Esikoiskirjailijan mietteitä

Vuosi 2018 on minulle vähintäänkin mielenkiintoinen. Aloitin pääkirjastossa tammikuussa oppisopimuksella, lähes puolentoista vuoden harjoittelun jälkeen. Ja jos siinä ei olisi vielä tarpeeksi ohjelmaa, niin yksi pitkäaikainen unelmani toteutuu syksyllä, kun WSOY julkaisee esikoiskirjani elokuussa!

Olen aina rakastanut kirjoja, äitini luki minulle lapsuudessa, ja heti kun kykenin, aloin itse lukea ja imeydyin niin täydellisesti Aku Ankkoihin, että sain monena aamuna juosta kouluun, etten myöhästyisi (ja myöhästyinkin muutaman kerran).

Ehkä ensimmäisiä aavistuksia kohti kirjailijuutta oli, kun luin innokkaasti Pikku Vampyyri -sarjaa ja muistan kovasti selittäneeni luokkatovereilleni ruokalan jonossa, miten aion kirjoittaa tarinan jossa Rydiger saa päättää pitääkö siipensä vai tuleeko hänestä tavallinen poika.

Mainittakoon, että Rydiger on kirjasarjan nimen mukaisesti vampyyri. En enää muista, miten tuon tempun ajattelin suorittaa, siis vampyyrin muuttamisen ihmiseksi, mutta kova into minulla tuolloin oli.

Muita lapsuuden suosikkejani olivat Bertin päiväkirjat, jotka valloittivat huumorilla, uteliaisuuden tajullaan, Neiti Etsivät, Mirkka-sarja ja tietenkin Harry Potterit.

Aikaa kului ajatuksista kirjoittaa fanifiktiota Rydigeristä. Teini-ikäisenä aloin kirjoittaa ystäväni kanssa, oikeastaan sattumalta. Se oli paperilla haaveilua, eskapismia ja tapa käydä lävitse teini-iän myllerryksiä. Mutta tuolloin minuun alkoi syttyä rakkaus sanoihin ja niiden voimaan.

Erityisen voimakas lukukokemus minulle oli Laila Hirvisaaren Sonja-sarja. Ahmin noin 2500 sivua viikossa ja lumouduin Venäjän hovin kiemuroista täysin. Mikä voima sanoilla olikaan? Siitä tunteesta en ole vieläkään päässyt ylitse, vaikka olen lukenut tuhansia kirjoja, kirjoittanut ties kuinka monia käsikirjoituksien raakileita ja nyt, kun olen tässä pisteessä, että esikoisen julkaisuun on vain hieman yli 4 kuukautta, sanat valtaavat minut edelleen.

On yhä maagista uppoutua kirjaan, ihailla kirjailijan kykyä luoda uusi maailma tyhjästä, punoa se eläväksi kuviksi lukijan mielessä ja antaa tarinan elää vielä lukemisen jälkeenkin. Kenties vielä vuosienkin jälkeen. Se on hengästyttävä tunne.

Ja minä pystyn samaan, tai ainakin toivon pystyväni. On ollut upea matka punoa yksittäinen kuva tytöstä, joka kävelee kumisaappaat jalassa hiekkatietä pitkin, etäinen isä vierellään, aina kirjaksi asti.

Se, että saan olla kirjastossa töissä esikoiskirjailijavuotenani tuo aivan varmasti omat haasteensa, mutta myös suuret ilot; sain nimittäin itse tilata kirjani Lumme-kirjastoon ja kun kirja syksyllä ilmestyy ja posti kantaa sen pääkirjaston takahuoneeseen, pääsen hypistelemään sitä ensimmäisten joukossa ja laittamaan sen lainauskuntoon.

Unelma kirjan julkaisusta ei ole toteutunut sillä aikataululla kuin toivoin ja matka tähän asti on vaatinut paljon kärsivällisyyttä, pettymyksen sietoa, omien kirjoitusvirheiden tuijottamista ja takamuslihaksia, mutta nyt kun se on toteutumassa, on kaikki sen arvoista.

– Essi

AT-kansi

 

Mainokset

Kirjavinkki: Tulevaisuuden arabi (1-3)

Tulevaisuuden arabi.jpg

Harvoin olen ainakaan itse törmännyt näin koukuttavaan sarjakuvaan. Viime vuosien aikana ilmestynyt Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen sarjakuvasarja Tulevaisuuden arabi vie katsomaan maailmaa kultakutrisen pienen pojan silmin.

