Rantakylä tanssii ja soi, osa 5

(tai, mistä minä nyt levyni ostan?)

Melkein yhdeksän vuotta sitä kesti, nimittäin Anttilan levyhyllyjen pläräämistä Mikkelissä. Jo heti avajaisista tuli bongattua ja hankittua ainakin Primuksen Brown Album ja Spinefarm -levy-yhtiön Hardcovers –kokoelma. Tuolloin vielä Keskon omistama Anttila taisi hyötyä avajaisostoksistani 5-10 euroa, aivan tarkkaa summaa en muista, sillä vaikka yllämainitut cd:t maksoivat vain euron kappale, pari dvd:täkin matkaan tarttui. Siis… ostin ne.

5_1

Les Claypool/Primus

kuva: Male-Zet/Wikimedia Commons

Jotkut valveutuneet siellä päätteen ääressä ovat ehkä tietoisiakin, että Anttila kopsahti konkurssiin loppukesästä, joten levylöytöjen riemu siltä osalta on ohi. Vuosien varrella levyhyllyyni löytyi täytettä ihan kiitettävästi, ja vielä konkurssi-alesta kävin haalimassa n. kymmenen cd:n satsin, sopuisaan hintaan tietysti. Täytyy myöntää että koko aikana en tainnut Anttilasta ostaa YHTÄÄN täysihintaista äänitettä, mutta poisto-/alelaarit kolusin varovasti arvioiden keskimäärin kahdesti viikossa, ja vaikkei näistä levyistä kauppiaalle tietenkään yhtä roimasti kertynyt kuin normaalihintaisista, jotain silti. Kyllä ei ollut minun syyni tuo konkurssi.

Mitään päiväkirjaa ei tullut levyostoista pidettyä (hah, kuka nyt pitäisi J) eikä kuittejakaan säilytettyä, mutta valehtelematta kannoin Anttilasta levyjä ja musa-dvd:itä kotiin tuon vajaan yhdeksän vuoden aikana useita satoja kappaleita, ja villi arvaukseni on, että keskimääräinen tallenteen hinta on ollut jossain viiden euron huitteilla. Ei ollut harvinaista, siis mikäli sattui iltavuoro, että tilipäivänä hipsin TopTen-osastolle jo ennen töihin menoa. Siinä oli sitten töihin tullessa mukava esitellä työkavereille aamun saalista. Pääkirjaston musaosastolaiset, pahoittelen tätä edelleen!

Parhaiten mieleen jäivät tietysti superhyperlöydöt ja/tai isommat kertasatsit. Edellisiin kuuluu mm. Whitesnaken uran alkupuolen kattava, runsaasti bonusmateriaalia sisältävä  The box ’o’ snakes, jonka 60€:n hinta ei saanut edes ähkäisemään. Paitsi ehkä mielihyvästä, varsinkin kun laatikon kannessa oli lähtöhinta 129€. Bargain! Toinen hieno löytö, vaikkei äänitteitä sisältänytkään, oli metallinen ”keksilaatikko”, joka sisälsi Kiss-aiheista roipetta yhtyeen levyn Creatures of the night (1982) teemalla. Sisältöön kuului t-paita (sattumalta oikean kokoinen), pipo (ei kiristä) sekä neljä rintanappia (missä lie nykyään) ja tässäkin hinta kirjastovirkailijalle sopiva: 15€. Noita useamman levyn kertaostoja ei edes kaikkia muista, joskin eräässä erityisen upeassa alelaaripläjäyksessä oli cd-levyjä 14 kappaletta, kruununa Joe Satrianin Satriani live! –tuplacd,  ja ”köyhdyin” niistä yhteensä jotakuinkin 30€. Ja syy sille, että muistan juuri kyseisen massahankinnan, on se, että tuon Satrianin livelevyn myötä oma Satch-kokoelmani oli hetken aikaa täydellinen. Joe-ukkelihan on siis melko tuottelias muusikko kaikkine sivuprojekteineen ja toisten artistien levyillä vierailuineen, joten jäljessä ollaan taas.

5_2

Joe Satriani

Kuva: Snowdog/Wikimedia Commons

 

Jo ennen Anttilan katoamista Mikkelistä katosi Sokos. Tai siis heidän levyosastonsa. Kun Stellaa alettiin rakentaa, ja samalla Sokoksen laajennus alkoi, mielessä siinsi uusi, ylivoimainen levytaivas. Toisin kävi, eli S-ryhmä päätti ajaa koko äänitemyyntinsä alas Sokoksilla ja keskittää sen Prismoihin. Ne, jotka ovat viime aikoina Prisman ääniteosastoilla (siis missä?!) käyneet lienevät samaa mieltä siitä, että äänitteet näyttävät olevan vain välttämätön paha joka isossa marketissa on oltava. Valikoima on luvalla sanoen suppea. Ja jotta haavoihin saataisiin hierottua lisää (suolaa, suolaa, enämpi) suolaa, Citymarketeja koskee aivan sama asia. Kun vielä huomioidaan kaupunkimme ainoan divarin meneillään oleva loppuunmyynti, ja se, että varsinaisia levykauppoja Mikkelissä ei ole enää 2010-luvulla ollutkaan, pääsemme tuon artikkelin alaotsikon äärelle: mistä minä nyt levyni ostan?

