Kirjaston kesätyöntekijä vinkkaa!

sapkowski

The Last Wish

Sapkowski, Andrzej

Luin heti ensimmäisellä työviikolla puolalaisen Andrzej Sapkowskin ”The Last Wish”- nimisen kirjan. Se on fantasiakirja, jonka alkuperäinen teos on julkaistu vuonna 1993 ja englanninkielinen vuonna 2007. Luin kirjasta englanninkielisen version.

Kirjassa seurataan Geralt-nimistä miestä, joka kuuluu Witcherien joukkoon. Witcherit ovat eräänlaisia palkkatappajia, heidät on lapsesta asti koulutettu tähän ammattiin, se on heidän kutsumuksensa. Heidän tehtävänään on tappaa hirviöitä maksua vastaan.  Witchereiden vähentyessä ja hirviöiden määrän vain kasvaessa luulisi, että Geraltilla olisi paljon tehtävää, mutta päinvastoin hänen on hankala löytää ketään, kuka maksaisi hänelle kunnolla. Kirja koostuu useista pienistä kertomuksista Geraltin seikkailuista työn perässä. Se onkin eräänlainen johdatus sarjan seuraaviin osiin, se auttaa luomaan jonkinlaista pohjaa Geraltin henkilökuvalle.

Kirja oli mielestäni loistava, tarinat olivat kiinnostavia ja kirjan parissa vierähti helposti pitkiäkin aikoja. Kaikkein eniten minua miellytti kirjassa itse Geralt. Hän on päähenkilönä jokseenkin miellyttävän epätäydellinen, hänen ajatuksiaan ja reagoimistaan erilaisiin pulmatilanteisiin oli kiinnostavaa seurata. Kirjailija on muutenkin onnistunut kuvailemaan henkilöitä kerrassaan loistavasti. Vaikka kuvaukset eivät aina ole kovin pitkiä, muodostuu niiden avulla silti erittäin hyvä kuva henkilön olemuksesta. Hahmojen lisäksi myös kirjan miljöötä oli kuvailtu hyvin, kaiken kaikkiaan kuvailu kirjassa oli hyvin rikasta ja teki kirjasta todella miellyttävää luettavaa.

Kirjan lyhyet tarinat olivat viihdyttäviä ja niissä riitti toimintaa. Mielenkiintoista oli se, että lähes kaikki tarinoista pohjautuivat johonkin jo ennalta tunnettuun satuun. Kirjassa oli hiukan synkempiä versioita saduista kuten Prinsessa Ruusunen, Kaunotar ja hirviö sekä Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Mielestäni nämä muunnelmat saduista olivat todella omalaatuisia, mutta todella viihdyttäviä.

Koska kirjan tarinat ovat jokseenkin erillä toisistaan, on kirjaa suhteellisen helppo seurata. Kirjaa oli mielestäni myös hyvin vaivatonta lukea. Jos olisin pystynyt, niin olisin luultavasti lukenut koko kirjan kerralla. Kirjassa on myös juuri sopiva määrä huumoria, mikä tekee siitä kevyttä luettavaa. Suosittelisin kirjaa kaikille jotka pitävät fantasiasta ja seikkailuista, jokseenkin kevyellä tunnelmalla varustettuna. Aion ehdottomasti lukea sarjan seuraavat osat, sillä mielestäni kirja oli kerrassaan mahtava.

Teksti Annu Suontakanen

”Oi! Tämän lainasin nuoruudessani kirjastosta, onkohan se vielä siellä?”

Kirjallisuus

Meillä on jokaisella lapsuuden ja nuoruuden musiikki-, elokuva- ja kirjamuistoja. Keräsimme talvella erilaisilla tavoilla asiakkaiden muistoja lukemisistaan ja kuunteluistaan. Muutamassa vanhusten ryhmässä jaettiin kaavaketta, johon kirjoitettiin omat suosikit. Kirjasto oli mukana joulukuussa seniorilounaalla. Sieltäkin saatiin mukavan kokoinen nippu.

Maaliskuussa kotisivuillamme oli linkki lomakkeeseen ja samanaikaisesti kirjaston Facebook-sivuille sai kirjoitella suosikkejaan. Myös henkilökunnalta kysyttiin.

