Luovasti lisää lukutaitoa Sana-apajilta.

Kirjaston projekteista hei!

Mikkelin kaupunginkirjastossa on käynnissä Luovasti lisää lukutaitoa -hanke kuluvan vuoden 2016 loppuun saakka. Hankkeen yhtenä punaisena lankana on sosiokulttuurinen lukutaito. Mikkelin ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelija Mimosa Laine sekä Mikkelin kaupunginkirjaston projektityöntekijä Virpi Lahdensuo vetivät sanataidepaja Sana-apajaa viisi kertaa menneen syksyn aikana. Sana-apajien järjestyspaikkana toimi nuorisotila Starlight, jonka työntekijöille kiitokset sujuvasta yhteistyöstä!

sana-apaja
Sana-apajien tapahtumajuliste

Alla Mimosan mietteitä Sana-apajien järjestämisestä.

En minä oikeasti osaa määritellä sanataidetta. Huonona päivänä en osaa edes selittää vähän sinne päin, mistä on kyse. Eniten se johtuu kai siitä, että sanataiteen on tapana tapahtua ryhmässä ja siten kahden sanataideryhmän välinen ero voi olla kuin ero kissan ja mandariinin välillä. Kaikki riippuu siitä missä, millä tavoin ja ennen kaikkea ketkä.

Sana-apajat oli Mikkelin kirjaston ja nuorisotila Starlightin yhteistyössä tapahtuva viiden kerran sanataidepaja. Jokaisella kerralla oli oma teemansa ja yrityksen ja epäonnistumisen taktiikalla kokeilimme eri puolella ympäri nuorisotilan ja erilaisilla kokoonpanoilla sitä, millä tyylillä pajoista saisi mahdollisimman houkuttelevan. Haasteena oli se että meillä ei ollut käytössä ilmoittautumissysteemiä, vaan jokaisen kerran alussa oli kysymysmerkkinä se, miten houkutella nuoret omista nuorisotalon puuhistaan mukaan. Aina meillä ei ollut yhtä osallistujaa enempää ja joustavuus oli viikon sana joka viikko.

Helmi olikin fantasiakarttapaja. Se iski parhaiten ja houkutti eniten. Se on yksi omista suosikkiharjoituksistani, koska se antaa eniten mahdollisuuksia eikä vaadi erityisen paljon ohjausta. Sitä voi käyttää tunteiden käsittelyyn tai abstraktien asioiden jäsentelyyn. Olen vetänyt sitä puolen kymmentä kertaa eri variaatioilla. Tällä kertaa tein ratkaisun olla antamatta muita ohjeita kuin että valitkaa kaksi eri väristä kartonkia, tehkää toisesta tausta ja leikatkaa toisesta manner. Tässä koristeet. Antaa mennä. Kaikki eivät tehneet edes tämän ohjeistuksen mukaan, vaan keksivät saman tien oman tavan, mikä – kuten kaikki luovien harjoitusten vetäjät tietävät – on paras mahdollinen merkki. Kartat toimivat tässä tapauksessa loistavasti; ne antoivat mahdollisuuksia keskustella suosikkiasioista, jäsentää niitä mielikuvituksekkaasti ja tutustua toisiin. Meillä oli hauskaa ja aika loppui kesken niin kuin sen kuuluukin tehdä.

sana-apaja_porukka
Fantasiakarttojen tekoa. Kuva: Tuomo Mikkonen

Miten tekisit ensi kerralla? Niin meiltä kysytään koulutusalallani niin usein, että alkaa välillä tehdä mieli vastata sarkastisesti. Huonosti menee kuulemma vasta sitten, kun ensiyrittämällä menee täydellisesti. Seuraavalla kerralla aloittaisin fantasiakartoilla ja jatkaisin siitä fantasiamaailmateemalla, jossa fantasia määritellään vapaasti. Pajojen pitäisi edelleen toimia tavalla, jolla keskenkin voi tulla matkaan. Ympäristöön pitäisi kiinnittää huomiota ja ehkä kirjastoa voisi hyödyntää enemmän.

En tiedä jatkuuko tämä projekti muodossa tai toisessa tai että olenko minä siinä mukana lainkaan. Mutta hauskuus ja pelattavuus sanataiteessa piileekin siinä, ettei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ensi kertaan (tai sitten ei),
Mimosa Laine, yhteisöpedagogiopiskelija ja sanataiteilija

Viittomakielinen e-kirja lapsille

heinahatttuvilttitossu

Kirjasta Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen on julkaistu Viittomakielisen kirjaston verkkosivuilla viittomakielinen versio. Kirja on ensimmäinen suomalaisella viittomakielellä toteutettu e-kirja lapsille.