No, nykyisellä joukkoliikenteen kilpailuhenkisellä hinnoittelulla olen päätynyt mm. sellaiseen ratkaisuun, että hankin menopaluu-bussiliput Jyväskylään jollekin lomapäivälleni. Seuraava ”rasvareissu” tapahtuu perjantaina 7.10., jolloin lähden klo 9 bussilla Jyväskylään, vietän siellä 4½ tuntia kierrellen levykauppoja ym. ja bussi takaisin Mikkeliin lähtee klo 15.15, joten olen kotikaupungissa taas klo 17. Ja tosiaan, liput hyvissä ajoin hankkineena reissun hinnaksi tulee YHTEENSÄ 2€, eli euro suuntaansa. Tosin jos haluan että reissu on kannattava, rahaa on muutoin tarkoitus palaa rutosti. Jyväskylässä kohteinani ovat Vanha Antikvari, Videodivari, Levykauppa Äx sekä pari keskustassa sijaitsevaa itsepalvelukirppistä. Anti on yleensä vähintäänkin kohtuullinen, kunhan ei käy reissulla liian taajaan jotta tarjonta ehtii päivittyä.

Itsepalvelukirppiksiä suosin myös Mikkelissä (ja muissa kaupungeissa, joissa vierailen); tämän kokoiseen kaupunkiin niitä onkin perustettu ilahduttavan monta, ja ainakin tällä hetkellä näyttää että tilausta ja asiakkaita riittää. Mutta yksi vieno pyyntö myyjille: miettikää mitä laitatte myyntiin. Jos myymäsi levy on niin huonokuntoinen ettet itse pysty sitä enää kuuntelemaan, ÄLÄ laita sitä kirpputorille myyntiin ainakaan ”vaikeimman kautta”.  Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin valita kirppispöydästä levyjä, joissa on maininta ”Levy kassalla”. Tästä usein seuraa:

  1. a) asiakasjonon jumitus saapuessani kassalle kun kassa etsii levyt oikeasta kansiosta, laatikosta, suodatinpussista , b) lisää jumitusta kun minä tihrustan levyn kerrallaan valoa vasten naarmujen varalta, c) edelleen jumitusta hylkäämieni levyjen takaisin laittamisesta, ja d) mielipahaa minulle (muista jonottajista puhumattakaan) kun lopulta valitsemistani kymmenestä levystä ehkä kaksi on ostamisen arvoisia.

Läheskään yhtä paljoa ei harmita se, että pöydässä paikan päällä tarkistaessa huomaa levyn olevan huonokuntoinen. Eipähän tarvitse itse kanniskella koteloa ympäri liiketilaa eikä henkilökunnan palauttaa sitä seuraavaa höynäytettävää odottamaan.

5_3

Jono, luultavasti minun aiheuttamani.

Kuva: hardys/WikimediaCommons

Ja muuten: paikallislehti Viikkoset julkaisi levynkeräilijän vinkkelistä hyvän kolumnin 20.9.2016.

Joskus on myös kiva että levyt tulevat tykö; Mikkelissä on säännöllisen epäsäännöllisesti, noin puolen vuoden välein, järjestetty Markku Lehtisen toimesta Levymessuja. Taas on sen aika, eli lauantaina 1.10.2016 on mahdollisuus tehdä löytöjä Amiksella eli Etelä-Savon Ammattiopiston tiloissa Otavankadulla. Tapahtumaa luultavasti mainostetaan vielä lähiaikoina paikallislehdissä. Btw, Lehtinen pyöritti aikoinaan 80-90-luvuilla Savonlinnassa levykaupan lisäksi levy-yhtiö Elmerecordsia julkaisten mm. Yup:n alkuaikojen levyjä. Hän myös jalkautui kauppamatkustajana kirjastoihin tarjottelemaan liikkeensä maahantuomia levyjä ja pääkirjaston musiikkipalveluista löytyykin yhä mieheltä hankittuja hiukan harvinaisempia äänitteitä, ainakin NoMeansNo’ta.

Ja lopuksi: jossei muuten onnistu, nii tehhää ite. Duurilla syksyyn  –tapahtuma pääkirjaston Musiikkipalveluissa lauantaina 8.10.2016 klo 10-14. Täkynä on Baltixin live-keikka. Bändin kitaristeista toinen on allekirjoittaneen entinen luokkakaveri, toinen taas soittanut ja laulanut paikallisessa ei-niin-kevyessä laulu-ja soitinyhtye Dasterissa. Lisäksi luvassa on kirjaston poistolevyjen myyntiä, mahdollisuus myydä/ostaa/vaihtaa omia levyjä ja nautiskella pop-up kahvilan tarjonnasta.

Keräilemisiin,

Ari

Rantakylän kirjasto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s