Vastaukset on tarkistettu, mutta ihan kaikkea aineistoa meillä ei enää ole kirjaston kokoelmissa. Saimme yhteensä 60 eri vastausta, joissa oli kolmisen sataa aineistovinkkiä. Osassa tietenkin tuli samoja nimiä. Olavi Virta soi monen mielessä vielä nytkin…

Musiikki

Kesäkuun ajan pääkirjaston alakerrassa ja musiikkiosastolla on siis pienen aineistonäyttelyn muodossa esillä teidän lapsuutenne ja nuoruutenne. Esille on haettu lisäksi pääkirjaston lasten varastosta sellaisia kirjoja, joita kysytään jatkuvasti.

Kirjallisuus2

Seuraavassa on pätkä yhdestä asiakkaan etsinnästä, valitettavasti tähän ei vielä ole tullut varmistusta mikä kirja on kyseessä.

”Olen lukenut kirjan koulussa 90-luvun puolivälissä. Kirjassa kukko ja kalkkuna kisaavat kumpi on pidempi. Lopussa ne kiipeävät jätekasan päälle, kasa romahtaa ja molemmat ovat maassa yhtä pitkinä. Kirja kuului ulkomaista alkuperää olevaan sarjaan, siinä oli värikuvat ja helppolukuinen teksti, eikä ollut kovin paksu. Joku toinen saman sarjan kirja kertoi nauramisesta, jota ei voinut lopettaa.”

Tuon yllä olevan tyyppisiä etsintöjä tulee meille asiakaspalvelijoille jatkuvasti.

Jos omaa suosikkiasi ei ole esillä, käy palvelutiskillä vinkkaamassa. Tarkistamme, löytyykö opus vielä, ja laitamme sen esille.

Musiikki2

Teksti Ulla

Kuvat Joni

Alussa oli Hengari

Alussa oli Hengari, virtuaalitodellisuuslasit ja kirjastoharjoittelija.

AoH 1

Lasit olivat pakkauksessa eikä kukaan ollut mennyt sitä vahingossakaan avaamaan. Kierreltyäni aikani pakkausta uskaltauduin lopulta kurkistamaan sen sisään. Sieltä paljastui silmille laitettavien möhkäleitten lisäksi kaikki johdot, joita ihminen voi koskaan tarvita, ja pieni musta pömpeli. Joidenkin tuskaisten yritysten jälkeen onnistuin lopulta kiinnittämään lasit PlayStationiin. Sitten vain laitoin lasit silmille, olin viidakossa ja toivoin, ettei dinosaurus tallaisi minun päälleni.

AoH 2

Parin viikon päästä lasit testattiin yleisöllä Hengarin eli Mikkelin pääkirjaston uuden nuortenosaston avajaisissa. Lasit olivat suuri hitti. Itse asiassa pelipiste oli melkein suositumpi kuin tule-tänne-ja-syö-karkkia -piste.

Ryhdyin kaavailemaan peli-iltaa Hengariin.

Peli-iltoja oli loppujen lopuksi neljä. Minulle opetettiin koulussa – Mikkelin ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogilinjalla – että on hyvä miettiä etukäteen, mikä kaikki voi mennä pieleen. Olen siinä tosi hyvä. Kyllähän vr-lasit pystyy lainaamaan itsekseenkin – pääkirjaston yläkerran tiskiltä kirjastokorttia vastaan tunniksi. Silloin ei tarvitse antaa toiselle vuoroa viiden minuutin välein tai sietää jotain aikuista. Joten miksi jotkut nuoret pojat haluaisivat pelata järjestetyssä peli-illassa? Seuraako tästä kapina?

Kävi ilmi, että lapset ja nuoret ovatkin aika tyytyväisiä, jos heille järjestää jotain. Pelasimme siis vr-laseilla, teimme supersankarinaamioita ja kirjanmerkkejä ja juttelimme. Osallistujia oli enimmillään noin 20 yhdessä illassa ja he olivat etupäässä 10–12-vuotiaita poikia. Meillä oli hauskaa. Palaute kuului, ettei homma olisi yhtään sama, jos he vain tulisivat kaverin kanssa pelaamaan muulla ajalla, kun ei siinä tule juteltua samalla tavalla. Minua myös epäiltiin vähän tyhmäksi, kun lähden pois kirjastosta mennäkseni takaisin kouluun. Kuka peli-iltoja sitten järjestäisi?

