Kirjaston kesätyöntekijä vinkkaa! Osa 2

uudistuminen

Uudistuminen – löydä elämän syvempi merkitys

De Mello, Anthony

Vaikka olen lukenut monia samantyylisiä kirjoja, de Mellon kirja oli ensimmäinen teos, joka oikeasti vaikutti elämääni. Vaikka de Mello on ”ammatiltaan” jesuiittapappi, minkä takia hänen teoksensa ovat todella uskonnollisia, se ei haitannut minua lainkaan. Teoksessa nousevat nimittäin esiin monet eri uskonnot, vaikkakin kristinuskon esimerkkejä esiintyy teoksessa eniten.

Uudistuminen on kirja, joka perustuu de Mellon esitelmään, jonka hän piti vain muutamia kuukausia ennen kuolemaansa vuonna 1987. Teos auttaa lukijaa pääsemään alkuun sekä opastaa tätä hitaasti mutta tiivistetysti kohti vapautta ja elämästä nauttimista.

Teoksessa de Mellon esittämät kysymykset pistivät ainakin minut pohtimaan niihin vastauksia ihan huomaamattani. Myös esimerkit siitä, miksi pahoitamme mielemme tietyissä tilanteissa, tai se miten hän kertoo jokaisen ihmisen saamasta ohjelmoinnista, olivat asioita mitä mietin vielä senkin jälkeen kun olin lukenut teoksen.

Lopuksi haluan vielä suositella kirjaa niille, jotka haluavat ymmärtää, mitä onnellisuus todella on.  Kannattaa myös jättää taakse kaikki ennakkoluulot sekä varata reilusti aikaa kirjan lukemiselle sen sivumäärästä huolimatta, koska kirjan merkityksellisyyttä ei mitata sen pituudella.

Anthony de Mellon muita teoksia ovat mm.:

  • Kuuletko linnun laulun
  • Havahtuminen
  • Sadhana

 

Kesätyöntekijä

Mainokset

”Oi! Tämän lainasin nuoruudessani kirjastosta, onkohan se vielä siellä?”

Kirjallisuus

Meillä on jokaisella lapsuuden ja nuoruuden musiikki-, elokuva- ja kirjamuistoja. Keräsimme talvella erilaisilla tavoilla asiakkaiden muistoja lukemisistaan ja kuunteluistaan. Muutamassa vanhusten ryhmässä jaettiin kaavaketta, johon kirjoitettiin omat suosikit. Kirjasto oli mukana joulukuussa seniorilounaalla. Sieltäkin saatiin mukavan kokoinen nippu.

Maaliskuussa kotisivuillamme oli linkki lomakkeeseen ja samanaikaisesti kirjaston Facebook-sivuille sai kirjoitella suosikkejaan. Myös henkilökunnalta kysyttiin.

Vastaukset on tarkistettu, mutta ihan kaikkea aineistoa meillä ei enää ole kirjaston kokoelmissa. Saimme yhteensä 60 eri vastausta, joissa oli kolmisen sataa aineistovinkkiä. Osassa tietenkin tuli samoja nimiä. Olavi Virta soi monen mielessä vielä nytkin…

Musiikki

Kesäkuun ajan pääkirjaston alakerrassa ja musiikkiosastolla on siis pienen aineistonäyttelyn muodossa esillä teidän lapsuutenne ja nuoruutenne. Esille on haettu lisäksi pääkirjaston lasten varastosta sellaisia kirjoja, joita kysytään jatkuvasti.

Kirjallisuus2

Seuraavassa on pätkä yhdestä asiakkaan etsinnästä, valitettavasti tähän ei vielä ole tullut varmistusta mikä kirja on kyseessä.

”Olen lukenut kirjan koulussa 90-luvun puolivälissä. Kirjassa kukko ja kalkkuna kisaavat kumpi on pidempi. Lopussa ne kiipeävät jätekasan päälle, kasa romahtaa ja molemmat ovat maassa yhtä pitkinä. Kirja kuului ulkomaista alkuperää olevaan sarjaan, siinä oli värikuvat ja helppolukuinen teksti, eikä ollut kovin paksu. Joku toinen saman sarjan kirja kertoi nauramisesta, jota ei voinut lopettaa.”

Tuon yllä olevan tyyppisiä etsintöjä tulee meille asiakaspalvelijoille jatkuvasti.

Jos omaa suosikkiasi ei ole esillä, käy palvelutiskillä vinkkaamassa. Tarkistamme, löytyykö opus vielä, ja laitamme sen esille.

Musiikki2

Teksti Ulla

Kuvat Joni

Supersuosittu Ruokarouvan tytär

Ruokarouvan tytär

Kirjastoissa on harvoin niin suosittua kirjaa kuin tänä vuonna ilmestynyt Enni Mustosen Ruokarouvan tytär.

Uskokaa tai älkää, kirjasta on tällä hetkellä Etelä-Savon Lumme-kirjastoissa peräti 353 varausta! Se on aikamoinen lukema, jos vertaa mihin tahansa muuhun kirjaan. Jo 100 varausta on kova juttu ja siihenkin harva kirja yltää.

Paljon on tekemistä varmasti sillä, että varausmaksut ovat poistuneet koko Lumme-alueelta. Tuntuu silti ihan päivittäisessäkin kirjastotyössä, että kirjaa kysytään jatkuvasti. Ja asiakkaat usein samalla pettyvät ja ovat yllättyneen huvittuneita siitä, että saadakseen kirjan heidän olisi ensin odotettava iät ja ajat.

