehen elämä

Odotukseni tätä kirjaa kohtaan eivät olleet enää järin korkealla, kun olin lukenut sitä joitakin kymmeniä sivuja. Jotenkin tarina tuntui vähän tylsältä. Olenko tarpeeksi kiinnostunut katkeroituneesta keski-ikäisestä kirjailijasta, jonka elämänkriisin keskelle minut alkusivuilla heitetään?

Mutta mitä olen lukenut Andreï Makinea, hänen tyylistään on vaikea olla pitämättä – siksi kirjaan tartuinkin. Ja onneksi sivujen kuluessa kirja alkoikin lunastaa lupauksiaan.

Andreï Makine on Ranskaan emigroitunut venäläinen ja samalla tunnetuimpia ranskalaisia nykykirjailijoita. Makinen teosten Venäjä-kuvaukset kiinnittyvät kiinteästi venäläiseen klassikkokirjallisuuteen, vaikka hän kirjoittaakin ranskaksi. Ja tavallaan vuonna 2009 julkaistu Tuntemattoman miehen elämä onkin melkein uuvuttavan klassista kamaa: rakkautta, kärsimystä, elämän järjettömyyttä, yksittäisten ihmisten luovimista aikakausien ja politiikan sekamelskassa…

Aiheiden painavuutta kuitenkin keventää paikoin hyvinkin mojova ironia ja Makinen kepeä kirjoitustapa. Tekstiä on helppo seurata, vaikka se kätkee sisäänsä lopulta varsin monta päällekkäistä tarinaa.

Ei ehkä sano paljon, jos puhuu kirjasta ”koskettavana”, sillä koskettava voi olla monella tavalla. Mutta tämä kirja oli mielestäni sitä hyvin omalla tavallaan, samalla järkyttävällä ja iloisella. Se puhui sellaisesta elämästä, jota välttämättä miljoonatkaan sanat eivät tule käsitelleeksi, ja joka on tavallaan sanojen ulkopuolella.

Olenko tässä liian arvoituksellinen? Pitäisikö sanoa jotain konkreettisempaa? Kenelle voisin kirjaa suositella?

Ehkäpä voisin sanoa, että tämä kirja on haaveilijoille. Rakkaudessa ja elämässä pettyneille, siinä iloitseville tai kärsiville. Ja ehkä sellaisille tyypeille, jotka eivät itsekään ihan tiedä mihin ovat menossa, tai jotka tietävät sen täysin varmasti.

Teos on kertomus siitä, mitä yhteiskunta voi tehdä ihmiselle, ja mitä ihminen yhteiskunnalle. Se kertoo valtakunnasta nimeltä Neuvostoliitto. Neuvostovallan kauheudesta huolimatta sitä kohtaan voi tuntea nostalgiaa. Samalla esiin nousee itsevarma ja nousukasmainen uusi Venäjä, joka juhlii Pietarin kaupungin 300-vuotisjuhlia.

Kuitenkin pääosassa on yksittäinen ihminen pintaa syvemmältä ja haavoittuvana. Teos tuntuu suurennuslasintarkasti paljastavan joka sivulla jotain olennaista ihmisluonnosta. Minulle ei ainakaan tullut tunnetta latteasta ”suurten tunteiden” kliseekokoelmasta.

Kirjaa löytyy runsaasti ympäri eteläisen Savonmaan, joten saat sen lainaksesi vähällä vaivalla.

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kirjavinkki: Gomorra – mafian valtakunta

Gomorra

Roberto Savianon kirja Gomorra on taitavasti kirjoitettu ja pysäyttävä kirja mafian vallasta Etelä-Italiassa. Vuonna 2006 ilmestynyt teos on piinaavaa ja älykästä journalismia, joka ei tyydy kauhistelemaan ja tarjoamaan helppoja vaihtoehtoja.

Kirjaa lukiessa käy ilmi kuvioissa mukana olleen sisäpiiriläisen ahdistus ja tuska. Kirjan julkaiseminen oli myös aidosti vaarallinen teko. Väkisinkin sitä alkaa kirjailijan matkassa miettiä, että oho, tällaistako tämä nyt tosiaan on ollut.

Lukija joutuu itsekin pohtimaan uudelleen omaa suhdettaan vaikkapa populaarikulttuurista tuttuun mafiaestetiikkaan. Ihannoimmeko salaa tai avoimesti noita ”sankareita”? Surkuhupaisaa on se, kuinka mafiapäälliköt itsekin monesti ottavat elokuvista vaikutteita kuin päinvastoin.

Suosittelisin tätä kirjaa lukijalle, joka pohdiskelee kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta, hyvyydestä, pahuudesta, köyhyydestä ja erilaisista yhteiskuntajärjestelmistä. Ja ehkä myös haluaa tirkistellä rikollisten maailmaa lähemmin. Ainakin tulee selväksi tällaisten kysymysten moniulotteisuus, ja se kiero viekkaus jolla pahuus sekoittuu hyvyyteen.