Syyrialaisen isän työ professorina vie perheen Ranskasta Libyaan ja sieltä myöhemmin Syyriaan. Äiti on ranskalainen ja saa oman osansa ajoittain todella lamauttavista kulttuurieroista. Poika-Riadiin on mielenkiintoista samaistua, koska hän joutuu luovimaan eri maailmojen ja kulttuurien välillä. Tulevaisuuden arabin lähin vertailukohta on ehkäpä Marjane Satrapin Persepolis-sarjakuva.

Ulkopuolisuuden ja outouden tunteet ovat usein läsnä, eikä sarjakuvassa piilotella arabikulttuurin pimeitä puolia. Yhtä lailla rakkaus ja julmuus kuvataan todella suoraan, mutta ei silti tyylittömän tungettelevasti tai liian osoittelevasti. Väkivaltaa on kuitenkin mukana paljon.

Jokainen voi vetää oman johtopäätöksensä taustalla väijyvistä poliittista tapahtumista ja uskonnollisista pohjavireistä, jotka toki vaikuttavat lapsen elämään vain epäsuorasti. Mutta varsinkin Riadin isän näkemyksiä lukija itsekin joutuu vääjäämättä punnitsemaan.

Piirrosjälki on toimivaa, helppolukuista peruskauraa. Kiinnostavinta on varmaan väritys. Eri maissa sarjakuva on eri värinen: esim. Syyriassa vaaleanpunainen tai Libyassa keltainen.

Tulevaisuuden arabi tavallaan ottaa kantaa, mutta oikeastaan se vain näyttää eletyt ja koetut tapahtumat. Tämän sarjakuvan vahvuus on, että sekin jo itsessään riittää. Pelkkä tarina tempaisee mukaansa, vaikkei lukija olisikaan erityisen kiinnostunut politiikasta tai kulttuurien välisten konfliktien pohtimisesta. Henkilöiden inhimillisyys ja hauraus on tuskallisen koskettavaa.

On myös helppo sanoa, että Tulevaisuuden arabi on ajankohtainen kuin mikä, kun Syyriassa tilanne on niin kurja kuin se on ja monet arabivaltiot muutenkin ovat horjuvalla pohjalla. Tämä ajankohtaisuus ei ainakaan vähennä sarjakuvan koukuttavuutta.

Sarjasta on ilmestynyt kolme osaa, joista kaikki on suomennettu. Neljäs osa ilmestyy ranskaksi loppuvuodesta. Kaikkia kolmea osaa löytyy monesta eri Lumme-kirjastosta. Käy lainaamassa omasi.

Sarjakuvaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto & Puumalan kirjasto

Entä jos vinkkaisin aivan vääriä kirjoja?

Musta kissa

Kirjastonhoitajana olen pohtinut seuraavaa asiaa. Kaikki kirjavinkkaajat, jotka suosittelevat aineistoa kirjaston käyttäjille, tuntuvat olevan aina niin pirteitä ja ammattitaitoisia. He mielellään kertovat onnistumisistaan – siitä, kuinka saivat jonkun ihmisen ilahtumaan ja löytämään ennestään tuntemattoman helmen kirjaston valtavan aineiston joukosta.

Mutta entä jos ketään ei vain kiinnosta ne kirjat, joita suosittelen? Joskus on niin, että itse mieluusti suosittelisin sellaisia kirjoja, jotka eivät nimenomaan kiinnosta ketään. Eikö se osittain olisi myös vinkkauksen tarkoitus?

Minä oikeasti mietin, pitäisikö vinkata sellaisia kirjoja, joita kohtaan lukijat tuntevat piilevää vastenmielisyyttä ja jopa inhoa kirjan näkiessään.

Onhan varmasti niinkin, että kirjastohoitajan tehtävä ei ole vain esitellä kirjoja, joista lukija valmiiksi tykkää. Kirjallisuuden tehtävä kun voi parhaimmillaan olla paljon laajempi. Kirjallisuus ja taide herättelee ja puhuttelee, ravistelee ja ärsyttää.

Ainakin minulle oli hyvä lukea koulussa sellaisia kirjoja, jotka vain piti lukea. Sellaisiin kirjoihin ei välttämättä muuten olisi ollenkaan tarttunut. Jos lukee vain sellaisia kirjoja, joita muutenkin haluaisi lukea, on vaarana että urautuu henkisesti.

En tarkoita, että pitäisi suositella mitään ylettömän väkivaltaista tai muuten päälle käyvällä tavalla järkyttävää aineistoa. Tärkeää olisi vain saada lukija tarttumaan sellaiseen kirjaan, johon hän ei halua tutustua vain ennakkoluulojensa takia.

Kirjoista ja kaikesta kulttuurista voi olla eri mieltä ja kaiken voi ironisoida ja karnevalisoida, mutta monenlaiselle aineistolle kannattaa antaa mahdollisuus. Siksi minä olen jäänyt pohtimaan sitä, miten kirjavinkkaajan onnistumisen oikeastaan voi määritellä.

