Kesäkuunteluun kirjastolta: henkilökunta suosittelee osa 3

Kirjastolaisten suosikkilevyistä koostettu näyttely oli esillä pääkirjaston musiikkikirjastopalveluissa marraskuussa 2014.

Blogissa julkaistaan pieni kesäsarja näistä henkilökunnan lempilevyistä, (linkeistä saatavuustiedot). Kurkkaa mikä saa jalan hakkaamaan tahtia, sormet rummuttamaan ja letin heilumaan – OSA 3!

AbbeyRoad Joni_Mitchell-Both_Sides_Now KISS_Animalize_etu the_temptations-masterpiece(2)

Pekka, aikuisten kirjastopalvelut

The Beatles: Abbey Road
Levyni ovat nuoruuteni hohdokkailta vuosilta. Kaikki alkoi Beatleseista. Säästin vähiä viikkorahojani ”kovakuoriaispoikien” albumien keräilyyn. Abbey Road on kiistatta
yksi kaikkein mieluisimmista Fab Fourin levyistäni. Se oli levy, jota voidaan pitää poikien joutsenlauluna, vanhat kiistat lakaistiin Abbey Roadin studion maton alle, ja poppoo näytti mihin he halutessaan pystyivät. Komeasti pystyivätkin, koska levy on edelleen vuosikymmenten jälkeen raikas ja elinvoimainen osoitus siitä, mihin ihmisen luovuus parhaimmillaan yltää.

Bruce Springsteen: The River
Tutustuin Pomoon jo vuonna -75 nähdessäni albumin Born To Run komeilevan silloisen kirjakerhon kuukauden levynä. En tiennyt mitään Pomosta, eikä oikein kukaan muukaan. Tuo vimmainen levy herätti minussa kiinnostuksen, ja hankinkin myös Brucen seuraavan levyn. Luonnollisena jatkona tälle ostin tuplajulkaisun The River. Levyllä on toinen toistaan upeampia balladeja ja rämäköitä rockeja. Ura ja luovuus olivat hurjassa nousukulmassa, joka huipentui levyä seuranneeseen Born In The U.S.A albumiin, mikä lopullisesti räjäytti Pomon ikitähtien harvaan joukkoon. Ja niin kuin klassikoille aina käy, levy on edelleen huippuluokkaa, ja edustaa Brucen tuotannossa sitä terävintä kärkeä. Suosittelen kaikille laatumusiikin ystäville.

The Temptations: Masterpiece
Oikeastaan Masterpiece ei ollut se levy, joka havahdutti minut mustaan souliin. ”Se” levy oli A Song For You, jota ei kokoelmista löytynyt. V.1975 ajettuani ystävieni kanssa räntäsateessa Heinolassa sijaitsevaan huippudiskoon nimeltään Maruska, räjäytti tajuntani kaiuttimista virtaava Glasshouse. Mikä oli se bändi, joka teki näin rajua disko soulia aikana, jolloin koko käsitettä ei varsinaisesti edes ollut. Tärisevin käsin hankin levyn itselleni, ja vielä tänäkin päiväni se rahisevana ja nahistuneena vinyyliversiona saa yhtä kuluneen hahmoni veren liikkeelle. Tuo yhtye, joka muistutti jäsentensä vaihtuvuuden vuoksi enemmän rautatieaseman tuulikaappia kuin varsinaista bändiä, oli kuitenkin paljon enemmän kuin jäsentensä summa. Sen -60-luvun yhteiskunnallinen kritiikki hiljalleen suli kaupallisuuden alle, mutta upeat stemmalaulut ja mahtipontiset sovitukset jäivät kuitenkin siihen harvalukuiseen joukkoon, jota me kutsumme klassikoiksi. Yhtye ei koskaan Suomessa noussut erityiseen suosioon. Sääli.

