Tulen ja jään laulu vs. Game of Thrones (kirjasarja-arvostelu/-suositus)

Vuonna 2011 alkanut tv-sarja Game of Thrones on noussut viime vuosina kansainväliseen suosioon. Viimeisimmällä 6. kaudella oli tilastojen mukaan yli 7 miljoonaa katsojaa jokaista jaksoa kohden. Sosiaalinen mediakin suorastaan pursuaa jo kyseiseen tv-sarjaan liittyviä meemejä ja vitsejä. Monet sarjan fanit tietävätkin, että tämän menestyvän tv-sarjan perustuu alun perin todella mielenkiintoiseen ja jännittävää George R. R. Martinin kirjoittamaan fantasiakirjasarjaan Tulen ja jään laulu.

Kyseisen kirjasarjan ensimmäinen osa, Valtaistuinpeli, ilmestyi jo 20 vuotta sitten (vuonna 1996) eli kauan aikaa ennen tv-sarjan syntyä. Tällä hetkellä kirjasarjasta on ilmestynyt viisi nidettä, ja ilmeisesti kirjoja ilmestyy tulevaisuudessa vielä kaksi.

Tulen ja jään laulu -kirjasarja sijoittuu kuvitteelliselle Westerosin mantereelle. Ajanjakso, jolle kirjat sijoittuvat, muistuttaa keskiaikaa. Westrosia hallitsevat vanhat mahtisuvut, joita johtaa Kuninkaansatamassa rautavaltaistuimella istuva kuningas. Kirjasarja seuraa erityisesti pohjoista Westerosia hallinnoivan Starkien suvun joutumista valtaistuinpelin kierteeseen, kun lordi Eddard Stark nimitetään kuninkaan ylimmäksi neuvonantajaksi. Kirjasarja seuraa myös tarkasti Kapean meren takana Essoksen mantereella maanpaossa olevan rautavaltaistuimelta pois syöstyn Targaryenien vanhan hallitsijasuvun viimeisen jäsenen Daeneryksen kamppailua kohti valtaistuimen takaisin riistoa.

Kirjasarja on erittäin jännittävä ennalta arvaamattoman ja paljon käänteitä sisältävän juonensa ansiosta. Martin ei häpeile kirjassa edes päähenkilöiden tappamista, mikä luo jokaisesta taistelusta ja konfliktista niin jännittävän, että kirjaa ei voi laskea alas. Ikinä ei voi tietää, kuka kuolee seuraavaksi taistelussa rautavaltaistuimesta.

Tv-sarjaan verrattuna kirjasarja on paljon jännittävämpi, ja se porautuu syvemmälle hahmojen mielensisäiseen maailmaan. Kirjasarjassa tapahtumat etenevät paljon hitaammin ja yksityiskohtaisemmin. Tämä tekee tapahtumista mielenkiintoisempia, kun tiedetään tarkkaan, mitkä yksityiskohdat ovat johtaneet erilaisiin tilanteisiin. Tv-sarja alkaa muutenkin eriytyä kirjan yksityiskohdista kolmannella tuotantokaudella, mikä lopulta johtaa joidenkin hahmojen puuttumiseen ja tapahtumien erilaisuuteen. Tällä perusteella voin suositella tv-sarjan katsojiakin lukemaan myös kirjasarjaa uutta tuotantokautta odotellessa. Kirjasta löytyy paljon asioita, jotka tv-sarjasta on jätetty pois.

Kirjojen käännökset ovat erinomaisia, mutta kirjat heräävät aivan uudella tavalla eloon alkuperäiskielellä luettuna. Kirjasarjan alkuperäiskieli on englanti. Kirjojen pituus vaihtelee 700 sivusta reiluun tuhanteen sivuun. Tulen ja jään laulu- sarjan (Song of Ice and Fire) kirjat: valtaistuinpeli (A Game of Thrones), Kuninkaiden koitos (A Clash of Kings), Miekkamyrsky (A Storm of Swords), Korppien kestit (A Feast of Crows), Lohikäärmetanssi (A Dance with Dragons).

Sisältönsä takia suosittelen kirjasarjaa lukioikäisille ja aikuisille. Noudattaisin kirjoissa samaa ikärajaa (K-16) kuin tv-sarjassa häpeilemättömien ja raakojen kuvauksiensa takia.

Kesätyöntekijä AH

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s