Eikö onnistumiseksi voisi pikemminkin laskea sen, että lukija palaa vihaisena tiskille ja haukkuu vinkatun kirjan pataluhaksi? Eikö se merkitse, että olisin onnistunut jossain, kun kirja selvästi herättää tunteita ja saa lukijan vakuuttuneemmaksi kirjamaustaan ja elämänarvoistaan – tai sitten alitajuisesti valmiimmaksi epäilemään niitä tai monta muuta asiaa?

Siksi minua kutkuttaa suositella myös kirjoja, jotka ovat myös hieman epäilyttäviä, sen lisäksi että ne ovat hyviä. Lukijahan luonnostaan saattaa suhtautua penseästi juuri sellaisiin teoksiin.

Huonoja kirjoja en toki mielellään suosittele, sitä en tarkoita. Mutta hyvien kirjojen hyvyys voi olla sitäkin, että ne jakavat mielipiteitä. Siksi vinkkauksessa ei ole kyse vain siitä, onko joku kirja hyvä tai ei noin keskimääräisesti.

Kirjastonhoitajat kutsuvat aineiston ”pitkäksi hännäksi” sellaisten kirjojen joukkoa, joista on vähän kappaleita ja joka on epäsuosittua. Häntä se on siksi, koska se tulee suositumman aineiston perässä, ja pitkä siksi, koska kokoelma on niin laaja. Eihän kovin moni kirja voi olla suosittu samaan aikaan.

Hyviä kirjoja löytyy siis valtavasti juuri tuosta pitkästä hännästä. Sitä tärkeämmäksi tulee se, että aidosti hyvät ja tärkeät kirjat eivät unohdu hyllyyn. Eihän se haittaa, että joku tietty kirja ei suurinta osaa ihmisistä kiinnosta. Ei se ole tarkoituskaan.

Mutta aina joku innostuu tai vähintäänkin hermostuu, ja se on sentään jo hienoa. Ei ole mikään klisee, että yksi kirja voi muuttaa koko ihmisen elämän. Runoja tai lasten kuvakirjoja, ihan sama.

Siksi on mielestäni riittämätöntä vinkata vain sellaisia kirjoja, joista jo ennestään tietää, että ne todennäköisesti kelpaavat lukijoille ja joista voisi päätellä, miten todennäköisesti vinkkaaminen ”onnistuu”. Tuollaiset kirjathan ovat monesti jo valmiiksi suosittuja, eivätkä ne välttämättä edes tarvitse erillistä suosittelua.

Tästäkin tekstistä saa toki olla eri mieltä. Se ei edusta tämän kirjaston kantaa, ja oikeastaan hyvä niin. Kunpahan vain pohdiskelen ja yritän jollain kierolla tavalla ajatella kirjavinkkauksen parasta, kun jonkin verran olen itsekin vinkkaillut.

Kirjavinkkausterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

(Kuva: Poo.243, lisenssi Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 2.0 Yleinen (CC BY-NC-ND 2.0).)

Kirjavinkki: Tuntemattoman miehen elämä

Tuntemattoman miehen elämä

Odotukseni tätä kirjaa kohtaan eivät olleet enää järin korkealla, kun olin lukenut sitä joitakin kymmeniä sivuja. Jotenkin tarina tuntui vähän tylsältä. Olenko tarpeeksi kiinnostunut katkeroituneesta keski-ikäisestä kirjailijasta, jonka elämänkriisin keskelle minut alkusivuilla heitetään?

Mutta mitä olen lukenut Andreï Makinea, hänen tyylistään on vaikea olla pitämättä – siksi kirjaan tartuinkin. Ja onneksi sivujen kuluessa kirja alkoikin lunastaa lupauksiaan.

Andreï Makine on Ranskaan emigroitunut venäläinen ja samalla tunnetuimpia ranskalaisia nykykirjailijoita. Makinen teosten Venäjä-kuvaukset kiinnittyvät kiinteästi venäläiseen klassikkokirjallisuuteen, vaikka hän kirjoittaakin ranskaksi. Ja tavallaan vuonna 2009 julkaistu Tuntemattoman miehen elämä onkin melkein uuvuttavan klassista kamaa: rakkautta, kärsimystä, elämän järjettömyyttä, yksittäisten ihmisten luovimista aikakausien ja politiikan sekamelskassa…

Aiheiden painavuutta kuitenkin keventää paikoin hyvinkin mojova ironia ja Makinen kepeä kirjoitustapa. Tekstiä on helppo seurata, vaikka se kätkee sisäänsä lopulta varsin monta päällekkäistä tarinaa.