Tarja, lasten ja nuorten kirjastopalvelut

Johann Sebastian Bach: Das Wohltemperierte Klavier, (Glenn Gould)
Barokkimusiikin kuuntelu, erityisesti J.S.Bachin tuotanto on ollut minulle paras tapa rauhoittua, keskittyä ja nauttia sävelmaailmasta, johon ei voi kyllästyä.

Bob Dylan: Blonde on Blonde
Bob Dylanin kauniit kasvot (siis 60-luvulla), outo ääni ja täysin kryptiset tekstit, varsinkin kun olin pitkän saksan lukija, herättivät ikuisen kiinnostuksen kyseistä taiteilijaa kohtaan. Ja halun oppia englantia.

Joni Mitchell: Both Sides, Now
Joni Mitchell on monipuolinen, taitava ja omaa äänen, joka viehättää, edelleen. ”Comes love, nothing can be done”. Niinpä.

Ari, Rantakylän ja Ristiinan kirjastot

Kiss: Animalize
Vuoteen -84 sijoittuva julkaisu, jota mainostettiin televisiossa 12-vuotiaan Arin pään räjäyttävästi pätkällä Heaven’s on fire – kappaleen videota. Hevi oli alkanut muutenkin tuolloin innostaa ja Kissiin tutustuminen sai sukeltamaan syvemmälle kyseiseen genreen. Kissin jo tuolloin laajaa tuotantoa keräsimme kahden kaverini kanssa ns. yhteisvastuullisesti; sovimme minkä kasetin/lp-levyn kukakin ostaa, ja toiset saivat sitten äänittää sen itselleen c-kasetille. Vuosien mittaan on tietysti tullut hankittua käytännössä koko Kissin back-katalogi alkuperäisinä cd- ja/tai lp-levyinä. Matka jatkuu tänäkin päivänä, vaikka rehellisyyden nimissä Kissin nykytuotokset eivät yllä bändin 70–80-lukujen julkaisujen tasolle.

Faith No More: The real thing
Kaverillani Kimmolla näkyi 1980-luvun lopulla taivaskanavia ja hän ystävällisesti nauhoitti minulle VHS-kaseteille Super Channelilta Power Hour – ohjelmaa. Ohjelma keskittyi, yllättäen, heviin ja sen kaikki äärilaidat olivat kiitettävästi edustettuina. Kevyempää ja melodisempaa äärilaitaa edusti erään kevään 1989 jakson ensimmäinen video, Faith No Moren ”From out of nowhere”, joka tuli ns. puskista. Luin aktiivisesti musiikkilehtiä ja olin huomannut muun muassa Metallican jäsenillä FNM-paitoja, mutta bändin musiikkia kuulin tuolloin ensimmäistä kertaa. Seuraavalla Helsingin reissulla levykauppa Diskeri teki tiliä, kun ostin kaiken kaupasta löytyvän Faith No More -tuotannon, ja myöhemmin syksyllä ilmestyvä live-VHS jäi vielä ennakkotilaukseen. .

Frank Zappa: You can’t do that on stage anymore vol 2: the Helsinki concert
Zappa oli hahmona ja vaikuttajana kiinnostanut jo yläasteikäisestä, mutta varsinainen hurahtamiseni hänen musiikkinsa tapahtui syksyllä 1991 kun pääsin työmarkkinatuella töihin pääkirjaston musiikkiosastolle. Olin asiakkaana toki hyödyntänyt osaston mittavaa vinyylikokoelmaa aiemminkin, mutta nyt pääsin perkaamaan sitä työn ohessa ja päätin tutustua Zappaan tarkemmin. Zappan tuotannon laajuus takaa, että uutta löytyy vähän väliä, välillä törmää täysin käsittämättömään materiaaliin, mutta myös suosikit vaihtuvat kausittain. Ja vaikka Frank menehtyi jo vuonna 1993, poikansa Dweezil pitää perintöä yllä esittämällä isänsä musiikkia omalla kokoonpanollaan Zappa Plays Zappa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s