Savianon tyyli on taiteellista ja omakohtaista, ja hänen viittauksensa ja kielikuvansa usein vaikeita. Mutta on varmasti hyvä että kirja on kirjoitettu niin kuin on: se ei ole kuivaa tieteellistä journalismia, vaikka se aiheestaan asiallisesti kertookin.

”Gomorra” on sanaleikki Camorrasta, joka on yksi tunnetuimmista mafiajärjestöistä. Mutta järjestöjä on paljon muitakin, ja näiden välisiä suhteita kirjassa myös käsitellään.

Ei suositella heikkohermoisille, mutta ei myöskään läpeensä kyynisille ihmisille. Saatavilla ympäri Etelä-Savon, käy lainaamassa!

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Mielenkiintoisia ja hauskoja kirjan nimiä

Kaikki me olemme varmasti törmänneet kirjoihin, jotka hätkähdyttävät jo nimellään. Nimi voi olla osuva, mielenkiintoa herättävä tai ihan vain hullunkurinen. Esittelen tässä nimiä, joita henkilökuntamme ja itseni päähän on pälkähtänyt, ja jotka ovat jotenkin kiinnittäneet huomion.

Joskus nimet ovat absurdin mielenkiintoisia. Nimen huomattuaan lukija alkaa miettiä, että mistähän ihmeestä tässä on kyse. Ja ehkä piakkoin on sitä mieltä, että ahaa, tämähän on nokkelaa.

Joillakin kirjailijoilla voi myös olla oma persoonallinen tyylinsä kirjojen nimien keksimisessä. Esimerkkeinä vaikkapa Arto Paasilinna, Kurt Vonnegut tai Armas J. Pulla. Joskus kirjalle on parempi keksiä lyhyt nimi joka erottuu, tai sitten nimi joka erilaisuutensa ja monimutkaisuutensa ansiosta pistää silmään.

Usein hauskoilla tai mielenkiintoisilla nimillä on myös joku konteksti, ja ne saattavat olla puolittaisia lainauksia jostain. (Esim. tyyliin ”Usko, toivo ja vallankumous” tai ”Usko, toivo ja raskaus”.) Myös siinä, miten nimet käännetään eri kielille, voi säilyttää, menettää tai jopa luoda tyhjästä hauskuutta.

Mutta asiaan, tässä joitakin ehdotuksia. Kaikissa näissä hauskuus ei siis ole ideana, vaan nimen osuvuus.

 

Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille (The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy) & Terve, ja kiitos kaloista (So Long, and Thanks for All the Fish)

Bradbury, Malcolm: Eating People is Wrong (suomeksi suunnilleen: ”Ihmisten syöminen on väärin”. Ihanko totta?)

Braschi, Giannina: Yo-Yo Boing!

Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan. Oikeastaan suomennos on aikamoisen vapaa, koska tarkempi suomennos olisi suunnilleen ”Mestari ja Margarita” (Мастер и Маргарита).

Böll, Heinrich: Tohtori Murken kootut tauot (Doktor Murkes gesammeltes Schweigen)

Calvino, Italo: Paroni puussa (Il barone rampante) & Halkaistu varakreivi (Il visconte dimezzato)

Campbell, Jen: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa (Weird Things Customers Say in Bookshops)

Dick. Philip K.: Do Androids Dream of Electric Sheep? (Suomennettu melko tylsästi Palkkionmetsästäjä. Tarkempi suomennos olisi suunnilleen ”Uneksivatko androidit sähkölampaista?”)

Finstad, Minna: Onneks tänne saa tulla kännissä – tarinoita ammattikoulusta

García Marquez, Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad)

Hagelberg, Matti: Herra Matti Hagelbergin läskimooses & Tohtori Matti Hagelbergin läskimooses. (Sarjakuvasarja, jonka sarjoilla on monia mielenkiintoisia alaotsikoita, kuten ”Marsin mesimailla” tai ”Höpönpöppöä”.)

Marsin mesimailla

Hagerfors, Lennart: Kongolainen joka nauroi (Kongolesen som skrattade)

Hoffman, Abbie: Varasta tämä kirja (Steal This Book)

Hytönen, Koponen ym.: Hanaa, sanoi Hanell – Jees, betonia, vastasi kapteeni Arimo – Salpalinjan linnoitustyöt Etelä-Savossa. (Tälle tietokirjalle on annettu omaperäisesti Armas J. Pulla –vaikutteinen kirjannimi.)

Issakainen, Sakari: Paratiisissa ei soi Paganini

Jonasson, Jonas: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann)

Kanala, Sari: Mutavelliä ja lummesoppaa – metsäloruja

Lahtela, Markku: Se

Leikola; Anto: Sammakoiden nahkea todellisuus – esseitä tieteestä, luonnosta ja kulttuurista

Lewycka, Marina: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (A Short History of Tractors in Ukrainian)

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Loe, Erlend: L (Kirjan nimi on alkuperäiskielellä eli norjaksi sama, mikä ei varmaan ole yllättävää.)

Lorenz, Theo Nicole: Dinosaurs with Jobs (Suomeksi suunnilleen: ”Työssäkäyvät dinosaurukset”. Tämä on itse asiassa värityskirja.)