Ei ehkä sano paljon, jos puhuu kirjasta ”koskettavana”, sillä koskettava voi olla monella tavalla. Mutta tämä kirja oli mielestäni sitä hyvin omalla tavallaan, samalla järkyttävällä ja iloisella. Se puhui sellaisesta elämästä, jota välttämättä miljoonatkaan sanat eivät tule käsitelleeksi, ja joka on tavallaan sanojen ulkopuolella.

Olenko tässä liian arvoituksellinen? Pitäisikö sanoa jotain konkreettisempaa? Kenelle voisin kirjaa suositella?

Ehkäpä voisin sanoa, että tämä kirja on haaveilijoille. Rakkaudessa ja elämässä pettyneille, siinä iloitseville tai kärsiville. Ja ehkä sellaisille tyypeille, jotka eivät itsekään ihan tiedä mihin ovat menossa, tai jotka tietävät sen täysin varmasti.

Teos on kertomus siitä, mitä yhteiskunta voi tehdä ihmiselle, ja mitä ihminen yhteiskunnalle. Se kertoo valtakunnasta nimeltä Neuvostoliitto. Neuvostovallan kauheudesta huolimatta sitä kohtaan voi tuntea nostalgiaa. Samalla esiin nousee itsevarma ja nousukasmainen uusi Venäjä, joka juhlii Pietarin kaupungin 300-vuotisjuhlia.

Kuitenkin pääosassa on yksittäinen ihminen pintaa syvemmältä ja haavoittuvana. Teos tuntuu suurennuslasintarkasti paljastavan joka sivulla jotain olennaista ihmisluonnosta. Minulle ei ainakaan tullut tunnetta latteasta ”suurten tunteiden” kliseekokoelmasta.

Kirjaa löytyy runsaasti ympäri eteläisen Savonmaan, joten saat sen lainaksesi vähällä vaivalla.

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Kellutusta

Paper Boats 02

Ehkä olet huomannut Mikkelin pääkirjaston hyllyjä tutkaillessasi, että seassa saattaa olla aineistoa, jossa lukee ”Lähemäen kirjasto”. Jos olet, hyvä niin: se ei ole virhe vaan tarkoituksellista.

Olemme nimittäin aloittaneet aineistojemme kellutuksen. Se ei tarkoita sitä, että kirjamme lojuisivat jatkossa pitkin Saimaata. Lyhyesti sanottuna emme vain enää tiettyjen toimipisteiden välillä lähetä aineistoa takaisin siihen kirjastoon josta teos on lainattu. Tässä säästämme vaivaa ja kuljetuskustannuksia.

Kokeilu alkoi pääkirjaston ja Lähemäen kirjaston kesken ja on nyt laajentunut koskemaan myös Kalevankangasta, Otavaa ja Rantakylää. Järjestely on tässä vaiheessa siis lähinnä kokeilu, eikä se koske muita Lumme-alueeseen kuuluvia kirjastoja.

Poikkeuksiakin on. Lehdet, kotiseutukokoelmien aineistot ja varastoaineistot lähetetään takaisin kotikirjastoon. Näin tehdään myös, jos jotain aineistolajia ei ole omassa kirjastossa lainkaan. Esimerkkinä pääkirjastosta lainatut monikielisen kirjaston kirjat tai vaikka LP-levyt.

Teidän kirjastonkäyttäjien ei tarvitse ottaa asiaa sen kummemmin huomioon, sillä se ei tuota ylimääräistä vaivaa. Lähinnä asia koskee työntekijöiden työtapoja, kun aineiston palautumisen jälkeen ei tarvita uutta kuljetusta takaisin kotikirjastoon. Kerron kuitenkin tästä, koska käytäntö voi kiinnostaa muitakin kuin meitä työntekijöitä. Lisäksi kellutus on Suomessa yleistymään päin.

Voitte siis edelleen varata aineistoa noudettavaksi mihin kirjastoon vaan ja palauttaa minne vaan Lumme-kirjastojen sisällä. Aineiston saa käsiinsä ilmaisella varauksella riippumatta siitä, missä tietty kirja milläkin hetkellä on ”kellumassa”.

Kirjastoterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

(Kuva: Amaury Laporte, lisenssi Nimeä-EiKaupallinen 2.0 Yleinen (CC BY-NC 2.0).)

Tule kirjastoon, työtön!

Tyhjä kärry

Oletko työtön ja sinulla on paljon vapaa-aikaa, etkä tiedä miten sen käyttäisit? Eikö sinulla ole varaa käydä kahviloissa ja pyöriä kauppakeskuksissa tai huoltoasemilla? Oletko kyllästynyt aktiivimalliin ja siitä käytävään keskusteluun?