AoH 3

Tällä välin minun työnurkassani kökötti tyhjä vr-lasilaatikko. Ei sitä poiskaan viitsinyt heittää. Se oli niin kovin hieno laatikoksi. Juuri ennen viimeistä peli-iltaa minä sitten keksin sen. Varustauduin laatikolla, vessapaperirullilla, hammastikuilla ja muulla tarpeellisella. (Ja myöskin poppareilla, karkilla ja mehulla, mutta hys!) Niin siinä viimeisessä peli-illassa syntyi vr-linna!

AoH 4

Kirjoittanut Mimosa Laine

Kuvat Mimosa Laine

Supersuosittu Ruokarouvan tytär

Ruokarouvan tytär

Kirjastoissa on harvoin niin suosittua kirjaa kuin tänä vuonna ilmestynyt Enni Mustosen Ruokarouvan tytär.

Uskokaa tai älkää, kirjasta on tällä hetkellä Etelä-Savon Lumme-kirjastoissa peräti 353 varausta! Se on aikamoinen lukema, jos vertaa mihin tahansa muuhun kirjaan. Jo 100 varausta on kova juttu ja siihenkin harva kirja yltää.

Paljon on tekemistä varmasti sillä, että varausmaksut ovat poistuneet koko Lumme-alueelta. Tuntuu silti ihan päivittäisessäkin kirjastotyössä, että kirjaa kysytään jatkuvasti. Ja asiakkaat usein samalla pettyvät ja ovat yllättyneen huvittuneita siitä, että saadakseen kirjan heidän olisi ensin odotettava iät ja ajat.

Miten pitkään sitten pitäisi odottaa? Ruokarouvan tytärtä on tilattu Lumme-kirjastoihin 50 kappaletta, joista kaikki eivät ole vielä edes saatavilla. Uutuuskirjojen laina-aika on kaksi viikkoa, samoin kysytyimpien kirjojen, joten kirjat kyllä kiertävät tavallista nopeammin.

Mutta varauksia on niin paljon ja niitä tulee koko ajan lisää, että varausjonon purkautuminen kestää pitkälle syksyyn. Tässä tilanteessa voimme vain toivoa kirjastonkäyttäjiltä kärsivällisyyttä…

Varausjonoa voidaan myös ajatella konkreettisena jonona, joka lähtisi Mikkelin pääkirjaston neuvontatiskiltä. Jos ihmiset jonottaisivat puolen metrin välein, jono ulottuisi melkein torin vastakkaiseen päähän asti.

En tiedä, kannattaako tätä kirjaa siis tässä suositella, kun emme voi sitä kovin nopeasti luvata saatavaksi. Mutta jos haluatte, lisätkää vain nimenne varausjonon loppupäähän!

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Matka varastoon: sinne ja takaisin

Monesti asiakkaat tulevat tiskille ja haluavat jonkun kirjan, jonka tietokone näyttää olevan varastossa. Sen jälkeen on meidän kirjastotyöntekijöiden tehtävänä hakea kirja alakerran varastosta.

Kirjaston käyttäjät pääsevät itse vierailemaan varastossa harvoin jos koskaan. Siksi on paikallaan näyttää kuvien muodossa, millainen on kirjanhakumatka Mikkelin pääkirjaston varastoon. Kaikkine jännittävyyksineen ja vaaroineenkin varastokäynnit ovat kirjastotyön mieluisimpia tehtäviä.

Tervetuloa siis mukaan kiehtovalle matkalle!

Alkupiste: neuvonta. Asiakas tulee kysymään kirjaa, joka sattuu olemaan meillä varastossa. Kirjastonhoitaja ei näy kuvassa, koska hän on juuri lähtenyt varastoon hakemaan kirjaa.

1

Portaat alas ja matka alkaa.

2

Kirjavaraston jykevä ovi. Avainta hapuillaan taskusta tai missä se avain nyt sattuu olemaankaan.

3

Laskeudutaan yhä syvemmälle maan sisään tämän tyyppisiä kulkuväyliä pitkin.

4 Wikimedia Commons, Wolfgang Sauber

Viimein ollaan varaston valoisissa tiloissa. Mistä se kirja löytyykään…

5

…varmaan jostain täältä.