Viitottu e-kirja sopii myös ei-viittoville. Salla Savolaisen alkuperäiset kuvat, viittomat ja ääneen luettu teksti ovat hienossa opusoinnussa keskenään. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen e-kirja uutuus. Kirja on katsottavissa avoimesti Viittamakielisen kirjaston verkkosivuilla.

Viittomakielisen kirjaston verkkosivuilla kannattaa käydä tutustumassa myös muihin materiaaleihin. Sivuilta löytyy viitottua materiaalia mm. parkourista, henkilökuvia ja matkaohjelmia.

 

ERNOD-hankekuulumisia: Yökirjasto Rantakylään marraskuun lopulla

Moikka!

Me ollaan 3 sosionomiopiskelijaa Mikkelin ammattikorkeakoulusta. Opiskellaan nyt kolmatta vuotta ja toteutetaan projektityön opintoina Yökirjasto-tapahtumaa. Me lähdettiin tähän projektiin mukaan, koska ei olla tehty aikaisemmin tämän tyyppistä projektia ja kohderyhmä ei ole meille niin tuttu.

Aino, Reetta ja Riikka

Tähän mennessä ollaan pidetty palavereita kaupungin kirjastolla projektityöntekijä Virpi Lahdensuon kanssa. Saatiin ERNOD-hankkeesta ja yökirjastosta lisää tietoa, jonka pohjalta lähdettiin suunnittelemaan tätä meidän tapahtumaa. Olemme tutustuneet muihin järjestettyihin yökirjastoihin Mikkelin lähellä. Pallottelimme myös mahdollista paikkaa tapahtumalle, jonka jälkeen päädyimme Rantakylän kirjastoon.  Käymme esittelemässä tapahtumaa Bovallius-ammattiopistolla, Savosetin monipalvelukeskuksessa sekä Olkkarin Tatu-ryhmässä.

Yökirjasto-tapahtuma järjestetään 25-26.11.2016 Rantakylän kirjastossa. Tapahtuma on tarkoitettu 15-29-vuotiaille, kuten ERNOD-hankekin. Tarkoituksena on harjoitella medialaitteiden käyttöä eri tavoin, tutustua kirjastoon sekä tuottaa lyhytelokuva nuorten omien ideoiden pohjalta. Illalla katselemme elokuvaa ja herkutellaan, jonka jälkeen yövytään kirjastossa. Yöpyminen ei kuitenkaan ole pakollista. Tapahtuma on nuorille ilmainen. 

 

Seuraavaksi meidän täytyy suunnitella konkreettisesti ohjelmaa, vaikka meillä on jo paljon ideoita. Jäljellä on vielä monta käytännön asiaa, jotka tulee hoitaa valmiiksi ennen tapahtumaa. Odotamme itsekin tapahtumaa kovasti. On mielenkiintoista nähdä minkälainen lopputulos on. Toivottavasti saamme innokkaita nuoria mukaan tapahtumaan.

Terveisin Aino, Riikka ja Reetta

ERNOD-hanke toteutetaan ajalla 1.9.2015–31.8.2017. Hanketta hallinnoi Mikkelin ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina hankkeessa toimivat Humanistinen ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunginkirjasto, Kouvolan kaupunginkirjasto ja Suomen Nuorisoseurat ry. Hanketta rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta ja hankkeen toteuttajatahot.

 

Kirjavinkki: Haltiaelämää

haltiaelamaa02076

Muriel Barbery – Haltiaelämää

Barberyn edellinen kirja Siilin eleganssi (2013) lumosi minut niin, että huomatessani Barberyn uutukaisen minun täytyi lainata se heti.

Siinä missä kirjailijan edellinen teos sijoittui ranskalaiseen kerrostaloon, Haltiaelämää sijoittuu hiljaiseen ja rauhalliseen fantasiamaailmaan, joka pitää sisällään yhtä monta kerrosta, kuin Siilin eleganssin talossa.

Tarinaan on helppo laskeutua, Barberyn kieli on muuttunut näiden vuosien aikana, se on saanut täytteekseen suuren määrän adjektiiveja.

Haltiaelämää rikkoo räikeän röyhkeästi kirjallisuuden asetuksia (ja varoituksia) adjektiivien käytöstä. Hän tekee sen tyylillä, kuten kuuluukin. Alkuun adjektiivien tunku on tukahduttaa ja on pakko pitää taukoa, vaikkei oikeasti malttaisi. Tarpeeksi kun on sivuja käännellyt, adjektiivit tekevät tehtävänsä; ne rauhoittavat lukijan harppovasta lukutyylistä, ne pakottavat lukijan keskittymään jokaisen sanaan ja niiden luomaan tunnelmaan.
Ne kasaavat kokoon sen minkä Clara pianollaan soittaa ja kuinka hän lumoaa kuulijan ja tässä tapauksessa myös lukijan.

Fantasian elementit kirjassa uppoutuvat tekstiin niin sujuvasti, ettei niiden olemassaoloa huomaa, ne ovat olennainen osa Haltiaelämän maailmaa, sitä kuinka Clara ja Maria hahmottavat ympäristönsä. Ennen kaikkea, kaikki magia on luonnosta ja luonnolla, sen kauneudelle ja tärkeydelle osoitettuja.

Haltiaelämää oli ns. hiljainen fantasiatarina, jossa taikuudesta tai lumouksesta (saatikka epätavallisista kyvyistä) ei tehdä suurta numeroa.

Marian kyky ymmärtää luontoa toi kirjaan mukanaan puiden huminan ja tuoksun; se toi lukijalle luontomaisemaa ja sen tärkeyden. Oli vaikeaa pysytellä sisätiloissa kirjan lukemisen ajan.

Maagisinta kirjassa oli kuitenkin Claran pianon soitto, sen halusi kuulla ja tuntea jokaisella solulla, mitä kehosta löytyy. Tähän Barbery taiteili adjektiivinsa, korvaamaan kirjasta löytymätöntä kuuloaistia.

Maailma muuttuu lukijan aavistamatta sitä, se hioutuu sivu sivulta ja jokaisen Claran soittaman tahdin kautta. Kirja elää lukijan mielessä ja se jättää jälkeensä rauhan ja tyyneyden, mieleen hiljaisen pianon soiton ja tytön soittimen edessä.

Hänen soittoaan on kuultava lisää.

Barbery kirjoittaa tällä hetkellä kirjalle jatkoa, ja minä odotan innolla, mihin Claran sävelet lukijan johdattavat seuraavaksi.

Essi

Kirjan saatavuus Mikkelin kirjastoissa

 

Pelikentillä – peliaiheisia kirjavinkkejä

Syyskuu oli Mikkelin pääkirjastolla peliteemainen kuukausi. Peleistä on kirjoitettu myös hienoja kirjoja, joista yksi on Ernest Clinen scififantasiateos Ready player one. J. Pekka Mäkelän suomentama teos julkaistiin vuonna 2012.

ready

Kirjan päähenkilö Wade Watts on seitsemäntoistavuotias nuori, joka asuu Oklahoma Cityn parakkipinoissa. Vuonna 2044 maailma on kolkko paikka: äärimmäinen köyhyys on yleistä, ilmasto on lämmennyt radikaalisti, iso osa ihmisistä työskentelee suurten firmojen orjina jatkuvan valvonnan alaisena ja niin edelleen.

Wade, kuten niin monet muut ankeaa todellisuutta välttelevät, viettää aikaa ja käy koulua virtuaalimaailmassa nimeltä Oasis. Oasiksessa vähävaraisillakin on mahdollisuus osallistua opetukseen verkkoyhteyden ja edullisimpien virtuaalilasien ja haptisten asusteiden ansiosta.

Oasiksen kehittäjäguru James Halliday on kuollut viisi vuotta aiemmin jättäen jälkeensä valtavan perintörahasumman ja Oasiksen hallintaoikeudet kätkettynä munaan, jonka hän asetti pääpalkinnoksi Oasikseen piilotettuun peliin. On kolme avainta ja kolme porttia, jotka saavutettuaan löytää munan. Ensimmäisenä vihjeenä on vain salaperäinen arvoitus.

Halliday tunnettiin 1980-luvun populaarikulttuurin suurena fanina ja näin ollen kaikki munastajat, eli kyseistä aarretta jahtaavat virtuaalihahmot ja todelliset henkilöt heidän takanaan, tietävät tehtävien ratkomisessa tarvittavan hurjia määriä yksityiskohtaista tietämystä liittyen tuohon menneisyyden aikakauteen. Niille lukijoille, joille 80-luvun peli- tai mediakulttuuri on tuttu, kirjassa on runsaasti nostalgisia aineksia.

Elämä on jatkunut Oasiksessa vuosikausia tasaiseen tapaan, koska kukaan ei ole pystynyt ratkaisemaan ensimmäistäkään arvoitusta saatikka löytämään yhtäkään avainta. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Wade eräänä päivänä tulee ajatelleeksi ensimmäisessä arvoituksessa mainittua kauhujen hautaa sekä oppimista, Dungeons & Dragons -klassikkoroolipeliä sekä vielä Oasiksen erästä virtuaaliplaneettaa Ludusta, jolla hän itse käy koulua. Juoneen tulee vauhtia kuin salaman iskusta, mutta jatko kannattaa lukea itse kirjasta, jonka löydät aikuisten scifihyllystä.

Kirjasta on tekeillä Steven Spielbergin ohjaama scifiseikkailuelokuva, joka näillä näkymin putkahtaa teattereihin vuonna 2018.

Lisää peleihin ja pelimaailmoihin liittyvää luettavaa:

Delikouras, Aleksi: Nörtti, osat 1-4 (2012-)

Yläkoululaisen päähenkilön sielunelämää humoristisesti ja aidosti.

Harviainen, J. Tuomas ym. (toim.): Pelikasvattajan käsikirja (2014)

Digitaalisista peleistä kasvatuksen näkökulmasta pelikasvattajien asiantuntemuksella.

Hiltunen, Petri: Praedor -sarjakuvat (1998-)

Roolipelistäkin tuttua laadukasta barbaarifantasiaa aikuisten sarjakuvahyllystä.

Kuorikoski, Juho: Sinivalkoinen pelikirja — Suomen pelialan kronikka 1984-2014 (2014)

Asiantuntevasti kirjoitettu ja perusteellinen pelihistoriikki.

Kuorikoski, Juho: Suuret seikkailupelit — tietokonepelien klassikot (2015)

Niin ikään asiantuntevasti ja monipuolisesti yhdestä peligenrestä aina 70-luvun alkuajoista lähtien nykypäivään asti.

Kuorikoski, Juho: X-com — tietokonepelien klassikot (2016)

Syventävä teos yhdestä klassikkopelistä.

Lappalainen, Elina: Pelien valtakunta (2015)

Tieto-Finlandiallakin palkitun toimittaja-kirjailijan vakuuttavasti taustoitettu katsaus peliteollisuuden tilaan Suomessa.

Niipola, Jani: Pelisukupolvi (2012)

Sujuvalukuinen kokoelma pelintekijöiden ja vähän muidenkin haastatteluja.

Rinne, Miha: Matkailua pelialalla (2013)

Ääneennaurattavaa, ronskia ja ironista huumoria aikuisten sarjakuvassa, joka pohjautuu tekijän pitkään omakohtaiseen kokemukseen pelialalta.

Sapkowski, Andrzej: Noituri – fantasiakirjasarja (2010-)

Myös pelinä tuttu maailma sekä hahmot esiintyvät Sapkowskin kirjoissa monisävyisesti.

Sokka, Juhani: Playmore (2016)

Tuoreita strippejä koottuna yksiin kansiin aikuisten sarjishyllyyn. Sokka irvailee etenkin peliriippuvuuden oireille — tosin myötätuntoisesti.

Vuorela, Ville: Elämäpeli — pelintekijän maailmat (2009)

Pitkän linjan pelikäsikirjoittajan ja kirjailijan omakohtainen ja hauskakin kirjoituskokoelma.

Vuorela, Ville: Pelintekijän käsikirja (2007)

Perusteos kenties jokaiselle, joka haaveilee pelintekijän ammatista.

Vuorela, Ville: Praedor -fantasiakirjasarja (2004-)

Roolipelistä tuttuun maailmaan sijoittuvia tarinoita pulp fantasia -genren hengessä. Uusin kirja vuodelta 2016.


Vinkit kokosi ystävällisten kollegoidensa avustuksella kirjastonhoitaja Elisa Harjunpää, Mikkelin kaupunginkirjasto

Rantakylä tanssii ja soi, osa 5

(tai, mistä minä nyt levyni ostan?)

Melkein yhdeksän vuotta sitä kesti, nimittäin Anttilan levyhyllyjen pläräämistä Mikkelissä. Jo heti avajaisista tuli bongattua ja hankittua ainakin Primuksen Brown Album ja Spinefarm -levy-yhtiön Hardcovers –kokoelma. Tuolloin vielä Keskon omistama Anttila taisi hyötyä avajaisostoksistani 5-10 euroa, aivan tarkkaa summaa en muista, sillä vaikka yllämainitut cd:t maksoivat vain euron kappale, pari dvd:täkin matkaan tarttui. Siis… ostin ne.

5_1

Les Claypool/Primus

kuva: Male-Zet/Wikimedia Commons

Jotkut valveutuneet siellä päätteen ääressä ovat ehkä tietoisiakin, että Anttila kopsahti konkurssiin loppukesästä, joten levylöytöjen riemu siltä osalta on ohi. Vuosien varrella levyhyllyyni löytyi täytettä ihan kiitettävästi, ja vielä konkurssi-alesta kävin haalimassa n. kymmenen cd:n satsin, sopuisaan hintaan tietysti. Täytyy myöntää että koko aikana en tainnut Anttilasta ostaa YHTÄÄN täysihintaista äänitettä, mutta poisto-/alelaarit kolusin varovasti arvioiden keskimäärin kahdesti viikossa, ja vaikkei näistä levyistä kauppiaalle tietenkään yhtä roimasti kertynyt kuin normaalihintaisista, jotain silti. Kyllä ei ollut minun syyni tuo konkurssi.

Mitään päiväkirjaa ei tullut levyostoista pidettyä (hah, kuka nyt pitäisi J) eikä kuittejakaan säilytettyä, mutta valehtelematta kannoin Anttilasta levyjä ja musa-dvd:itä kotiin tuon vajaan yhdeksän vuoden aikana useita satoja kappaleita, ja villi arvaukseni on, että keskimääräinen tallenteen hinta on ollut jossain viiden euron huitteilla. Ei ollut harvinaista, siis mikäli sattui iltavuoro, että tilipäivänä hipsin TopTen-osastolle jo ennen töihin menoa. Siinä oli sitten töihin tullessa mukava esitellä työkavereille aamun saalista. Pääkirjaston musaosastolaiset, pahoittelen tätä edelleen!

Parhaiten mieleen jäivät tietysti superhyperlöydöt ja/tai isommat kertasatsit. Edellisiin kuuluu mm. Whitesnaken uran alkupuolen kattava, runsaasti bonusmateriaalia sisältävä  The box ’o’ snakes, jonka 60€:n hinta ei saanut edes ähkäisemään. Paitsi ehkä mielihyvästä, varsinkin kun laatikon kannessa oli lähtöhinta 129€. Bargain! Toinen hieno löytö, vaikkei äänitteitä sisältänytkään, oli metallinen ”keksilaatikko”, joka sisälsi Kiss-aiheista roipetta yhtyeen levyn Creatures of the night (1982) teemalla. Sisältöön kuului t-paita (sattumalta oikean kokoinen), pipo (ei kiristä) sekä neljä rintanappia (missä lie nykyään) ja tässäkin hinta kirjastovirkailijalle sopiva: 15€. Noita useamman levyn kertaostoja ei edes kaikkia muista, joskin eräässä erityisen upeassa alelaaripläjäyksessä oli cd-levyjä 14 kappaletta, kruununa Joe Satrianin Satriani live! –tuplacd,  ja ”köyhdyin” niistä yhteensä jotakuinkin 30€. Ja syy sille, että muistan juuri kyseisen massahankinnan, on se, että tuon Satrianin livelevyn myötä oma Satch-kokoelmani oli hetken aikaa täydellinen. Joe-ukkelihan on siis melko tuottelias muusikko kaikkine sivuprojekteineen ja toisten artistien levyillä vierailuineen, joten jäljessä ollaan taas.

5_2

Joe Satriani

Kuva: Snowdog/Wikimedia Commons

 

Jo ennen Anttilan katoamista Mikkelistä katosi Sokos. Tai siis heidän levyosastonsa. Kun Stellaa alettiin rakentaa, ja samalla Sokoksen laajennus alkoi, mielessä siinsi uusi, ylivoimainen levytaivas. Toisin kävi, eli S-ryhmä päätti ajaa koko äänitemyyntinsä alas Sokoksilla ja keskittää sen Prismoihin. Ne, jotka ovat viime aikoina Prisman ääniteosastoilla (siis missä?!) käyneet lienevät samaa mieltä siitä, että äänitteet näyttävät olevan vain välttämätön paha joka isossa marketissa on oltava. Valikoima on luvalla sanoen suppea. Ja jotta haavoihin saataisiin hierottua lisää (suolaa, suolaa, enämpi) suolaa, Citymarketeja koskee aivan sama asia. Kun vielä huomioidaan kaupunkimme ainoan divarin meneillään oleva loppuunmyynti, ja se, että varsinaisia levykauppoja Mikkelissä ei ole enää 2010-luvulla ollutkaan, pääsemme tuon artikkelin alaotsikon äärelle: mistä minä nyt levyni ostan?

No, nykyisellä joukkoliikenteen kilpailuhenkisellä hinnoittelulla olen päätynyt mm. sellaiseen ratkaisuun, että hankin menopaluu-bussiliput Jyväskylään jollekin lomapäivälleni. Seuraava ”rasvareissu” tapahtuu perjantaina 7.10., jolloin lähden klo 9 bussilla Jyväskylään, vietän siellä 4½ tuntia kierrellen levykauppoja ym. ja bussi takaisin Mikkeliin lähtee klo 15.15, joten olen kotikaupungissa taas klo 17. Ja tosiaan, liput hyvissä ajoin hankkineena reissun hinnaksi tulee YHTEENSÄ 2€, eli euro suuntaansa. Tosin jos haluan että reissu on kannattava, rahaa on muutoin tarkoitus palaa rutosti. Jyväskylässä kohteinani ovat Vanha Antikvari, Videodivari, Levykauppa Äx sekä pari keskustassa sijaitsevaa itsepalvelukirppistä. Anti on yleensä vähintäänkin kohtuullinen, kunhan ei käy reissulla liian taajaan jotta tarjonta ehtii päivittyä.

Itsepalvelukirppiksiä suosin myös Mikkelissä (ja muissa kaupungeissa, joissa vierailen); tämän kokoiseen kaupunkiin niitä onkin perustettu ilahduttavan monta, ja ainakin tällä hetkellä näyttää että tilausta ja asiakkaita riittää. Mutta yksi vieno pyyntö myyjille: miettikää mitä laitatte myyntiin. Jos myymäsi levy on niin huonokuntoinen ettet itse pysty sitä enää kuuntelemaan, ÄLÄ laita sitä kirpputorille myyntiin ainakaan ”vaikeimman kautta”.  Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin valita kirppispöydästä levyjä, joissa on maininta ”Levy kassalla”. Tästä usein seuraa:

  1. a) asiakasjonon jumitus saapuessani kassalle kun kassa etsii levyt oikeasta kansiosta, laatikosta, suodatinpussista , b) lisää jumitusta kun minä tihrustan levyn kerrallaan valoa vasten naarmujen varalta, c) edelleen jumitusta hylkäämieni levyjen takaisin laittamisesta, ja d) mielipahaa minulle (muista jonottajista puhumattakaan) kun lopulta valitsemistani kymmenestä levystä ehkä kaksi on ostamisen arvoisia.

Läheskään yhtä paljoa ei harmita se, että pöydässä paikan päällä tarkistaessa huomaa levyn olevan huonokuntoinen. Eipähän tarvitse itse kanniskella koteloa ympäri liiketilaa eikä henkilökunnan palauttaa sitä seuraavaa höynäytettävää odottamaan.

5_3

Jono, luultavasti minun aiheuttamani.

Kuva: hardys/WikimediaCommons

Ja muuten: paikallislehti Viikkoset julkaisi levynkeräilijän vinkkelistä hyvän kolumnin 20.9.2016.

Joskus on myös kiva että levyt tulevat tykö; Mikkelissä on säännöllisen epäsäännöllisesti, noin puolen vuoden välein, järjestetty Markku Lehtisen toimesta Levymessuja. Taas on sen aika, eli lauantaina 1.10.2016 on mahdollisuus tehdä löytöjä Amiksella eli Etelä-Savon Ammattiopiston tiloissa Otavankadulla. Tapahtumaa luultavasti mainostetaan vielä lähiaikoina paikallislehdissä. Btw, Lehtinen pyöritti aikoinaan 80-90-luvuilla Savonlinnassa levykaupan lisäksi levy-yhtiö Elmerecordsia julkaisten mm. Yup:n alkuaikojen levyjä. Hän myös jalkautui kauppamatkustajana kirjastoihin tarjottelemaan liikkeensä maahantuomia levyjä ja pääkirjaston musiikkipalveluista löytyykin yhä mieheltä hankittuja hiukan harvinaisempia äänitteitä, ainakin NoMeansNo’ta.

Ja lopuksi: jossei muuten onnistu, nii tehhää ite. Duurilla syksyyn  –tapahtuma pääkirjaston Musiikkipalveluissa lauantaina 8.10.2016 klo 10-14. Täkynä on Baltixin live-keikka. Bändin kitaristeista toinen on allekirjoittaneen entinen luokkakaveri, toinen taas soittanut ja laulanut paikallisessa ei-niin-kevyessä laulu-ja soitinyhtye Dasterissa. Lisäksi luvassa on kirjaston poistolevyjen myyntiä, mahdollisuus myydä/ostaa/vaihtaa omia levyjä ja nautiskella pop-up kahvilan tarjonnasta.

Keräilemisiin,

Ari

Rantakylän kirjasto

Kirjavinkki: Harry Potter and the Cursed Child

 

1565355_2-jpgx

Harry Potter and The Cursed Child

Pottereita voi analysoida loputtomiin; näistä kirjoista on kirjoitettu kirjoja ja tullaan kirjoittamaan vielä pitkän aikaa. Minäkin kirjoitan tätä blogitekstiä!

Kaikesta lukemistani huolimatta, mikään kirja ei ole tehnyt vastaavanlaista vaikutusta kuin Potterit. Niiden maailma, hahmot, eläimet, taiot, symbolit, kerronta… mitä nyt kirjoissa löytyykään, kaikki on kohdallaan. Edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Kun Harry Potter and The Cursed Child – kirjan julkaisusta kerrottiin, tunteeni olivat sekavat; ollako innoissaan vai ei. Osiltaan koin, että Potter –sarja on jo käyty lävitse; kirjoina ja elokuvani. Kuitenkin, hyvin vähän itselleni yllätyksenä kultainen kirja on hyllyssäni. En malttanut olla ostamatta kirjaa, saatikka sitten lukematta.

Ensimmäinen asia mikä kirjasta on syytä muistaa, se on näytelmän käsikirjoitus, eli luvassa on puhetta ja paljon, rowlingmainen maailman kuvaus on jäänyt kokonaan pois.

Hahmot ovat silti siellä, erityisesti pääkolmikko; Harry, Hermione ja Ron, tällä kertaa kaikki nelikymppisinä ja perheellisinä. Hämmentävä lähtökohta, kun heihin on tottunut teini-ikäisinä. Alkuun asetelma vaati totuttautumista, mutta seikkailu lähti äkkiä käyntiin. Alkuun nopea tahti hengästytti ja mietin millainen työ on ollut saada näytelmä toimimaan teknisesti ja kuinka paljon ravaamista vaihtuvat kohtaukset ovat vaatineet näyttelijöiltä.

Alun asetelma, se mistä näytelmä saa alkunsa, sai minut kurtistamaan kulmiani. Seitsemän kirjaa materiaalia ja tarinaan poimitut hahmot tuntuivat alkuun oudolta valinnalta, mutta ei pidä hätäillä. Repliikit veivät tarinaa eteenpäin, loivat oivasti kuvan Harrysta tuskaisena ruuhkavuosistaan ja lapsistaan, erityisesti tarinan päähahmosta Albuksesta.

Näytelmä avasi minulle Harrya ja hänen sisäistä maailmaa aivan eri tavoin kuin itse kirjasarja, kuva Harrysta näytelmässä on minulle realistisempi kuin kirjoissa koskaan; vuodet ovat tehneet Harryn suhteen tehtävänsä, tai hän on viimein ymmärtänyt, kuinka hilkulla hänen selviytymisensä on ollut kaikkien kuuden kouluvuoden aikana.

Osa tarinasta tuntui hieman toistolta, mutta kaikki soljahti osaksi tarinaa ja sen maailmaa, kun malttaa lukea loppuun asti. 330 sivua tuntuu lopulta kovin vähältä, kun suljin kirjan, jäin haikailemaan lisää. Tarina loppui, isän ja pojan maailmat rakoilevat vähän vähemmän. Lukijalle kuitenkin jäi nälkä, varsinkin pienistä yksityiskohdista, jotka valottivat ruuhkaisten vanhempien kouluvuosia.

Suosittelen kirjan lukemista jokaisella, joka tunnistaa pienen Pottermanian itsessään. Aikaa tosin kannattaa varata, itse näytelmän lukee kyllä nopeasti, mutta niiden jälkeen saattaa nousta malttamattomuus lukea seitsikko lävitse, heijastaa sitä niihin asioihin joita tarinan maailma avasi.

Kaiken kaikkiaan Jack Thorne on tehnyt hienon työn näytelmää kasatessaan, sitä on syytä kunnioittaa, Harry Potter and The Cursed child on hänen näkemyksensä Pottereiden jatkosta. Ja olen kiitollinen siitä, etten malttanut olla lukematta sitä.

-Essi

Kirjan saatavuus Mikkelin kirjastoissa

Kesätyöläisen kirjavinkki: Irlantilainen tyttö

9789520103996-iso

Susan Fletcherin kirja ”Irlantilainen tyttö” on siitä mielenkiintoinen opus, että toisin kuin nimi ehkä antaa ymmärtää, kirja ei suinkaan sijoitu Irlantiin, vaan Walesiin. Koko kirjassa ei itse asiassa käydäkään Irlannissa, mutta se ei mitenkään vähentänyt kirjan viehätysvoimaa vaikka itse olen nimenomaan suuri Irlannin ystävä.

Kirjan alussa lähes kolmekymppinen, esikoistaan odottava Evangeline ”Eve” Green löytää äitinsä vanhan muistolaatikon ja avatessaan sen käy uudestaan läpi lapsuuttaan ja siellä selvittämättömäksi jääneitä asioita.