Miten pitkään sitten pitäisi odottaa? Ruokarouvan tytärtä on tilattu Lumme-kirjastoihin 50 kappaletta, joista kaikki eivät ole vielä edes saatavilla. Uutuuskirjojen laina-aika on kaksi viikkoa, samoin kysytyimpien kirjojen, joten kirjat kyllä kiertävät tavallista nopeammin.

Mutta varauksia on niin paljon ja niitä tulee koko ajan lisää, että varausjonon purkautuminen kestää pitkälle syksyyn. Tässä tilanteessa voimme vain toivoa kirjastonkäyttäjiltä kärsivällisyyttä…

Varausjonoa voidaan myös ajatella konkreettisena jonona, joka lähtisi Mikkelin pääkirjaston neuvontatiskiltä. Jos ihmiset jonottaisivat puolen metrin välein, jono ulottuisi melkein torin vastakkaiseen päähän asti.

En tiedä, kannattaako tätä kirjaa siis tässä suositella, kun emme voi sitä kovin nopeasti luvata saatavaksi. Mutta jos haluatte, lisätkää vain nimenne varausjonon loppupäähän!

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Tutkimusmatkalta tarttui mukaan tietoa ja jotain vihreää…

”Miksi tutkittu tieto ei näy julkisuudessa, vaan tiedotusvälineet täyttyvät viihteellisestä ja toisarvoisesta sisällöstä?” Tämä yleisöltä tullut kysymys osui naulan kantaan pääkirjastolla 4.4.2017 järjestetyssä Tutkimusmatka eteläsavolaisen ruoan ja mökkeilyn maailmaan -tapahtumassa. Tämän Mikkelin tiedepäiviin kuuluvan tapahtuman tarkoitus oli nimenomaan tuoda uutta tieteellistä tietoa helposti kirjastossakävijoiden ulottuville, ja ilmeisesti siinä onnistuttiinkin, sillä paikalle saapui upean aktiivinen yleisö.

Pöytä2_IMG_1950_muokattu

Tutkimusmatkalle meitä johdattelivat Ruralia-instituutin asiantuntijat. Marjo Särkkä-Tirkkonen kertoi ruoan moninaisista reiteistä maailmalta; Riitta Kaipainen herätti pohtimaan sitä, mitä syömme, kun syömme eteläsavolaista, ja Manu Rantanen hahmotteli reunaehtoja, jotka voisivat tehdä Mikkelistä mökkeilyn ykköskunnan.

Päällimmäiseksi mieleen jäi, että kaupassa kannattaa olla tarkkana, jos haluaa syödä suomalaista – tuotteet, joita voisi luulla kotimaassa tuotetuiksi, eivät välttämättä ole sellaisia. Mutta entä jos söisimmekin vain eteläsavolaista? Silloin ravintomme olisi kasvisvoittoista, lisänä ehkä muikkua. 🙂 Etelä-Savo on kansallisesti vahva etenkin parsa- ja kiinankaalin sekä yrttien tuotannossa,  ja tietysti myös muikut uivat täällä verkkoon.

Harvoin tulee ajatelleeksi sitäkään, millainen voimavara mökkeily on paitsi itse mökkeilijälle myös paikkakunnalle ja koko yhteiskunnalle. Suomessa vapaa-ajan asuminen lomittuu luontevasti pysyvään maaseutuasumiseen eikä muodosta yhteisöstä erillistä ”mökkikylää”. Mökkiläiset olisi helppo ottaa mukaan paikkakunnan kehittämiseen.

Yleisökommentin perusteella huono puoli tapahtumassa oli, että kiinnostavat esitykset loppuivat niin lyhyeen. Onneksi tiedepäivät jatkuivat vielä loppuviikon Mikkelin yliopistokeskuksella ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla. Kirjastolta tarttui mukaan paitsi pohdinnan myös kasvun aiheita: Herneenversoja kasvatellessa voi vaikka miettiä sitä, miten paljon uutta tietoa tuotetaankaan myös omalla kotipaikkakunnallamme.

Kiitokset puhujille sekä Mikkelin yliopistokeskukselle ja Mikkelin tiedepäiville kirjaston Tutkimusmatka-tapahtuman mahdollistamisesta!

Tapahtuman materiaalit:

Riitta_IMG_1989_muokattu

Kirjavinkki: Autiopaikoilla

Autiopaikoilla

Olemme jättämässä jälkeemme massiivisen määrän moderneja raunioita. Kukaan ei oikein tiedä, mitä niille pitäisi tehdä.

Johanna Vehkoon vuonna 2016 ilmestynyt kirja ”Autiopaikoilla: tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille” kertoo raunioista ja niiden viehätyksestä. Se käsittelee teollistumisen ja modernin ajan rappeutuneita rakennuksia ja muita jäänteitä, jotka on hylätty suhteellisen äkisti milloin mistäkin syystä.

Kirjan esimerkit ovat ympäri maailmaa Otanmäestä Japaniin ja Detroitista Huippuvuorille. Teos ei ole kuvakirja, vaikka siitä hienoja kuvia löytyykin (niistä suurin osa Kimmo Hokkasen käsialaa). Se on ennen kaikkea journalismia, joka lähestyy hylättyjä paikkoja historiallisesti, sosiologisesti ja yksittäisten ihmisten haastatteluiden kautta. Kirja on myös omakohtainen matkakertomus.