6

Bingo!

7

Sitten täytyy vielä löytää ulospääsy. Se ei ole aina helppoa. Kirjaston varasto on täynnä eri suuntaan harhautuvia käytäviä ja yhä syvemmälle meneviä luolia niin polveilevalla tavalla, että siitä Jorge Luis Borgeskin olisi ylpeä. Joissakin luolista ei ole käyty vuosiin tai vuosikymmeniin, eikä edes kirjaston henkilökunta aina tiedä mitä niissä on tai ketä siellä asustaa. Tässä eräs ovi, joka johtaa ilmeisen hylätyn näköiseen varastokammioon.

8 Kecko, Wikimedia Commons

Mutta ei hätää – oikea ovi ilmestyykin jo näkyviin. Tästäkin selvittiin!

9-1

Kirjanhakumatka oli onnistunut. Asiakas saa kirjan haltuunsa ja voi lainata sen saman tien.

9-2

Matkalla oli mukananne

Joni Mikkelin pääkirjastosta

(Kuvat: Joni, paitsi 4. kuva Wikimedia Commons / Wolfgang Sauber ja 8. kuva Wikimedia Commons / Kecko.)

 

Tutkimusmatkalta tarttui mukaan tietoa ja jotain vihreää…

”Miksi tutkittu tieto ei näy julkisuudessa, vaan tiedotusvälineet täyttyvät viihteellisestä ja toisarvoisesta sisällöstä?” Tämä yleisöltä tullut kysymys osui naulan kantaan pääkirjastolla 4.4.2017 järjestetyssä Tutkimusmatka eteläsavolaisen ruoan ja mökkeilyn maailmaan -tapahtumassa. Tämän Mikkelin tiedepäiviin kuuluvan tapahtuman tarkoitus oli nimenomaan tuoda uutta tieteellistä tietoa helposti kirjastossakävijoiden ulottuville, ja ilmeisesti siinä onnistuttiinkin, sillä paikalle saapui upean aktiivinen yleisö.

Pöytä2_IMG_1950_muokattu

Tutkimusmatkalle meitä johdattelivat Ruralia-instituutin asiantuntijat. Marjo Särkkä-Tirkkonen kertoi ruoan moninaisista reiteistä maailmalta; Riitta Kaipainen herätti pohtimaan sitä, mitä syömme, kun syömme eteläsavolaista, ja Manu Rantanen hahmotteli reunaehtoja, jotka voisivat tehdä Mikkelistä mökkeilyn ykköskunnan.

Päällimmäiseksi mieleen jäi, että kaupassa kannattaa olla tarkkana, jos haluaa syödä suomalaista – tuotteet, joita voisi luulla kotimaassa tuotetuiksi, eivät välttämättä ole sellaisia. Mutta entä jos söisimmekin vain eteläsavolaista? Silloin ravintomme olisi kasvisvoittoista, lisänä ehkä muikkua. 🙂 Etelä-Savo on kansallisesti vahva etenkin parsa- ja kiinankaalin sekä yrttien tuotannossa,  ja tietysti myös muikut uivat täällä verkkoon.

Harvoin tulee ajatelleeksi sitäkään, millainen voimavara mökkeily on paitsi itse mökkeilijälle myös paikkakunnalle ja koko yhteiskunnalle. Suomessa vapaa-ajan asuminen lomittuu luontevasti pysyvään maaseutuasumiseen eikä muodosta yhteisöstä erillistä ”mökkikylää”. Mökkiläiset olisi helppo ottaa mukaan paikkakunnan kehittämiseen.

Yleisökommentin perusteella huono puoli tapahtumassa oli, että kiinnostavat esitykset loppuivat niin lyhyeen. Onneksi tiedepäivät jatkuivat vielä loppuviikon Mikkelin yliopistokeskuksella ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla. Kirjastolta tarttui mukaan paitsi pohdinnan myös kasvun aiheita: Herneenversoja kasvatellessa voi vaikka miettiä sitä, miten paljon uutta tietoa tuotetaankaan myös omalla kotipaikkakunnallamme.

Kiitokset puhujille sekä Mikkelin yliopistokeskukselle ja Mikkelin tiedepäiville kirjaston Tutkimusmatka-tapahtuman mahdollistamisesta!