Ei hätää, tule kirjastoon!

Kirjastossa voit vapaasti oleskella, tulla ja mennä ja käyttää aineistoamme ilmaiseksi. Ketään ei täällä kiinnosta oletko joidenkin mielestä lusmu vai et, sillä olet yhtä arvokas kirjastonkäyttäjä kuin kaikki muutkin. Ketään ei täällä kiinnosta, oletko aktivoituna tai karenssissa.

Jos satut olemaan samalla syrjäytynyt, silläkään ei ole väliä. Joskus tämän maailman menestyneimmät ja mahtavimmat tyypit ovat itseään täynnä ja käyttäytyvät paljon huonommin kuin sinä. Sivistyksen arvostaminen ei katso rahaa tai sosiaalista asemaa.

Älä myöskään tunne syyllisyyttä siitä, että olet työtön ja koet itsesi tarpeettomaksi, kun vain päivät pitkät hengailet kirjastossa. Työpaikat eivät vain aina kohtaa toisiaan. Minullakin oli lähinnä paljon onnea, kun satuin saamaan tämän työpaikan.

Muista, että kirjastot rahoitetaan myös sinun maksamillasi verorahoilla. Kaiva siis niistä kaikki hyöty irti ja ota ne omaksesi. Ja kiitos siitä, että niin varmasti jo teetkin. Nähdään siis kirjastossa!

Kirjastollisin terveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Pääkirjaston vuoden asiakkaat 2017: kirjasto on viihtymistä, tietoa ja tarinoita

vuoden lainaajat

Kati Pehkonen ja Mikko Santaharju, pääkirjaston vuoden asiakkaat

”Se jalkapallopeli, missä pitää syöttää pallo peliin – se on kirjastossa parasta”, sanoo Mikko Santaharju, 5 v., joka valittiin äitinsä Kati Pehkosen kanssa Mikkelin pääkirjaston vuoden 2017 kirjastoasiakkaaksi. Muihin Katin ja Mikon suosikkipeleihin kuuluvat Kimble ja Muuttuva labyrintti sekä zombimuistipeli.

Pelaamisen lisäksi kaksikko lainaa ahkerasti kirjallisuutta laidasta laitaan, muun muassa yhteistä lintubongausharrastusta tukevia kirjoja sekä muita eläinkirjoja. Iltasatu kuuluu perheen ohjelmaan joka ilta, joten myös satu- ja kuvakirjoja kertyy kirjastokassiin. Kati itse lukee erityisesti tietokirjoja psykologian ja filosofian aloilta sekä puutarhakirjoja.

Varausten itsepalvelunouto saa Katilta positiivista palautetta kätevyydestään. ”Ihan ohimennen hyllystä saa myös hyviä lukuvinkkejä”, sanoo Kati. Ahkerasti kirjastoa käyttävät Kati ja Mikko arvostavat myös eväidensyöntimahdollisuutta sekä Mikkeli-salin erilaisia näyttelyitä. Aiemmin kaksikko lainasi aineistot Katin kortilla, mutta keväästä lähtien Mikolla on ollut myös ikioma kirjastokortti.

Kirjavinkki: Gomorra – mafian valtakunta

Gomorra

Roberto Savianon kirja Gomorra on taitavasti kirjoitettu ja pysäyttävä kirja mafian vallasta Etelä-Italiassa. Vuonna 2006 ilmestynyt teos on piinaavaa ja älykästä journalismia, joka ei tyydy kauhistelemaan ja tarjoamaan helppoja vaihtoehtoja.

Kirjaa lukiessa käy ilmi kuvioissa mukana olleen sisäpiiriläisen ahdistus ja tuska. Kirjan julkaiseminen oli myös aidosti vaarallinen teko. Väkisinkin sitä alkaa kirjailijan matkassa miettiä, että oho, tällaistako tämä nyt tosiaan on ollut.

Lukija joutuu itsekin pohtimaan uudelleen omaa suhdettaan vaikkapa populaarikulttuurista tuttuun mafiaestetiikkaan. Ihannoimmeko salaa tai avoimesti noita ”sankareita”? Surkuhupaisaa on se, kuinka mafiapäälliköt itsekin monesti ottavat elokuvista vaikutteita kuin päinvastoin.

Suosittelisin tätä kirjaa lukijalle, joka pohdiskelee kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta, hyvyydestä, pahuudesta, köyhyydestä ja erilaisista yhteiskuntajärjestelmistä. Ja ehkä myös haluaa tirkistellä rikollisten maailmaa lähemmin. Ainakin tulee selväksi tällaisten kysymysten moniulotteisuus, ja se kiero viekkaus jolla pahuus sekoittuu hyvyyteen.

