30+kirjaa lukuhaaste osa 31: Savoon sijoittuva kirja

mustat

Kähkönen, Sirpa

Mustat morsiamet

Otava, 1998

Hurrrrjalla loppukirillä saimme vietyä 30+kirjaa lukuhaasteemme loppuun saakka! Tämän viimeisen haastekohdan kirjana esitellään Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet.

Viisiosaiseksi laajentunut ”Kuopio-sarja” seuraa pääosin Tuomen perheen ja sen eri henkilöiden elämää 1920-1940-lukujen Kuopiossa löyhästi Kähkösen omaan perhehistoriaan pohjautuen.

Aloitusosassa Mustat morsiamet pääosassa on Anna, joka saapuu Kuopioon piikomaan tohtorin perheeseen. Kohtalo tuo Annan tielle Lassin, ja he perustavat perheen. Lassin poliittiset katsomukset kuitenkin vievät hänet Tammisaaren vankileirille seitsemäksi vuodeksi. Mustat morsiamet sai Savonia-palkinnon vuonna 1999.

Pidän historiallisista romaaneista, joten tämä edusti lempigenreäni. Ihan en kuitenkaan päässyt henkilöhahmojen ihon alle, mutta Kähkösen kieli on kaunista ja ajankuvaus mukaansatempaavaa.  Muut Kuopio-sarjan teokset ovat Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet ja Neidonkenkä, joista Lakanasiivet taitaa olla suosikkini.

Saatavuus Mikkelin kirjastoissa: Mustat morsiametRautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet ja Neidonkenkä

Mainokset

30+kirjaa lukuhaaste osa 30: Kirja 100 kirjaa jotka jokaisen täytyisi lukea elämässään –listalta

seitsemannen

McCourt, Frank

Seitsemännen portaan enkeli

Otava, 1999

Laskeskelin, että tältä Keskisuomalainen- sanomalehden muutama vuosi sitten julkaisemalta listalta olin jo lukenut 72 kirjaa. Valitsin uudeksi tuttavuudeksi Frank McCourtin Pulitzer-palkitun elämänkerrallisen romaanin Seitsemännen portaan enkeli. Enkä yhtään ihmetellyt kirjan luettuani että se tälle listalle päätyi.

Kirjassa kerrotaan köyhän irlantilaisperheen pojan varttumisesta Brooklynissa ja Limerickissä Irlannissa 1930- ja 1940-luvuilla. McCourtin omin sanoin pahempaa kuin kurja lapsuus on kurja irlantilainen lapsuus, mutta pahinta on kuitenkin kurja irlantilainen katolinen lapsuus. Tarina on aikamoisen traaginen ja surullinen, mutta McCourt osaa maustaa sen annoksella lämpöä ja huumoria.

Frankin tarina jatkuu trilogian seuraavissa osissa Amerikan ihmemaassa ja Liitupölyä. Olen yleisesti huono lukemaan elämänkertoja, ja tämä oli kyllä luultavasti paras elämänkerrallinen teos, minkä olen lukenut. Suosittelen!

Katja

Saatavuus Mikkelin kirjastoissa

30+kirjaa lukuhaaste osa 28: Kirja jossa on taikuutta

001_where

Corderoy Tracey

Miksu ja Milli: ihmeellinen taikatemppu

Kustannus Mäkelä, 2012

Miksulla on pikkusisko, joka seuraa Miksua joka paikkaan ja matkii isoveljeään kaikessa. Milli haluaisi osallistua Miksun jokaiseen leikkiin. Miksua Milli ärsyttää ja hän toivoisi Millin katoavan. Kun Miksu harjoittelee taikatemppuja uusilla välineillään, hän sattuu lausumaan taikasanat, joilla on hurjia seuraamuksia. Katosiko Milli ihan oikeasti? Saako Miksu peruttua taikansa?

Saatavuus Mikkelin kirjastoissa

30+kirjaa lukuhaaste osa 27: tulevaisuuteen sijoittuva kirja

totuuskuutio

Mäkinen, Esa

Totuuskuutio

Otava, 2015

Mäkisen dystopiassa päähenkilö Tero Lilja työskentelee kansainvälisen suuryrityksen Celsiuksen leivissä täsymäyttäjänä. Hän korjaa internetin sisältöä maksavien asiakkaiden edun mukaiseksi, sitä kummemmin miettimättä. Kunnes Mäkisen oma perhe joutuu törmäyskurssille mukatodellisuuden kanssa. Voiko Celsiusta uhmata?

Tässä synkässä tulevaisuuskuvassa Helsinki on aidattu eri kaupunginosiin ja painettu sana on luksusta. Tarinassa on erikoinen loppu.