Tapahtuman materiaalit:

Riitta_IMG_1989_muokattu

Kirjavinkki: Autiopaikoilla

Autiopaikoilla

Olemme jättämässä jälkeemme massiivisen määrän moderneja raunioita. Kukaan ei oikein tiedä, mitä niille pitäisi tehdä.

Johanna Vehkoon vuonna 2016 ilmestynyt kirja ”Autiopaikoilla: tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille” kertoo raunioista ja niiden viehätyksestä. Se käsittelee teollistumisen ja modernin ajan rappeutuneita rakennuksia ja muita jäänteitä, jotka on hylätty suhteellisen äkisti milloin mistäkin syystä.

Kirjan esimerkit ovat ympäri maailmaa Otanmäestä Japaniin ja Detroitista Huippuvuorille. Teos ei ole kuvakirja, vaikka siitä hienoja kuvia löytyykin (niistä suurin osa Kimmo Hokkasen käsialaa). Se on ennen kaikkea journalismia, joka lähestyy hylättyjä paikkoja historiallisesti, sosiologisesti ja yksittäisten ihmisten haastatteluiden kautta. Kirja on myös omakohtainen matkakertomus.

Rappeutuneet rakennukset ja infrastruktuuri kertovat omaa tarinaansa romahtaneista yhteisöistä, mutta myös länsimaiden siirtymisestä jälkiteolliseen aikaan. Ihmisten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta samalla maapallolle mahtuu yllättävän paljon hylättyjä kaivoskyliä, raunioituneita tehtaita ja tyhjiä asuinrakennuksia.

Välillä Vehkoo laajentaa teemaa filosofiseen ja pohdiskelevaan suuntaan esimerkiksi miettimällä, millaisia ovat ne tulevaisuuden rauniot, jotka nykyään ovat osa menestyvää yhteiskuntaa. Tai millaisia ”raunioita” internet kätkee sisäänsä.

Autiopaikoilla2

(Kuva: http://www.autiopaikoilla.fi / Kimmo Hokkanen. Nara Dreamland, Japani.)

Tämä kaikki oli ainakin itselleni hyvin mielenkiintoista. Joistain esimerkeistä olin jo kuullut, mutta en ollut tiennyt sen enempää. Kirja on hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä, mutta samalla syvällinen ja opettava. Käsiteltävien asioiden hieman synkkä pohjavirekään ei liikaa haitannut.

Samalla sitä alkaa itsekin ymmärtää hieman enemmän, mikä viehättää niitä ihmisiä, joille raunioiden etsiminen ja valokuvaus on melkeinpä elämäntapaan verrattava harrastus. Tämän ”urban exploration” -alakulttuurin edustajat saavat myös kirjassa ääntään kuuluviin.

Löytyy siis paljon kiinnostavia tarinoita, ja hylättyjä ja jopa salattuja maisemia, jotka kiehtovat ihmisen mielikuvitusta. Siitä vaan lainaamaan! Kirja löytyy yhdeksästä eri Lumme-kirjastosta.

Mukavaa pääsiäistä kaikille tämän blogin lukijoille!

Kirjaterveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Tiedätkö, mistä jääkaappisi sisältö tulee? Entä voisiko Mikkeli olla mökkeilyn ykköskunta?

Näihin ajankohtaisiin kysymyksiin pureudutaan pääkirjastossa tiistaina 4.4. klo 17-18 osana Mikkelin tiedepäiviä. Tutkimusmatka eteläsavolaisen ruoan ja mökkeilyn maailmaan –tilaisuudessa keskustelua herättelevät  Ruralia-instituutin asiantuntijat.

Viimeaikaiset ruokaskandaalit ovat lisänneet kuluttajien kiinnostusta lähiruokaan. Tiedämmekö kuitenkaan, mitä lähiruoka oikeastaan on ja kuinka sen voi tunnistaa? Entä voimmeko luottaa tuontiruokaan ja sen alkuperätietoihin?

Ruokanäkökulman lisäksi tilaisuudessa pohditaan Mikkeliä mökkeilyalueena. Meille tuttu ympäristö on maailmanlaajuisesti katsottuna ainutlaatuinen. Millaisin keinoin vapaa-ajan asumista voidaan kehittää ja vaikuttaa näin alueen tulevaisuuteen?

Tässä tarkemmat tiivistelmät tilaisuuden puheenvuoroista:

 

the-sheep-645333

Projektipäällikkö Riitta Kaipainen: Mitä syömme, kun syömme eteläsavolaista?

Lähiruoasta alettiin puhua erityisesti 2000-luvulla. Tutkimusten mukaan suomalaisilla kuluttajilla on erilaisia käsityksiä siitä, mitä lähiruoka tarkoittaa: osalle se on paikallista ja osalle kotimaista ruokaa. Tarkoitettiinpa lähiruoalla kumpaa tahansa, sitä ei ole helppo tunnistaa. Raaka-aineiden ja elintarvikkeiden valmistuksen eri vaiheet voivat tapahtua useissa eri paikoissa ja aina ulkomailla asti. Millaista on eteläsavolainen  maatalous ja elintarvikkeiden valmistus ja mikä on Etelä-Savon profiili?

 

pollution-2049211

Erikoissuunnittelija Marjo Särkkä-Tirkkonen: Ruoan moninaiset reitit maailmalta

Ruokakauppojen elintarviketarjontaa monipuolistaa merkittävästi se, että nykyaikaiset elintarvikemarkkinat ovat globaalit. Globaali elintarvikeketju voi ääritapauksessa sisältää jopa 16 – 18 solmukohtaa, joissa jäljitettävyystietojen tulee siirtyä luotettavasti osapuolten kesken. Luotettavat alkuperätiedot ja jäljitettävyysjärjestelmät ovatkin avainasemassa, sillä ruokaväärennösten määrä globaaleilla elintarvikemarkkinoilla on kasvussa. Väärennösten aiheuttaman rahallisen menetyksen arvo on n. 30-40 mrd US dollaria vuosittain. Kuluttajan kannalta huolestuttavaa on, että yhä useammin väärennösten taustalla on organisoituneita rikollisryhmiä, joita ei kiinnosta yhtään väärennösten elintarvikekelpoisuus.

 

titus-63721_1920_pieni

Projektipäällikkö Manu Rantanen: Mikkelistäkö mökkeilyn ykköskunta?

Mikkelin seutu on mökkeilyalueena ainutlaatuinen. Laajalle vesistöiselle alueelle levittäytyvä mökkeily maaseutuasutuksen rinnalla ei ole yleistä maailmalla. Vapaa-ajan asumisen kehitys on yksi alueen tulevaisuuteen keskeisesti vaikuttava tekijä.

Huomioimalla vapaa-ajan asuminen kokonaisvaltaisesti voidaan päästä sekä mökkiläisiä että alueen kehi-tystä hyödyttävään vuorovaikutukseen. Kestävään sosiaaliseen, taloudelliseen ja ympäristölliseen kehitykseen tarvitaan prosessia, jossa yhteisiä resursseja kohdennetaan entistä tarkemmin yhteisten tavoitteiden taakse. Mikkelin seudusta on mahdollista pitkäjänteisellä yhteistyöllä kehittää kansallisen ja jopa kansainvälisen tason vapaa-ajan asumisen mallialue.

Tutkimusmatka eteläsavolaisen ruoan ja mökkeilyn maailmaan -tilaisuus järjestetään Mikkelin kaupunginkirjaston ja Mikkelin yliopistokeskuksen yhteistyönä. Taustalla on myös Turun ammattikorkeakoulun UTELE-hanke, jossa kannustetaan kirjastoja tuomaan tutkimustietoa näkyväksi.

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan! Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Lisätietoa kirjastossa: informaatikko Eija Nevalainen
Kuvat Pixabay CC0

Artistiesittelyssä ”Idle Wolf” – Antti Kajander

Antti_Kajander_kuva_Riikka_Kajander

Antti Kajander esiintyy Mikkelin pääkirjastolla osana Saimaa Blues -tapahtumaa kiirastorstaina 13.4. klo 15. Haastattelin Anttia etukäteen, jotta voimme kaikki tutustua häneen ja hänen tuotantoonsa ennen keikkaa. Keikka on maksuton ja kaikille avoin. Tervetuloa siis nauttimaan taianomaisesta blues-hetkestä kirjojen ja musiikin keskelle!

”Idle Wolf oli jykevä rock-trio, joka flirttaili niin bluesin, psykedelian kuin kansanmusiikinkin kanssa.”

Antti kertoo alkajaisiksi artistin uransa alkuvaiheista. Ura alkoi, kun hän perusti Idle Wolf -nimisen bändinsä vuosituhannen vaihteessa. Idle Wolfia Antti kuvailee jykeväksi rock-trioksi, joka flirttaili niin bluesin, psykedelian kuin kansanmusiikinkin kanssa. Bändi saavutti myös aikoinaan kulttimaineen Pohjois-Helsingissä. Jatkuvista miehistönvaihdoksista johtuen bändistä tuli Antin sooloprojekti, jossa hän pystyi toteuttamaan omaa taiteellista näkemystään vapaasti. Antti sanoo, että hänen oma soolouransa lähti käyntiin, kun hän muutti vuonna 2011 Englannista takaisin Suomeen. Kaksi viikkoa sitten Antti julkaisikin kauan odotetun ensimmäisen soololevynsä Kitara Soi. Levyssä on hänen itse säveltämiään kappaleita sekä raikkaita versioita muun muassa Tapio Rautavaaran ja J. Karjalaisen biiseistä. Tämä levy kannattaakin ehdottomasti kuunnella!

”Tällä hetkellä musiikki pitää mukavasti kiireisenä.”, Antti toteaa. Siltä todella kuulostaakin, sillä oman soolouransa lisäksi Antti Kajander kertoo toimivansa kapellimestarina Lohja Big Bandissa ja hänellä on myös Salla Oksasen kanssa duo nimeltään Moskovan Valot, jossa he tulkitsevat ja sovittavat vanhoja iskelmiä jazz-tyyliin. Lisäksi hän opettaa kitaransoittoa Lempolan Kitarakoulussa Lohjalla ja on myös kokoamassa Idle Wolf -bändiä uudestaan kokoon. Täytyy sanoa, että hän työskentelee ihailtavan monipuolisesti musiikin parissa ja on lahjakas sekä musiikillisesti että myös ilmeisesti ajankäytössään.

”Minua inspiroi musiikki, josta huokuu sielukkuus ja pyyteettömyys sekä se taianomainen vuorovaikutus, joka syntyy artistin ja yleisön välillä.”

Utelin Kajanderilta myös, että mikä tai kuka häntä inspiroi musiikissa ja mitä juuri blues-musiikki hänelle merkitsee.

”Blues on itselle ja omalle musiikinkäsitykselleni oikeastaan kaiken alku ja juuri. Lähes kaikki länsimainen musiikkihan, varsinkin rock, perustuu aika lailla bluesiin noin lähtökohtaisesti. Omia ensimmäisiä blues-kokemuksia olivat nuo kitaristille aika tyypilliset Hendrixin Blues-LP sekä Stevie Rayn Texas Flood. Näistä olenkin sitten lähtenyt tutustumaan syvemmälle bluesiin eikä loppua näy.”

Idoleita hänellä on monia, mutta monet heistä ovat jo menehtyneet. Pääsääntöisesti häntä kuitenkin omien sanojensa mukaan sytyttää kaikki musiikki, josta huokuu tietynlainen sielukkuus ja pyyteettömyys. Kajander kuvaili myös upeasti, mikä häntä musiikissa eniten inspiroi:

”Minua inspiroi musiikissa eniten se taianomainen vuorovaikutus, mikä parhaimmillaan syntyy artistin ja yleisön tai muusikoiden kesken. Mielestäni musiikissa pitää aina jättää hieman tilaa taikuudelle. Siksi ehkä vierastankin nuoteista soittamista ja laulamista ja asioiden liian tarkkaan sopimista.”

Tiedustelin lopuksi Kajanderin fiiliksiä Mikkelin kirjaston keikkaan liittyen ja näin hän vastasi:

”Olen erittäin otettu kutsusta Saimaa Bluesiin nyt ensimmäistä kertaa, ja innolla odotan keikkoja. Mikkelissä olen toki monesti käynyt, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen keikka kaupungissa.”

Voin varmasti kaikkien puolesta sanoa, että mekin täällä kirjastolla odotamme innolla hänen keikkaansa ja toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi!