Rappeutuneet rakennukset ja infrastruktuuri kertovat omaa tarinaansa romahtaneista yhteisöistä, mutta myös länsimaiden siirtymisestä jälkiteolliseen aikaan. Ihmisten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta samalla maapallolle mahtuu yllättävän paljon hylättyjä kaivoskyliä, raunioituneita tehtaita ja tyhjiä asuinrakennuksia.

Välillä Vehkoo laajentaa teemaa filosofiseen ja pohdiskelevaan suuntaan esimerkiksi miettimällä, millaisia ovat ne tulevaisuuden rauniot, jotka nykyään ovat osa menestyvää yhteiskuntaa. Tai millaisia ”raunioita” internet kätkee sisäänsä.

Autiopaikoilla2

(Kuva: http://www.autiopaikoilla.fi / Kimmo Hokkanen. Nara Dreamland, Japani.)

Tämä kaikki oli ainakin itselleni hyvin mielenkiintoista. Joistain esimerkeistä olin jo kuullut, mutta en ollut tiennyt sen enempää. Kirja on hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä, mutta samalla syvällinen ja opettava. Käsiteltävien asioiden hieman synkkä pohjavirekään ei liikaa haitannut.

Samalla sitä alkaa itsekin ymmärtää hieman enemmän, mikä viehättää niitä ihmisiä, joille raunioiden etsiminen ja valokuvaus on melkeinpä elämäntapaan verrattava harrastus. Tämän ”urban exploration” -alakulttuurin edustajat saavat myös kirjassa ääntään kuuluviin.

Löytyy siis paljon kiinnostavia tarinoita, ja hylättyjä ja jopa salattuja maisemia, jotka kiehtovat ihmisen mielikuvitusta. Siitä vaan lainaamaan! Kirja löytyy yhdeksästä eri Lumme-kirjastosta.

Mukavaa pääsiäistä kaikille tämän blogin lukijoille!

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Tiedätkö, mistä jääkaappisi sisältö tulee? Entä voisiko Mikkeli olla mökkeilyn ykköskunta?

Näihin ajankohtaisiin kysymyksiin pureudutaan pääkirjastossa tiistaina 4.4. klo 17-18 osana Mikkelin tiedepäiviä. Tutkimusmatka eteläsavolaisen ruoan ja mökkeilyn maailmaan –tilaisuudessa keskustelua herättelevät  Ruralia-instituutin asiantuntijat.

Viimeaikaiset ruokaskandaalit ovat lisänneet kuluttajien kiinnostusta lähiruokaan. Tiedämmekö kuitenkaan, mitä lähiruoka oikeastaan on ja kuinka sen voi tunnistaa? Entä voimmeko luottaa tuontiruokaan ja sen alkuperätietoihin?

Ruokanäkökulman lisäksi tilaisuudessa pohditaan Mikkeliä mökkeilyalueena. Meille tuttu ympäristö on maailmanlaajuisesti katsottuna ainutlaatuinen. Millaisin keinoin vapaa-ajan asumista voidaan kehittää ja vaikuttaa näin alueen tulevaisuuteen?

Tässä tarkemmat tiivistelmät tilaisuuden puheenvuoroista:

 

the-sheep-645333

Projektipäällikkö Riitta Kaipainen: Mitä syömme, kun syömme eteläsavolaista?

Lähiruoasta alettiin puhua erityisesti 2000-luvulla. Tutkimusten mukaan suomalaisilla kuluttajilla on erilaisia käsityksiä siitä, mitä lähiruoka tarkoittaa: osalle se on paikallista ja osalle kotimaista ruokaa. Tarkoitettiinpa lähiruoalla kumpaa tahansa, sitä ei ole helppo tunnistaa. Raaka-aineiden ja elintarvikkeiden valmistuksen eri vaiheet voivat tapahtua useissa eri paikoissa ja aina ulkomailla asti. Millaista on eteläsavolainen  maatalous ja elintarvikkeiden valmistus ja mikä on Etelä-Savon profiili?

 

pollution-2049211

Erikoissuunnittelija Marjo Särkkä-Tirkkonen: Ruoan moninaiset reitit maailmalta

Ruokakauppojen elintarviketarjontaa monipuolistaa merkittävästi se, että nykyaikaiset elintarvikemarkkinat ovat globaalit. Globaali elintarvikeketju voi ääritapauksessa sisältää jopa 16 – 18 solmukohtaa, joissa jäljitettävyystietojen tulee siirtyä luotettavasti osapuolten kesken. Luotettavat alkuperätiedot ja jäljitettävyysjärjestelmät ovatkin avainasemassa, sillä ruokaväärennösten määrä globaaleilla elintarvikemarkkinoilla on kasvussa. Väärennösten aiheuttaman rahallisen menetyksen arvo on n. 30-40 mrd US dollaria vuosittain. Kuluttajan kannalta huolestuttavaa on, että yhä useammin väärennösten taustalla on organisoituneita rikollisryhmiä, joita ei kiinnosta yhtään väärennösten elintarvikekelpoisuus.

 

titus-63721_1920_pieni

Projektipäällikkö Manu Rantanen: Mikkelistäkö mökkeilyn ykköskunta?

Mikkelin seutu on mökkeilyalueena ainutlaatuinen. Laajalle vesistöiselle alueelle levittäytyvä mökkeily maaseutuasutuksen rinnalla ei ole yleistä maailmalla. Vapaa-ajan asumisen kehitys on yksi alueen tulevaisuuteen keskeisesti vaikuttava tekijä.