Savianon tyyli on taiteellista ja omakohtaista, ja hänen viittauksensa ja kielikuvansa usein vaikeita. Mutta on varmasti hyvä että kirja on kirjoitettu niin kuin on: se ei ole kuivaa tieteellistä journalismia, vaikka se aiheestaan asiallisesti kertookin.

”Gomorra” on sanaleikki Camorrasta, joka on yksi tunnetuimmista mafiajärjestöistä. Mutta järjestöjä on paljon muitakin, ja näiden välisiä suhteita kirjassa myös käsitellään.

Ei suositella heikkohermoisille, mutta ei myöskään läpeensä kyynisille ihmisille. Saatavilla ympäri Etelä-Savon, käy lainaamassa!

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Mielenkiintoisia ja hauskoja kirjan nimiä

Kaikki me olemme varmasti törmänneet kirjoihin, jotka hätkähdyttävät jo nimellään. Nimi voi olla osuva, mielenkiintoa herättävä tai ihan vain hullunkurinen. Esittelen tässä nimiä, joita henkilökuntamme ja itseni päähän on pälkähtänyt, ja jotka ovat jotenkin kiinnittäneet huomion.

Joskus nimet ovat absurdin mielenkiintoisia. Nimen huomattuaan lukija alkaa miettiä, että mistähän ihmeestä tässä on kyse. Ja ehkä piakkoin on sitä mieltä, että ahaa, tämähän on nokkelaa.

Joillakin kirjailijoilla voi myös olla oma persoonallinen tyylinsä kirjojen nimien keksimisessä. Esimerkkeinä vaikkapa Arto Paasilinna, Kurt Vonnegut tai Armas J. Pulla. Joskus kirjalle on parempi keksiä lyhyt nimi joka erottuu, tai sitten nimi joka erilaisuutensa ja monimutkaisuutensa ansiosta pistää silmään.

Usein hauskoilla tai mielenkiintoisilla nimillä on myös joku konteksti, ja ne saattavat olla puolittaisia lainauksia jostain. (Esim. tyyliin ”Usko, toivo ja vallankumous” tai ”Usko, toivo ja raskaus”.) Myös siinä, miten nimet käännetään eri kielille, voi säilyttää, menettää tai jopa luoda tyhjästä hauskuutta.

Mutta asiaan, tässä joitakin ehdotuksia. Kaikissa näissä hauskuus ei siis ole ideana, vaan nimen osuvuus.

 

Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille (The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy) & Terve, ja kiitos kaloista (So Long, and Thanks for All the Fish)

Bradbury, Malcolm: Eating People is Wrong (suomeksi suunnilleen: ”Ihmisten syöminen on väärin”. Ihanko totta?)

Braschi, Giannina: Yo-Yo Boing!

Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan. Oikeastaan suomennos on aikamoisen vapaa, koska tarkempi suomennos olisi suunnilleen ”Mestari ja Margarita” (Мастер и Маргарита).

Böll, Heinrich: Tohtori Murken kootut tauot (Doktor Murkes gesammeltes Schweigen)

Calvino, Italo: Paroni puussa (Il barone rampante) & Halkaistu varakreivi (Il visconte dimezzato)

Campbell, Jen: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa (Weird Things Customers Say in Bookshops)

Dick. Philip K.: Do Androids Dream of Electric Sheep? (Suomennettu melko tylsästi Palkkionmetsästäjä. Tarkempi suomennos olisi suunnilleen ”Uneksivatko androidit sähkölampaista?”)

Finstad, Minna: Onneks tänne saa tulla kännissä – tarinoita ammattikoulusta

García Marquez, Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad)

Hagelberg, Matti: Herra Matti Hagelbergin läskimooses & Tohtori Matti Hagelbergin läskimooses. (Sarjakuvasarja, jonka sarjoilla on monia mielenkiintoisia alaotsikoita, kuten ”Marsin mesimailla” tai ”Höpönpöppöä”.)

Marsin mesimailla

Hagerfors, Lennart: Kongolainen joka nauroi (Kongolesen som skrattade)

Hoffman, Abbie: Varasta tämä kirja (Steal This Book)

Hytönen, Koponen ym.: Hanaa, sanoi Hanell – Jees, betonia, vastasi kapteeni Arimo – Salpalinjan linnoitustyöt Etelä-Savossa. (Tälle tietokirjalle on annettu omaperäisesti Armas J. Pulla –vaikutteinen kirjannimi.)