Kirjastossa soi blues pääkirjaston 2. kerroksessa 13.4.2017 klo 15. Tapahtuma alkaa kirjastonhoitaja Jukka Huhtiniemen blues-vinkkauksella. Jukan aiheena on ”jazz’n’blues – blues jazz-musiikissa”. ”Idle Wolf” – Antti Kajander aloittaa n. klo 15.30.

Teksti: Jenni Lohko, kulttuurituottajaopiskelija
Kuva: Riikka Kajander

Mietteitä uudesta kirjastolaista

Lakikirja1

Kirjastopiireissä on puhuttu paljon uudesta kirjastolaista, joka tuli voimaan vuoden alussa. Täsmällisemmin uuden lain nimi on ”Laki yleisistä kirjastoista”. Yleisillä kirjastoilla siis tarkoitetaan tavallisia kunnan- ja kaupunginkirjastoja.

Kirjaston käyttäjälle uusi laki näkyy ennen kaikkea varausmaksujen poistumisena. On ilahduttavaa, että mahdollisuutta on jo hyödynnetty laajasti. Aineisto on liikkunut ahkerasti kirjastosta toiseen. Toki Mikkelin seudulla on ollut varausmaksuttomuutta jo vähän aikaa aikaisemminkin, mutta nyt aineisto kiertää ilmaiseksi koko Lumme-kirjastojen alueella.

Esille on myös noussut se, että kirjastoilla on oikeus määrätä käyttäjiä porttikieltoon. Tarkemmin ottaen tämä oikeus on kunnilla, jotka tuottavat kirjastopalvelut. Mutta kirjaston asiakkaat ovat yleensä niin mukavia, että lainkohta on lähinnä kosmeettinen…

Ainakin tärkeää on uudessa laissa oleva kohta, joka asettaa yleisten kirjastojen tehtäväksi muiden muassa ”edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua” (6 §). Lain tavoitteena ylipäänsä on edistää aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta (2 §).

Tämä tarkoittaa mm. sitä, että kirjastot voivat yhä enemmän olla alusta ja mahdollistaja aktiiviselle, osallistuvalle kansalaisuudelle. Osaltaan myös laki päivittyy kuvaamaan sitä todellisuutta, joka on ollut kirjastoille luontaista jo jonkin aikaa. Kirjastot eivät toki ota poliittisesti kantaa puoleen tai toiseen.

Kirjastotyöntekijöiden keskuudessa on ollut pelkoja siitä, muuttuvatko kirjastot väärään suuntaan ja aleneeko niiden sivistyksellinen arvo. Samoin on oltu huolissaan siitä, muuttuuko kirjastopalveluiden järjestäminen kunnille vapaaehtoiseksi. Tämä Kirjastolehden artikkeli valaisee käytyä keskustelua:

http://kirjastolehti.fi/artikkelit/uusi-laki-tekee-kirjastoista-demokratian-puolustajia/

Mitä olen itse keskustelua seurannut, pahimmat huolet tuntuvat hälventyneen. Vaikka kirjastojen määrästä tai aineiston määrästä ei puhuta laissa tarkemmin, kunnilta vaaditaan jatkossakin kirjastopalveluiden hoitamista. Toki voidaan kysyä, pitäisikö lain määritellä jotain vielä tarkemmin.

Joka tapauksessa keskustelu kirjastojen olemuksesta ja merkityksestä jatkuu, eikä siinä aina ole oikeita tai vääriä vastauksia. Kirjat eivät ole häviämässä hyllyistä, vaikka painopiste aineistolainaamo-ajattelun ja kohtaamispaikka-ajattelun välillä siirtyilee puolelta toiselle ja tuottaa kitkaa.

Minä kuitenkin luulen, että kovin vähän tulee muuttumaan, tai ainakaan muutokset eivät ole radikaaleja ja nopeita. Pikemminkin ne ovat osa sivistyksellistä jatkumoa ja turvaavat osaltaan sen, että kirjastot voivat täyttää ikiaikaisen tehtävänsä lukemisen, oppimisen, kulttuurin ja tiedon levittäjinä. Näin meillä Mikkelissä kuten muuallakin.

Terveisin

Joni, Mikkelin pääkirjasto

Muokattu 21.3: Lisätty Mikkelin aiempi varausmaksujen puuttuminen.