Huomioimalla vapaa-ajan asuminen kokonaisvaltaisesti voidaan päästä sekä mökkiläisiä että alueen kehi-tystä hyödyttävään vuorovaikutukseen. Kestävään sosiaaliseen, taloudelliseen ja ympäristölliseen kehitykseen tarvitaan prosessia, jossa yhteisiä resursseja kohdennetaan entistä tarkemmin yhteisten tavoitteiden taakse. Mikkelin seudusta on mahdollista pitkäjänteisellä yhteistyöllä kehittää kansallisen ja jopa kansainvälisen tason vapaa-ajan asumisen mallialue.

Tutkimusmatka eteläsavolaisen ruoan ja mökkeilyn maailmaan -tilaisuus järjestetään Mikkelin kaupunginkirjaston ja Mikkelin yliopistokeskuksen yhteistyönä. Taustalla on myös Turun ammattikorkeakoulun UTELE-hanke, jossa kannustetaan kirjastoja tuomaan tutkimustietoa näkyväksi.

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan! Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Lisätietoa kirjastossa: informaatikko Eija Nevalainen
Kuvat Pixabay CC0

Artistiesittelyssä ”Idle Wolf” – Antti Kajander

Antti_Kajander_kuva_Riikka_Kajander

Antti Kajander esiintyy Mikkelin pääkirjastolla osana Saimaa Blues -tapahtumaa kiirastorstaina 13.4. klo 15. Haastattelin Anttia etukäteen, jotta voimme kaikki tutustua häneen ja hänen tuotantoonsa ennen keikkaa. Keikka on maksuton ja kaikille avoin. Tervetuloa siis nauttimaan taianomaisesta blues-hetkestä kirjojen ja musiikin keskelle!

”Idle Wolf oli jykevä rock-trio, joka flirttaili niin bluesin, psykedelian kuin kansanmusiikinkin kanssa.”

Antti kertoo alkajaisiksi artistin uransa alkuvaiheista. Ura alkoi, kun hän perusti Idle Wolf -nimisen bändinsä vuosituhannen vaihteessa. Idle Wolfia Antti kuvailee jykeväksi rock-trioksi, joka flirttaili niin bluesin, psykedelian kuin kansanmusiikinkin kanssa. Bändi saavutti myös aikoinaan kulttimaineen Pohjois-Helsingissä. Jatkuvista miehistönvaihdoksista johtuen bändistä tuli Antin sooloprojekti, jossa hän pystyi toteuttamaan omaa taiteellista näkemystään vapaasti. Antti sanoo, että hänen oma soolouransa lähti käyntiin, kun hän muutti vuonna 2011 Englannista takaisin Suomeen. Kaksi viikkoa sitten Antti julkaisikin kauan odotetun ensimmäisen soololevynsä Kitara Soi. Levyssä on hänen itse säveltämiään kappaleita sekä raikkaita versioita muun muassa Tapio Rautavaaran ja J. Karjalaisen biiseistä. Tämä levy kannattaakin ehdottomasti kuunnella!

”Tällä hetkellä musiikki pitää mukavasti kiireisenä.”, Antti toteaa. Siltä todella kuulostaakin, sillä oman soolouransa lisäksi Antti Kajander kertoo toimivansa kapellimestarina Lohja Big Bandissa ja hänellä on myös Salla Oksasen kanssa duo nimeltään Moskovan Valot, jossa he tulkitsevat ja sovittavat vanhoja iskelmiä jazz-tyyliin. Lisäksi hän opettaa kitaransoittoa Lempolan Kitarakoulussa Lohjalla ja on myös kokoamassa Idle Wolf -bändiä uudestaan kokoon. Täytyy sanoa, että hän työskentelee ihailtavan monipuolisesti musiikin parissa ja on lahjakas sekä musiikillisesti että myös ilmeisesti ajankäytössään.

”Minua inspiroi musiikki, josta huokuu sielukkuus ja pyyteettömyys sekä se taianomainen vuorovaikutus, joka syntyy artistin ja yleisön välillä.”

Utelin Kajanderilta myös, että mikä tai kuka häntä inspiroi musiikissa ja mitä juuri blues-musiikki hänelle merkitsee.

”Blues on itselle ja omalle musiikinkäsitykselleni oikeastaan kaiken alku ja juuri. Lähes kaikki länsimainen musiikkihan, varsinkin rock, perustuu aika lailla bluesiin noin lähtökohtaisesti. Omia ensimmäisiä blues-kokemuksia olivat nuo kitaristille aika tyypilliset Hendrixin Blues-LP sekä Stevie Rayn Texas Flood. Näistä olenkin sitten lähtenyt tutustumaan syvemmälle bluesiin eikä loppua näy.”

Idoleita hänellä on monia, mutta monet heistä ovat jo menehtyneet. Pääsääntöisesti häntä kuitenkin omien sanojensa mukaan sytyttää kaikki musiikki, josta huokuu tietynlainen sielukkuus ja pyyteettömyys. Kajander kuvaili myös upeasti, mikä häntä musiikissa eniten inspiroi:

”Minua inspiroi musiikissa eniten se taianomainen vuorovaikutus, mikä parhaimmillaan syntyy artistin ja yleisön tai muusikoiden kesken. Mielestäni musiikissa pitää aina jättää hieman tilaa taikuudelle. Siksi ehkä vierastankin nuoteista soittamista ja laulamista ja asioiden liian tarkkaan sopimista.”