”Tämä teksti on vain paperilla, sitä ei voi muuttaa”

Ulla

Kirjan saatavuus Mikkelin kirjastoissa

30+kirjaa lukuhaaste osa 26: Finlandia-palkinnon voittanut kirja

oneiron

Lindstedt, Laura

Oneiron: fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista

Teos, 2015

Olen vielä hämmentynyt, osin todella viehättynyt, osin tyytymätönkin ehkä – siltikin varma, että Finlandia-palkinto meni vuonna 2015 ihan oikealle teokselle. Laura Lindstedtin Oneiron on monipolvinen, rönsyilevä, mukaansatempaava teos, jossa ei arastella erilaisten kerrontatyylien käyttöä.

Teoksessa seitsemän naista eri kulttuureista tapaa toisensa kuolemanjälkeisessä välitilassa. Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat kuollleet. Mitä heille sitten tapahtuu? Jo aihe on universaalisti kiinnostava, ja niin ovat myös Lindstedtin henkilöhahmojen kohtalot.

Suositeltava, pureskeltava lukukokemus!

Saatavuus Mikkelin kirjastoissa

30+kirjaa lukuhaaste osa 25: runokirja

9789512358823

Kuronen, Kirsti

Paha puuska

2015

Tarinaa kertoo Hilla, yläkoulua käyvä, musiikkia harrastava tyttö. Hillalla on, tai oli pikkuveli Lauri. Ensimmäisenä kesäloman jälkeisenä koulupäivänä tuore seiskaluokkalainen Lauri jättäytyy junan alle. Hilla sattuu poliisien ja ambulanssihenkilökunnan piirittämälle onnettomuuspaikalle ja tunnistaa veljensä kirkkaan vihreän lippalakin. Poliisi laittaa tytön jatkamaan kotimatkaa raskas taakka harteillaan. Hilla kuulee äidin huudon jo kaukaa. Kotipihassa on poliisiauto.

Kotiin Hilla ei halua mennä, joten hän jatkaa matkaansa lähimetsään. Metsässä on iso kuusi, jonka alla sammaleinen kivi kuin tuolina matkaajalle. Lauri on aiemmin esitellyt piilopaikkansa Hillalle. Laurin tietämättä paikasta on tullut myös Hillalle tärkeä. Nyt paikka on Hillan ainut tapa päästä lähemmäs veljeä. Tuolla sammaleisella kivellä Hilla tuntee edelleen yhteyden.

Suru on suunnaton. Hautajaisten jälkeen elämää täytyisi jatkaa eteenpäin, mutta miten kun avonaisia kysymyksiä on niin paljon. Hilla ryhtyy selvittelemään Laurin ensimmäistä koulupäivää ja viimeisiä hetkiä. Kuusen kivellä hän käy kokoamassa tarinaa pala palalta ja keskustelee Laurin kanssa. Hilla tahtoo selvittää syyn, miksi Lauri meni junan alle? Hän haluaa ymmärtää. Lauri on koko ajan läsnä Hillan elämässä, eikä Hilla tahtoisi millään päästää irti. Ei, ennen kuin aika on oikea lopullisille jäähyväisille.

Aihe on rankka ja ahdistava, mutta mukana on paljon toivoa. Hillan ja Laurin välinen keskustelu on kepeää ja humoristista ja heillä on selvästi hyvät välit. Yllättävin seikka tarinassa on, että kyseessä on runokirja. Yksi pitkä tarina on kerrottu runomuodossa, hyvin samaan tapaan kuin Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi runoteoksessa. Vaikuttavuudessa alle sata sivuinen lipare voi päihittää tiiliskiven paksuisen romaanin.

Mari K.

Saatavuus Mikkelin kirjastoissa

30+kirjaa lukuhaaste osa 24: Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta

fortuna

Allende, Isabel

Rouva Fortunan tytär

Otava, 2000

Lukuhaasteen tähän kohtaan pääsi Isabel Allenden Rouva Fortunan tytär. Olen joitakin Allenden romaaneita lukenutkin vuosien saatossa ja Rouva Fortunan tytär kyllä yltää  Henkien talon ohella Allenden tuotannon parhaimmistoon.

Päähenkilö Eliza Sommers varttuu 1840- luvun brittisiirtokunnassa Valparaísossa Chilessä. Jo nuorella iällä, 16-vuotiaana, epäsovinnainen Eliza rakastuu palavasti ja lähtee rakkautensa perässä kultakuumeen huumaamaan Kaliforniaan. Kaliforniassa Eliza löytää itsensä, ystävyyttä ja lopulta rakkaudenkin.

Kuten useimmissa Allenden romaaneissa, kirjan käsittämä aikajakso on pitkä, Rouva Fortunan tyttären tapauksessa kymmenisen vuotta. Ja kuten muissakin Allenden tarinoissa, myös sivuroolissa olevat henkilöt saavat tuntuvasti lihaa luittensa ympärille. Historiallisten romaanien ystäville suositeltava lukukokemus täynnä Allenden värikkäitä ja syvästi tuntevia henkilöhahmoja!  Ja vähän äkkinäisen lopunkin pelastaa jatko-osa, Elizan lapsenlapsen elämään keskittyvä Auroran muotokuva.

Kirjan saatavuus Mikkelin kirjastoissa

30+kirjaa lukuhaaste osa 22: Sarjakuvakirja

AmerikanVampyyri_kansi

Scott Snyderin ja Stephen Kingin tarinankerronnan yhdistävä Amerikan Vampyyri oli maukas (sic!) sarjakuvatuttavuus. Kauhun ystävänä tartuin tähän mielenkiinnolla, ja kyllä juoni mukavasti otteessaan pitikin. Rafael Albuquerquen kuvitus tukee tarinaa hyvin.

Päähenkilö Skinner Sweet on suoranainen ihmishirviö jo eläessäänkin, eikä vampyyriksi muuttuminen herraa mukavammaksi muuta. Kirjassa seurataan sekä Skinnerin itsensä, että hänen vampyyriksi muuttamansa Pearlin tarinaa 1880-luvulla ja 1920-luvulla.

Saatavuus Mikkelin kirjastoissa

30+ kirjaa lukuhaaste kohta 21: Kirja kirjailijalta jonka teoksiin et ole ennen koskenut

vieras

Köngäs, Heidi

Vieras mies

Otava 2002

… minun kohdallani tämä ”lukematon kirjailija” oli Heidi Köngäs ja kirjana Vieras mies. Ja olipas kiinnostava uusi kirjailijatuttavuus, mielenkiinnolla varasin myös hänen uusimman teoksensa Hertta.

Köngäksen Vieras mies on aistivoimainen, hienoa ajankuvaa kertova ja kaiken kaikkiaan hyvä romaani. Tapahtumapaikkana on 1940-1950-lukujen taitteen pohjoinen pikkukaupunki. Lievästi vammainen naisvalokuvaaja Iiris saa apurikseen sodassa traumatisoituneen miehen. Heidän välisensä jännite on vahva, mutta riittääkö se kumoamaan ajan ja paikan haasteet?

Kirjan saatavuus Mikkelin kirjastoissa

30+kirjaa lukuhaaste osa 20: Nuorten aikuisten kirja

delirium

Oliver, Lauren

Delirium – Rakkaus on harhaa

WSOY 2012

Nuorten aikuisten tai aikuisnuorten kirjoissa päähenkilö on useimmiten teini-ikäinen 16-20-vuotias nuori ja tämä haarukoi myös näiden teosten kohderyhmän. Viime vuosina aikuisnuorten kirjat ovat kasvattaneet suosiotaan myös aikuisten parissa. Stephanie Meyerin Twilight-sarja on hyvä esimerkki kaikki ikäluokat saavuttaneesta suosiosta.

Itse luin tuossa taannoin Lauren Olivierin kolmiosaisen Delirium – Pandemonium -Requiem- kirjasarjan. Olivier osaa kyllä koukuttaa yleisönsä, ensimmäisen kirjan totesin, että onhan tässä saatava selville miten päähenkilöiden oikein käy. Tottahan tarina sitten lässähti mutta sanoisin, ettei liikaa kuitenkaan.

Kirjojen genre on dystopia, eli uhkakuva tulevaisuudesta. Tässä tulevaisuuskuvassa rakkaus on luokiteltu sairaudeksi nimeltä amora deliria nervosa, ja kaikille 17-vuotiaille suoritetaan eräänlainen lobotomia. Heistä tulee toimivia, rauhallisia ja tehokkaita yhteiskunnan jäseniä, jotka eivät tule koskaan rakastumaan. Tarina alkaa tilanteesta, jossa päähenkilö, pian 17-vuotias Lena odottaa vuoroaan päästä toimenpiteeseen. 95 päivän odotusaikana ehtii kuitenkin tapahtua paljon. Kirjasarjan teksti on nopealukuista ja tapahtumat vauhdikkaita, joten tästä vaikka Jouluksi oiva lukupaketti!

Katja

Kirjan saatavuus Mikkelin kirjastoissa