Dinosaurs with Jobs

Nesser, Håkan: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä (Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö)

Niemi, Mikael: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Nieminen, Kai: Lopullinen totuus. Kaikesta (Huom. siinä on piste välissä! Tehostaa sanomaa kieltämättä.)

Nissinen, Jyrki: Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät & Nuolee kuin eläin sipsiä

Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen

Paasilinna, Arto: Elävänä omissa hautajaisissa & Hurmaava joukkoitsemurha & Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija

Paretskoi, Jyri: Nimetön

Peltonen, Juhani: Islanninhevosia, rakkaani: Väliinpudonneitten proosaa & Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä & Pitkää, omalaatuista rykimistä

Islanninhevosia rakkaani

Puertolas, Romain: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (L’ extraordinaire voyage du fakir qui était resté coincé dans une armoire Ikéa)

Pulla, Armas J.: ”Jees, leskiyli-insinöörskä!” sanoi vääpeli Ryhmy & Lentävä lautanen sieppasi pojat. (Jälkimmäinen on muuten erinomainen nimi avaruusaiheiselle nuorisoromaanille.)

Rimminen, Mikko: Hippa. Suomenkielinen nimi ei ole oikeastaan edes niin hauska verrattuna saksankielisen käännöksen nimeen, joka kuuluu ”Als ich aufwachte, war so sehr Montag, dass es wehtat” (suunnilleen ”Kun heräsin, se oli niin maanantaita, että satutti”).

Siaudeau, Guillaume: Tartes aux pommes et fin du monde (suomeksi suunnilleen ”Omenapiirakat ja maailmanloppu”)

Skiftesvik, Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja

Vitale, Joe: Nollatilassa:  ihmeitä ho’oponoponon avulla (At Zero: The Quest for Miracles Through Ho’oponopono)

Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5 (Slaughterhouse-Five) & If This Isn’t Nice, What Is?: Advice to the Young (suomeksi suunnilleen: “Jos tämä ei ole kivaa, mikä sitten on?: Neuvoja nuorille”)

 

Jos sinun mielestäsi nämä eivät oikeastaan ole hauskoja tai edes mielenkiintoisia, niin laita vaikka tuohon alle kommenttia. Siten saamme lisää iloa työpaikan kahvihuoneeseen. (Ikään kuin sitä iloa ei muutenkin olisi tarpeeksi, mutta se on toinen juttu…)

Talvisin kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kirjavinkki: Ahistunu Pupu 2 – Elämä on mut siihen tottuu

Ahistunu pupu 2

Kris Keräsen Ahistunu Pupu on virkistävä uusi sarjakuvatuttavuus. Yksinkertaisilta näyttävät stripit ovat synkkiä, mutta lämminhenkisesti ja hyvällä maulla toteutettuja. Samalla ne ovat yllättävän hauskoja.

Sankarinamme on pupu, joka on elämää pelkäävä, yksinäinen ja saamaton introvertti. Nykyään varmaan sanottaisiin että syrjäytynyt. Tämä lähtöasetelma tuo kuitenkin paljon samaistumismahdollisuuksia myös ns. tavallisille ihmisille (jos nyt tavallisia ihmisiä edes on olemassa). Tai no, ainakin itse introverttina pystyn samaistumaan moneen asiaan.

Ainakin minusta on suorastaan ihailtavaa, millä tavalla sarjakuva ei vajoa synkkyyteensä, vaikka se käsittelee niin karuja ja koskettavia aiheita. Se tuntuu melko keveältä, vaikka juttuja kantaa pitkälti teksti eivätkä kuvat (välillä varmaan liikaakin). Taso on myös mielestäni noussut jonkin verran ykkösalbumista ja piirrosjälki tuntuu sujuvammalta. Vielä on toki varaa kehittyä.

Ahistuneen Pupun vahvuus on myös sen syvyydessä. Tämä ei ole pelkkää sanaleikittelyä tai sysimustalla huumorilla höystettyä elämäntuskaa.

Ajoittaiset sivuhenkilöt eivät ole oikein vielä kehittyneet kovin kiinnostaviksi, ja ne tuntuvat aika irrallisilta. Tai ehkä ne eivät vain pääse esille niin usein, kun Pupu on niin hallitseva (ja itsekäs) hahmo. Pupu kaipaa kovasti rakkautta, mutta ei uskalla ottaa askelia sitä kohti. Vähän kuin Jaska Jokunen.

Netistä (https://fi-fi.facebook.com/AhistunuPupu/) kirjamuotoon ponnistanut Ahistunu Pupu uponnee etenkin nuoriin aikuisiin ja tavoittaa varmasti jotain 2000-luvulla aikuistuneiden sukupolvikokemuksesta mukavan itseironisella tavalla. Mutta sitä voi silti suositella melkein kaikille.

Ahistunu Pupu kakkosta (Elämä on mut siihen tottuu) löytyy monesta eri Lumme-kirjastosta, samoin ykkösalbumiakin.

Sarjakuvaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto