Koulutustuokioita kirjaston henkilökunnalle

Kirjaston hankkeista hei!

Mikkelin kaupunginkirjasto on osatoteuttajana ERNOD – erityisnuoret ja digiajan osallisuus – hankkeessa. Hankkeen tavoitteina on muun muassa monilukutaitoihin liittyvien menetelmien juurruttaminen osaksi kirjastojen arkea ja normaaleja työtapoja sekä kirjaston henkilökunnan osaamisen lisääminen erityisryhmiin kuuluvien asiakkaiden ohjaamisessa. Kirjaston hanketyöntekijä on kesän aikana käynyt pitämässä parin tunnin koulutustuokioita kirjaston henkilökunnalle näihin aiheisiin liittyen. Koulutustuokioita järjestettiin yhteensä viidesti eri kirjastoissa Etelä-Savon alueella: Mäntyharjun, Rantasalmen, Joroisten, Savonlinnan ja Mikkelin pääkirjastolla.

kirjastot

Koulutustuokioissa paitsi esiteltiin ERNOD-hanketta yleisesti, nostettiin myös esiin hankkeen digitaalinen päättöjulkaisu, joka löytyy osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-016-6 . Julkaisu on jaettu kahteen osaan, joista toinen tarjoaa näkökulmia erityisryhmien nuorten mediavaikuttamiseen ja toinen käsittelee digitaalisuutta soveltavia mediavaikuttamisen menetelmiä. Lisäksi koulutustuokiot sisälsivät mediavaikuttamistyöpajatyöskentelyä, jossa keskusteltiin monilukutaitoihin liittyen uutisista yleisesti ja niiden luotettavuudesta, valemedioista sekä lähdekriittisyydestä. Useissa tuokioissa mediavaikuttamistyöpajaan kuului myös digitaalista työskentelyä, josta enemmän kirjoituksen lopussa.

mantyharju.

joroinen

Koulutustuokioissa oli varattu reilusti aikaa keskustelulle. Eräässä tuokioissa keskustelu kantoi kirjaston ja tämän päivän mediavaikuttamisen suhteeseen: pohdittiin kirjaston tehtäviä suhteessa ihmisten mediavaikuttamisen mahdollisuuksiin ja kirjaston roolia kaikessa tässä. Miten kirjasto on osaltaan mahdollistamassa mediavaikuttamista? Mitä kirjasto toimintaympäristönä tarjoaa asiakkailleen? Kirjaston yksi perustehtävä on aktiivisen kansalaisuuden edistäminen ja tätä perustehtävää kirjasto tuntuu hyvin hoitavan.

tutustuttiin

Keskusteluissa nousi esiin myös uutisten luotettavuus: eräässä tuokiossa pohdittiin kaupallisten medioiden luotettavuutta ja todettiin, että mainokset voivat vaikuttaa uutisoinnin painotukseen eli siihen, mistä uutisoidaan ja kuinka paljon. Toisessa tuokiossa kaupalliset mediat koettiin epäluotettavampina kuin Yle, joka on julkisen palvelun viestintäyhtiö. Esimerkiksi Ylen aamu-tv vertautui MTV3:n Huomenta Suomeen laadukkaampana ja luotettavampana. Mainosmedioissa mainokset saattavat myös häiritä ohjelmaan keskittymistä: mainokset katkaisevat usein keveällä sisällöllään asiapitoisen ohjelman vakavan tunnelman.

kuuntelu

Monilukutaitoisuus toimi punaisena lankana kaikissa keskusteluissa. Monessa tuokiossa esiin nousi Klikinsäästäjä. Klikinsäästäjä paljastaa ytimekkäästi, mitä epäselvissä ja / tai houkuttelevissa uutisotsikossa ajetaan takaa. Myös keltaisen lehdistön roolista mediamaailmassa keskusteltiin, samoin kuin paikallislehtien eroista verrattuna valtakunnallisiin lehtiin. Myös isien ja äitien median käyttö nousi keskustelun aiheeksi. Huolta herättivät vanhemmat, joita tuntuvat kiinnostavan enemmän virtuaaliset maailmat kuin omat lapset.

Useissa koulutustuokioissa mediavaikuttamistyöpajatyöskentely sisälsi keskustelun lisäksi digitaalista työskentelyä, jonka puitteissa tehtiin muun muassa kirjankansirunoutta.

mediavaikuttamis1

mediavaikuttamis2

runot1

runot2

runot3

Koulutustuokiot kokonaisuudessaan onnistuivat hyvin. Jokaiseen tuokioon osallistui sopiva määrä kirjaston henkilökuntaa, jotta keskustelu soljui mukavasti ja kaikilla oli aikaa kertoa omat näkemyksensä. Jokainen tuokio muotoutui omanlaisekseen ja sehän se on juuri tällaisen työn suola: on hienoa tutustua uusiin ihmisiin ja ottaa vastaan keskustelut ja muut tilanteet sellaisina, kuin ne muotoutuvat, kaikkine yllätyksineen.

Koulutustuokiot järjestettiin osana ERNOD – erityisnuoret ja digiajan osallisuus – hanketta. ERNOD-hanke toteutetaan ajalla 1.9.2015–31.8.2017. Hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina hankkeessa toimivat Humanistinen ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunginkirjasto, Kouvolan kaupunginkirjasto ja Suomen Nuorisoseurat ry. Hanketta rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta ja hankkeen toteuttajatahot.

Terveisin,
Mikkelin kaupunginkirjaston projektityöntekijä Virpi Lahdensuo

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s