Tiedustelin lopuksi Kajanderin fiiliksiä Mikkelin kirjaston keikkaan liittyen ja näin hän vastasi:

”Olen erittäin otettu kutsusta Saimaa Bluesiin nyt ensimmäistä kertaa, ja innolla odotan keikkoja. Mikkelissä olen toki monesti käynyt, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen keikka kaupungissa.”

Voin varmasti kaikkien puolesta sanoa, että mekin täällä kirjastolla odotamme innolla hänen keikkaansa ja toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi!

Kirjastossa soi blues pääkirjaston 2. kerroksessa 13.4.2017 klo 15. Tapahtuma alkaa kirjastonhoitaja Jukka Huhtiniemen blues-vinkkauksella. Jukan aiheena on ”jazz’n’blues – blues jazz-musiikissa”. ”Idle Wolf” – Antti Kajander aloittaa n. klo 15.30.

Teksti: Jenni Lohko, kulttuurituottajaopiskelija
Kuva: Riikka Kajander

Kirjavinkki: Alastalon salissa

Alastalon salissa

Suonette anteeksi, hyvät lukijat, mutta niin se tosiaan on: paljon hehkutettu, pelätty ja keskusteltu Volter Kilven Alastalon salissa on se kirja, jota tässä blogimerkinnässä suosittelen luettavaksi.

Ainakin minulle oli jäänyt jonkinlaisia epäluuloja äidinkielenopettajien vihjailuista ja jopa suoranaisista pelotteluista, niin etten uskaltanut tähän kirjaan tarttua ennen viime kesää. Nyt minua lähinnä harmittaa, etten tullut aiemmin tutustuneeksi kirjaan. Vuonna 1933 julkaistu teos kun on suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Omasta puolestani se on parhaita ja viihdyttävimpiä kirjoja joita olen lukenut. Sekä kielensä että sisältönsä puolesta.

”Läski pureksitaan, ennenkuin sika niellään, ja minäkään, en minä niiskuttele ennen kuin löylykiulu on kaadettu niskaan. Varrotaan tässä ja pidetään nuotit tallella poskikamarissa, kunnes lukkari on päästänyt äänen ja virttä vedetään, niin että saa itsekin rämäistä. En minä yskäse ennenkuin Alastalo, en, vaikka Vaarniemi humisee ja lastun liuhkaavaa on sadankin kirveen puremalta valmiina irkenemään kymmensyltäkylkisiltä Lahdenperän metsässä!”

Lähes tuhanteen sivuun on kuvattu yksi päivä, jolloin erään lounaissuomalaisen saaristolaiskylän merkkihenkilöt kokoontuvat neuvottelemaan Alastalon saliin parkkilaivan rakentamisesta. Näennäisesti juoni on siis tämä. Mutta tähän asetelmaan nivoutuu nippu muita tarinanpätkiä ja draamaa, joka kuvataan syvällisesti vahvoja persoonia vilisevän henkilögallerian kautta.

Kerronta polveilee mehevinä monologeina ja valaisee kirjan henkilöiden elinpiiriä ja kulttuuria. Kieli käyttää hyväkseen monenlaista vanhaa merenkulku- ja maataloussanastoa ja hengellistä jargonia, joka on meille nykysuomalaisille jo paikoin unohdettua ja tuntematonta.

Kirjan haastava puoli on, että siihen pitää keskittyä ja pureutua, jotta siitä saa mehukkaimman osan irti. Mutta kyllä se toden totta myös palkitsee. Ajoittainen vaikeatajuisuus ole lopulta ollenkaan häiritsevää. Se kun ei ole irrallista kikkailua, vaan toimii täysillä sisällön ja juonen kanssa. Reipas rytmi vie tekstiä eteenpäin.

Turhaan ei ole Kilven tyyliä verrattu Marcel Proustiin. Alun esiluku, ”Kirkkomaa”, tuo kaikuja Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä –kirjasarjan alun Combray-fiilistelystä. Ja kun kirja pääsee kunnolla vauhtiin, kymmeniä sivuja käytetään pelkästään kuvaukseen piipun valitsemisesta piippuhyllyltä:

”Onkos laitaa taklata piippu niinkuin miksikin mamselliksi, tupsujen hepenettä ja pollarien rypälettä keikkumassa ja killumassa kauloilta jos ryntäiltäkin, niin että mies saa sekä karaista että hävetä luontoansa ennenkuin lykkää käpälänsä hakemaan helyn hilkun ja korun lorun keskeltä selvää piipunvartta! Pukkilalle tuommoinen piippu sopii, hänellä on semmoinen luonto, ettei hän ajattele itseänsä ensiksi, omia sormiansa, sopivatko ne, ja mikä sopii omiin sormiin, vaan hän ajattelee ensimmäisenä ottamista, kun on otettava näkyvissä; ja tuo Antverpenin piippu on kyllä semmoinen kapine, joka pliiraa hyllyltä, pliiraa kuin saakuti, kilkuttaa jo kaukaa silmään: ota minut, niin korean saat!”

Ymmärrän kyllä, että joku voi tähän kirjaan helposti kyllästyä ja tylsistyä, kun meno on välillä aikamoisen hengästyttävää. Mutta olisi silti väärin väittää kirjaa tylsäksi, sellainen suomen kielen aarreaitta se on. Samalla kirjan teemat ovat universaaleja ja perusteellisen inhimillisiä, eikä teos jää pelkäksi paikalliskirjallisuuden kuriositeetiksi. Sopii siis Suomi 100 -juhlavuoden teemaan.

Kirjan kirjoittaja Volter Kilpi oli muuten kirjastonhoitaja. En tiedä, mitä hauskaa tai hyödyllistä tässä faktassa on, mutta sanoinpahan kuitenkin.

Kannattaa lukea, tämä kirja ei ole turhaan klassikko.

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Rantakylä tanssii ja soi, osa 6

Anthrax! Backyard Babies! Bad Religion! Ka-pow!

Yllä mainitut bändit, ainakin, olen valmistautunut näkemään tänä vuonna (Ka-pow! ei ole bändi). Ja nyt on vasta helmikuun alku.

Bad Religion

bad

Kuva: IllaZilla/Wikimedia Commons

Bad Religion oli tulevan kesän Jurassic Rockin ensimmäinen bändijulkistus, ja ainakin omassa ystäväpiirissäni (kyllä sellainen on!) esiintyjä on otettu innokkaasti vastaan. Minä myös. Tämän jenkkipunkin pioneerin olen onnistunut aiemmin kertaalleen näkemään, niinkin äskettäin kuin vuoden 1995 Provinssirockissa, jossa oli muutenkin ”ihan kiva” kattaus: Sheryl Crow, Suede, Moby, Faith No More, Danzig, jne. jne.

Bad Religion on toiminut lähes keskeytyksettä vuodesta 1979 alkaen kokoonpanon jonkin verran vaihdellessa, mutta ensimmäisestä vuoden 1982 How could hell be any worse?-albumista tähän päivään studioplättyjä on putkahtanut ulos kaikkiaan 16 kappaletta. Tähän tietysti päälle kaikki ep:t ja livelevyt. Erityisen yhtyeestä tekee (monen muun asian ohella) se, että heti alusta asti levyt ovat ilmestyneet bändin omalla Epitaph-levymerkillä. Välissä yhtye tosin joutui hieman hengähtämään julkaisemalla neljä levyä Atlanticin kautta, johon yhtenä syynä oli ruuhka omalla yhtiöllä. Sinne kun oli kertynyt mm. sellaisia uuspunk-artisteja kuin The Offspring, NoFX, Pennywise ja Rancid, jotka vuorollaan julkaisivat jopa platinamyyntiin yltäviä albumeja, menestyneimpänä tietysti The Offspring, toissa kesän Jurassic-vieraita sekin. Bad Religionin Atlantic-aikoihin osui myös bändin suurin kaupallinen menestys, vaikka kitaristi-säveltäjä Brett Gurewitz ottikin yhtyeestä muutaman vuoden aikalisän pystyäkseen hoitamaan Epitaphin asioita. Mr. Brett palasi miehistöön 2000-luvun alussa kun pahin uuspunk-villitys alkoi olla ohi, ts. Epitaphin bändien myynti alkoi tipahtaa, ts. myös Bad Religion tiputettiin Atlanticilta pudonneen levymyynnin vuoksi. Eli kun punkkareilta oli kääritty hillot, piti itse kääriä taas hihat.

Bad Religion on aidon punk-henkisesti kantaaottava orkesteri, mutta silkkaa paasausta se ei onneksi harrasta. Yhtyeen nimi (suom. Paha Uskonto) jo itsessään kritisoi uskonnon valtaa maailmassa, ja erityisen kitkerä pala se tietysti on Yhdysvaltain kristityille konservatiiveille, varsinkin yhdistettynä yllä olevassa kuvassakin näkyvään bändin tunnukseen, ristiin, jonka yli kulkee kieltoviiva. Muutoin bändin kommentoinnin kohteena on kuitenkin yleisesti nykyamerikkalainen elämäntapa lieveilmiöineen, mutta rasistit ja muut ennakkoluuloissa piehtaroijat saavat myös osansa. Jännä juttu, tuohon the American way-elämäntapaan liittyen, kuinka edelleen ajankohtaiset sanat laulaja Greg Graffin kirjoitti kappaleeseen 21st century digital boy jo vuonna 1990. Hyvä Jurassic-tiimi, a must-see!

scott

Anthraxin Scott ”Not” Ian

Kuva: Marcus Felix/Wikimedia Commons

Anthraxin tulo Suomeen varmistui jo reippaasti viime vuoden puolella, mutta jotenkin se itseltäni alkuun hautautui kaiken muun alle. Kun äskettäin katselin talvilomani ajankohtaa, tajusin että sehän alkaa samana päivänä jona Anthrax räimii Helsingissä! No, impulsiivisena (NOT!) kaverina oitis Lippupalvelun (nyk. Ticketmaster) tiskille ja piletti haltuun. Keikka kuuluu uudehkoon Black Box-keikkakonseptiin, jossa Helsingin jäähalliin tehdään klubimaiset olosuhteet siten, että istumakatsomot rajataan piiloon verhojen avulla jolloin yleisö, maksimissaan 3000 henkeä, kokonaisuudessaan kojottaa (= seisoo) lattia-alueella, tai ”jäällä”. Lava on kuitenkin halliolosuhteisiin mitoitettu, eli sedät mahtuvat heilumaan. Ja tädit, jos sellaisia bändissä sattuu olemaan. Ja hyvältä näyttää.

Anthrax liittyy tällä kiertueellaan niihin yhtyeisiin, jotka soittavat keikalla jonkin, ainakin omasta mielestään, uraauurtavan ja/tai pyöreitä vuosia täyttävän levynsä kokonaisuudessaan läpi. Tunnen ihmisiä joille tällainen ei sovi (ovat yleensä niitä joiden on pakko kuulla ne nothing-else-mattersit ja thunderstruckit yhä uudelleen ja uudelleen, ja kerran vielä pojat!), mutta itse olen ainakin tässä tapauksessa enemmän kuin mielissäni. Anthraxin tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Among the living on vaan niin kova! Juuri kyseisen levyn kappale I am the law (kertoo sarjakuva”sankari” Judge Dreddistä) oli ensikosketukseni yhtyeeseen, ja kun sormet eivät kerrankin vapisseet Rec- ja Pause-nappuloilla Klaus Flamingin laittaessa biisin soimaan Ylen Rinnakkaisohjelman  heavy-ohjelmassa vuonna 1988 (eli vuoden verran levyn julkaisun jälkeen), sain sen äänitettyä. Ei ollut internettiä eikä taivaskanavia, ei. Kasettimankka oli, ja tuohon aikaan uusi musiikki löytyi joko näin tai kavereilta levyjä ja kasetteja lainaillen. Vuotta myöhemmin sitten napotinkin jo Hämeenlinnan Ahvenistolla järjestetyssä Giants of rock-tapahtumassa äimistelemässä yhtä neljästä suuresta thrash-legendasta. Muut ovat tietysti Metallica, Slayer ja Tommi Läntinen. Eikäkö… Megadeth!

Vaikka Anthrax on aina tunnettu huumorintajustaan ja ennakkoluulottomuudestaan (mulkaiskaahan esimerkkeinä YouTubesta I’m the man ja Public Enemyn räppäreiden kanssa tehty Bring the noise), yhtyeellä on myös vakavampi ja kantaaottava puolensa. Among the livingin yksi huippuhetki on kappale Indians, jolla yritetään tuoda esille (tuolloista) Amerikan alkuperäiskansojen huonoa kohtelua. Eipä tuokaan tilanne ole silti ihmeemmin tainnut kohentua. Yhtye, ja erityisesti perustajajäsen kitaristi Scott Ian, on myös aina ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja muistuttanut fanejaan äänestämisen tärkeydestä, jotta demokratia säilyisi ja olot maassa eivät ainakaan huononisi. Silti yhtyeen vuonna 1981 alkaneen uran aikana he ovat saaneet nauttia mm. niin George W. Bushin kuin nyt Donald Trumpinkin hallinnosta. Kumpaakaan päämiestä yhtye ei tietojen mukaan äänestänyt.

Among the living-levyn lisäksi bändi toki soittaa tällä kiertueella muutakin tuotantoaan, onhan studiolevyjäkin ehtinyt kertyä jo 11 kappaletta, ja lisäarvoa keikalle tuo se, että bändin kokoonpano on lead-kitaristia lukuun ottamatta sama kuin keikan teemalevyllä vuonna 1987.

Anthrax on myös saanut kärsiä nimensä ansiosta; syyskuun yhdennentoista terrori-iskujen ja niiden jälkeisten säpinöiden jälkeen silloinen maailmankiertue laitettiin vuodeksi jäihin harvojen valtioiden oltua innoissaan ajatuksesta, että pernarutto (Anthrax suomeksi) saapuu maahan…

dregen

Dregen / Backyard Babies

Kuva: Blondinrikard Fröberg/Wikimedia Commons

Backyard Babies on mukana Lunta Ilosaaressa-kattauksessa, joka tykittää peräkkäisinä iltoina Kuopiossa ja Joensuussa helmikuun toisena viikonloppuna. Muut esiintyjät ovat Pariisin Kevät, Olavi Uusivirta, Disco Ensemble, Hardcore Superstar ja Danko Jones. No joo, kahden ekan kohdalla ei ehkä ”tykitys” välttämättä ole oikea luonnehdinta, mutta menköön nyt. Kun sattumalta on mahdollisuus majoittua arvokkaasti entisessä Kuopion hiippakunnan piispan asunnossa (kiitos Jaana ja Pasi!), eikä junamatkakaan Kuopioon ole ahdistavan pitkä, sinne siis!

Backyard Babies on ruotsalaisen katurokin lähettiläs, jolle ikää on kertynyt ihan kunnioitettavat 30 vuotta, tosin ensimmäinen julkaisu yhtyeeltä saatiin vasta 90-luvulla. On bändi ollut välissä telakallakin jokusen vuoden, mutta nyt tuntuu meno taas maistuvan. Oma ensikosketukseni tähän bändiin oli ihan sattumaa; joskus 90-luvun alussa Mikkeliin perustettiin Rock Cafe Huopatehdas, jossa vieraili joidenkin vuosien ajan ihan kunnon bändejä. Yksi niistä oli The 69 Eyes, aloitteleva kopla tuolloin sekin, eikä sen musisoinnissa  ollut mistään gootti-mölinästä vielä tietoakaan. Rumbasta oli tullut yhtyeestä luettua ja olihan nämä Helsingin pel… rokkarit mentävä katsastamaan. Kuusysit olivat ottaneet mukaansa lämppäriksi ruotsalaiset kaverinsa, mikä alun perin tuntui lähinnä ajanhukalta, ”turha lämppäri jotta baari saa myytyä enemmän kaljaa, blaa-blaa-lässyn-lässyn”. No, ei ollut turha. En itse asiassa edes muista the 69 Eyesistä muuta kuin että soittivat hyvin, vaikkakin ihan tajuttoman lujaa, ja että Backyard Babies soitti sen suohon. Syvälle.