Issakainen, Sakari: Paratiisissa ei soi Paganini

Jonasson, Jonas: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann)

Kanala, Sari: Mutavelliä ja lummesoppaa – metsäloruja

Lahtela, Markku: Se

Leikola; Anto: Sammakoiden nahkea todellisuus – esseitä tieteestä, luonnosta ja kulttuurista

Lewycka, Marina: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (A Short History of Tractors in Ukrainian)

Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Loe, Erlend: L (Kirjan nimi on alkuperäiskielellä eli norjaksi sama, mikä ei varmaan ole yllättävää.)

Lorenz, Theo Nicole: Dinosaurs with Jobs (Suomeksi suunnilleen: ”Työssäkäyvät dinosaurukset”. Tämä on itse asiassa värityskirja.)

Dinosaurs with Jobs

Nesser, Håkan: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä (Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö)

Niemi, Mikael: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Nieminen, Kai: Lopullinen totuus. Kaikesta (Huom. siinä on piste välissä! Tehostaa sanomaa kieltämättä.)

Nissinen, Jyrki: Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät & Nuolee kuin eläin sipsiä

Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen

Paasilinna, Arto: Elävänä omissa hautajaisissa & Hurmaava joukkoitsemurha & Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija

Paretskoi, Jyri: Nimetön

Peltonen, Juhani: Islanninhevosia, rakkaani: Väliinpudonneitten proosaa & Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä & Pitkää, omalaatuista rykimistä

Islanninhevosia rakkaani

Puertolas, Romain: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (L’ extraordinaire voyage du fakir qui était resté coincé dans une armoire Ikéa)

Pulla, Armas J.: ”Jees, leskiyli-insinöörskä!” sanoi vääpeli Ryhmy & Lentävä lautanen sieppasi pojat. (Jälkimmäinen on muuten erinomainen nimi avaruusaiheiselle nuorisoromaanille.)

Rimminen, Mikko: Hippa. Suomenkielinen nimi ei ole oikeastaan edes niin hauska verrattuna saksankielisen käännöksen nimeen, joka kuuluu ”Als ich aufwachte, war so sehr Montag, dass es wehtat” (suunnilleen ”Kun heräsin, se oli niin maanantaita, että satutti”).

Siaudeau, Guillaume: Tartes aux pommes et fin du monde (suomeksi suunnilleen ”Omenapiirakat ja maailmanloppu”)

Skiftesvik, Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja

Vitale, Joe: Nollatilassa:  ihmeitä ho’oponoponon avulla (At Zero: The Quest for Miracles Through Ho’oponopono)

Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5 (Slaughterhouse-Five) & If This Isn’t Nice, What Is?: Advice to the Young (suomeksi suunnilleen: “Jos tämä ei ole kivaa, mikä sitten on?: Neuvoja nuorille”)

 

Jos sinun mielestäsi nämä eivät oikeastaan ole hauskoja tai edes mielenkiintoisia, niin laita vaikka tuohon alle kommenttia. Siten saamme lisää iloa työpaikan kahvihuoneeseen. (Ikään kuin sitä iloa ei muutenkin olisi tarpeeksi, mutta se on toinen juttu…)

Talvisin kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Miten kokoelmia hoidetaan?

Kirjastojen kokoelmat voivat antaa pysyvän ja muuttumattoman vaikutelman. Hyllyt pysyvät usein entisillä paikoillaan. Hiljaisessa, tutussa kirjastossa kaikki vaikuttaa olevan samoin kuin aina ennenkin.

IMG_1141

Mutta tämä on vain vaikutelmaa. Todellisuudessa kirjat liikkuvat vaivihkaa jatkuvasti. Kirjoja lainataan ja palautetaan. Kirjaston kokoelmia hoidetaan ja eri kirjoja siirrellään paikasta toiseen. Uusia kirjoja hankitaan ja vanhoja kirjoja poistetaan tai pannaan varastoon.

Kokoelmanhoidossa pyritään noudattamaan kokoelmapolitiikkaa, joka on jossain määrin Lumme-kirjastojen yhteinen. Näin aineistoa voidaan käsitellä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti.

On olemassa erilaisia suosituksia siitä, miten paljon uusia kirjoja hankitaan ja miten paljon niitä poistetaan. Nämä sovellettuina kunkin kirjaston paikallisiin olosuhteisiin ja kirjastonhoitajan harkintaan tuottavat lopputuloksen, jonka näet astuessasi kirjastoon sisään.

Toki paljon aineistoa on myös näkymättömissä: esim. varastossa ja e-aineistoina. Varastoinnin tavoitteena on säilyttää runsas nimekevalikoima ja monipuolinen kokoelma. Kaikki aineisto ei yksinkertaisesti mahtuisi avoimesti saatavilla oleviin hyllyihin, eikä sellainen kokoelma myöskään olisi riittävän kiinnostava ja ajantasainen. Varastot eivät ole siis pelkkiä homeisia kirjavarastoja. Homeisuus ei silti aina edes ole meille mikään haukkumasana, koska kirjastot arvostavat kaiken ikäistä aineistoa.