suo

Suo

Kuva: Andreas Eichler/Wikimedia Commons

BB on uransa alusta asti keikkaillut Suomessa taajaan, mutta muitakin kytköksiä näillä kajalin suurkuluttajilla on kotimaahamme. Bändi on useissa haastatteluissa nostanut esiin kaksi suomalaista bändiä, joita kollektiivisesti fanittaa. Ensimmäinen, tuskin yllättävästi, on Hanoi Rocks. Toinen onkin sitten mielenkiintoisempi, nimittäin Hurriganes. Babiesin kitaristi Dregen meni jopa niin pitkälle, että yhdisti nämä kaksi esikuvaansa liittymällä Michael Monroen bändiin v. 2011 ja runnomalla Hurriganesin Get on-biisin puoliväkisin yhtyeen keikkasettiin. Dregen viihtyi Michaelin joukoissa pari vuotta kunnes oli aika kirjoittaa omaelämäkerta, tehdä soololevy ja palata alkuperäisen bändin kanssa taas lavoille, sekin uuden levyn kera. Tehokasta.

(Oikeasti toisen Lunta Ilosaaressa –esiintyjän, eli Danko Jonesin kuuluisi olla myös tämän tekstin alun bändilitaniassa, on nimittäin jokaisella kolmella kerralla nähtynä ollut vähintäänkin vakuuttava. Ongelma tällä kertaa on soittoaikataulu; jonkun aivopierun ansiosta Danko rytmiryhmineen on sijoitettu esiintyjälistan viimeiseksi, ”pääesiintyjäksi”, jolle on suotu tunnin soittoaikansa klo 01.00 – 02.00. Kiitoksii vaa oikke paljo! Taitaa olla tämä Desmond siihen aikaan piispalassa Tutumassa. Heh.)

Paljon on muitakin kiinnostavia artisteja tyrkyllä tälle vuodelle, mutta jollei rouva Fortuna muista Lotossa, Viking Lotossa, EuroJackpotissa jne. (enkö muka anna vaihtoehtoja?), melko valikoiden täytyy tilaisuuksia miettiä. Ja eihän Jurassic Rock ole julkaissut vielä kuin kaksi esiintyjää, tiedä mitä sieltäkin on vielä tulossa. Mutta tämän verran viitsi leveillä tällä kertaa, palaillaan taas musiikin merkeissä kevväämmällä.

Ari

Rantakylän kirjasto

Kirjavinkki: Haltiaelämää

haltiaelamaa02076

Muriel Barbery – Haltiaelämää

Barberyn edellinen kirja Siilin eleganssi (2013) lumosi minut niin, että huomatessani Barberyn uutukaisen minun täytyi lainata se heti.

Siinä missä kirjailijan edellinen teos sijoittui ranskalaiseen kerrostaloon, Haltiaelämää sijoittuu hiljaiseen ja rauhalliseen fantasiamaailmaan, joka pitää sisällään yhtä monta kerrosta, kuin Siilin eleganssin talossa.

Tarinaan on helppo laskeutua, Barberyn kieli on muuttunut näiden vuosien aikana, se on saanut täytteekseen suuren määrän adjektiiveja.

Haltiaelämää rikkoo räikeän röyhkeästi kirjallisuuden asetuksia (ja varoituksia) adjektiivien käytöstä. Hän tekee sen tyylillä, kuten kuuluukin. Alkuun adjektiivien tunku on tukahduttaa ja on pakko pitää taukoa, vaikkei oikeasti malttaisi. Tarpeeksi kun on sivuja käännellyt, adjektiivit tekevät tehtävänsä; ne rauhoittavat lukijan harppovasta lukutyylistä, ne pakottavat lukijan keskittymään jokaisen sanaan ja niiden luomaan tunnelmaan.
Ne kasaavat kokoon sen minkä Clara pianollaan soittaa ja kuinka hän lumoaa kuulijan ja tässä tapauksessa myös lukijan.

Fantasian elementit kirjassa uppoutuvat tekstiin niin sujuvasti, ettei niiden olemassaoloa huomaa, ne ovat olennainen osa Haltiaelämän maailmaa, sitä kuinka Clara ja Maria hahmottavat ympäristönsä. Ennen kaikkea, kaikki magia on luonnosta ja luonnolla, sen kauneudelle ja tärkeydelle osoitettuja.

Haltiaelämää oli ns. hiljainen fantasiatarina, jossa taikuudesta tai lumouksesta (saatikka epätavallisista kyvyistä) ei tehdä suurta numeroa.

Marian kyky ymmärtää luontoa toi kirjaan mukanaan puiden huminan ja tuoksun; se toi lukijalle luontomaisemaa ja sen tärkeyden. Oli vaikeaa pysytellä sisätiloissa kirjan lukemisen ajan.

Maagisinta kirjassa oli kuitenkin Claran pianon soitto, sen halusi kuulla ja tuntea jokaisella solulla, mitä kehosta löytyy. Tähän Barbery taiteili adjektiivinsa, korvaamaan kirjasta löytymätöntä kuuloaistia.

Maailma muuttuu lukijan aavistamatta sitä, se hioutuu sivu sivulta ja jokaisen Claran soittaman tahdin kautta. Kirja elää lukijan mielessä ja se jättää jälkeensä rauhan ja tyyneyden, mieleen hiljaisen pianon soiton ja tytön soittimen edessä.

Hänen soittoaan on kuultava lisää.

Barbery kirjoittaa tällä hetkellä kirjalle jatkoa, ja minä odotan innolla, mihin Claran sävelet lukijan johdattavat seuraavaksi.

Essi

Kirjan saatavuus Mikkelin kirjastoissa