Kirjastotyöntekijä voi tutkailla tietokoneelta tilastoja siitä, miten mikäkin kirja on kiertänyt, ja tehdä siitä johtopäätöksensä. Tärkeää on myös käydä välillä hyllyjen välissä tutkailemassa kokoelman yleisilmettä ja huomata ne kirjat, jotka ovat huonokuntoisia, vanhentuneita tai muuten vain hyvin epäsuosittuja.

Hauskaa on se, että ns. ikuisesti säilyviä e-aineistojakin pitää välillä poistaa, koska aineistojen käyttöoikeudet saattavat loppua. Toisaalta jotkut teokset löytyvät muutenkin vapaasti netistä.

Jotkut kirjat puolestaan eivät vanhene koskaan, ja voidaan puhua klassikoista. Niitä ei kannata kokoelmasta poistaa. Korkeintaan vain vaihdetaan uusin painos tilalle. Mutta kaikkea ei myöskään tarvitse olla joka paikassa. Tässä kohtaa on taas hyvä korostaa sitä, että Lumme-kirjastojen kokoelma on kokonaisuus, joka on käytettävissä, asioipa kirjastonkäyttäjä sitten Heinävedellä tai Mäntyharjussa.

Koska kuljetukset eivät maksa asiakkaille mitään, niitä kannattaa hyödyntää. Näin eri kirjastojen toimipisteet tukevat toisiaan ja tarjoavat yhdessä laadukkaan kokoelman. Kirjastot siis muodostavat verkoston, joka on yhdessä vahvempi kuin osiensa summa. Yksittäisten kirjastojen omavaraisuuskin on silti meille tärkeä arvo.

Mutta palataanpa poistoihin. Jotkut kirjastotyöntekijät aidosti tykkäävät kirjojen poistamisesta. Allekirjoittaneen täytyy tunnustaa, että usein se on kirjastotyön surullisinta antia. Mutta usein tapaukset ovat helppoja. Esimerkiksi tätä kirjaa on lainattu meillä vähän, sitä on meillä toinenkin kappale ja Lumme-kirjastoissa useita muita, joten poistoon vaan!

IMG_1142

Pienemmissä kirjastoissa yksi ja sama työntekijä voi käsitellä poiston tai varastoonsiirron melkeinpä heti, mutta meillä Mikkelin pääkirjastossa kirjat laitetaan vielä erilliseen hyllyyn, josta joku asiasta paremmin vastuullinen voi homman hoitaa. Useinhan siinä tarvitaan pientä leimaamista ja tarrojen liimaamista. Poistokirjat päätyvät hyvin usein suoraan myyntihyllyn jatkeeksi tai odottamaan tulevia kirjamyyntitempauksia. Valitettavasti myös paperinkeräys kutsuu joskus.

IMG_1143

Olen puhunut tässä lähinnä kokoelmienhoidon teknisestä puolesta. Tärkeintä kirjastoissa on kuitenkin se, mitä kirjastot sisältävät, ei ulkokuori sinänsä. Asiantuntemusta todella kysytään, jotta sisältö olisi kiinnostavaa.

Näkemyksen lisäksi monipuolisuutta tarvitaan. Kirjaston on oltava kaikkia varten. Luonnollisesti meillä suomenkielinen aineisto painottuu, mutta se ei ole mikään syy olla pitämättä yllä kokoelmaa, joka on kaikin puolin kattava ja mielenkiintoinen. Tarvitaan kykyä kuunnella käyttäjien toiveita.

Kokoelman täytyy siis tavallaan jatkuvasti uudistua, jotta se voisi säilyttää olennaisuutensa. Joku asia jää aina ennalleen ja joku uudistuu. Varsinkin kirjojen hankinta edustaa sitä puolta, jota ilman kirjastot kuihtuisivat kokoon.

Ja savolaisessa heimohengessä vielä pieni vinkki loppuun: jos jotain kirjaa ei löydy mistään, voit olla melkein varma että se kuitenkin löytyy Kuopion Varastokirjastosta. Se on varastojen crème de la crème, jossa hylätyiksi ja kodittomiksi jääneet kirjat löytävät vehreän niittynsä.

Vehreä niitty

Näihin kuviin ja tunnelmiin,

Joni, Mikkelin pääkirjasto

(Kuvat: Joni, paitsi viimeinen kuva Wikimedia Commons / Philip Halling.)