7-vuotiaan Even elämä muuttuu, kun hänen äitinsä kuolee yllättäen. Sen seurauksena hän joutuu muuttamaan tutusta ja turvallisesta Birminghamista isovanhempiensa luo tuuliseen ja sateiseen Cae Tresantin kylään. Idyllisen oloinen kylä ei suinkaan ole täydellinen vaikka siltä voisi äkkiseltään vaikuttaakin, sillä Eve tuntuu olevan monen mielestä kylälle häpeäksi eikä kukaan suostu kertomaan miksi – punatukkainen Eve saa vain jatkuvasti kuulla kommentteja ulkonäöstään ja suvustaan.

Kaikesta huolimatta Eve tutustuu myös mukaviin kyläläisiin; muun muassa isovanhempiensa maatilalla työskentelevään herttaiseen Dannyyn, koululuokkalaiseensa Gerryyn sekä koko muun kylän karttamaan erakkoluontoiseen ”kylähullu” Billyyn. Hän oppii myös tuntemaan ennen hieman vieraat isovanhempansa aivan uudella tavalla.

Kun vielä 12-vuotias kaikkien pitämä Rosie Hughes katoaa, ei kylä enää ole entisensä.

Luin Irlantilaisen tytön kesälomani alussa ja se oli mielestäni yhdellä sanalla viehättävä. Kirjan tunnelma oli rauhallinen, viipyilevä, ja walesilaisen maaseudun ja sen kyläyhteisön kuvailu oli jopa hieman romanttista mutta ei silti pitkästyttävää. Kyläläiset tuntuivat tulevan tutuiksi ja tärkeiksi, niin ne mukavat kuin vähemmänkin mukavat ihmiset, ja ennen kaikkea, hahmot olivat uskottavia ja inhimillisiä.

Olin hieman pettynyt siitä, että vaikka kirjassa tunnuttiin kovasti vihjailevan tulevista tapahtumista, ne jäivät loppupeleissä hieman aukinaisiksi – mutta kirja oli enemmänkin vain yhdenlainen lapsuudenkuvaus kuin jännäri joka kaipaa ratkaisunsa. Jännityselementtinsä kirjassa kuitenkin oli ja se piti otteessaan läpi tarinan. Kirja myös kulki miellyttävästi läpi Even tuntemuksia sekä lapsena että aikuisena.

Kaiken kaikkiaan kirja oli juuri sopivaa, kevyttä mutta jännittävää luettavaa sateiselle kesäillalle parvekkeella istuessa. Suosittelisin sitä erityisesti sellaisille, jotka nauttivat kirjoissa tunnelmallisuudesta, sitä tässä kirjassa nimittäin on tarjolla runsaasti. Ainakin itse koin kirjan koskettavana, sillä vielä pitkään sen lukemisen jälkeen minulla jäi kaipuu takaisin sateisille Walesin nummille.

– Kirjaston kesälapsi Iina

Kesälapsen selviytymisohjeet

8:10 Rämpytä ovikelloa, kiidä yläkertaan, laita eväät jääkaappiin, kipitä alas ja vie reppu takahuoneeseen.

8:15 Päätä, että tänään on hyvä päivä ja olet tarpeellinen osa yhteiskuntaa ja todistat sen marssimalla tarmokkaasti kohti palautushyllyä.

8:16 Huomaa, ettei palautushyllyllä ole kuin kourallinen kirjoja ja yritä keksiä Plan B hyödyllisyytesi näyttämiseksi.

8:20 Vie hyllyyn palautusautomaatilta löytyneet kolme kirjaa. Hymyile, toivottele huomenia työkavereille ja totea, että saat pitää kesätyösi, vaikka käyttäisitkin aikasi nenän kaivamiseen.

8:25 Himmaile hyllyjen välissä, tarkista, että kirjat ovat ojennuksessa ja kaikki muutenkin ok. Aloita kellon vilkuilu.

9:30 Odotuksesi on päättynyt ja voit mennä yläkertaan juomaan kahvia.

9:55 Keskity, mene tiskille, kokoa aivosi äläkä vie varastokirjoja palautuksiin, poista maksetut maksut ilmoituksista, varmista, että kirjoja palauttaessa ne kuittaantuvat palautetuiksi äläkä tee mitään typerää.

10:30 Istu alas ja päivystä.

12:00 Jee ruokaa!

12:30 Rullaa kärryjen kanssa väliä automaatti – tiski – palautushylly – 84.2. Älä sooloile tietokirjojen kanssa.

14:00 Palaa kohtaan 9:30.

14:10 Yritä olla hyödyllinen ja mene nauttimaan musan takahuoneen hiljaisuudesta ja laatuajasta poistettavien levyjen ja/tai tarroitettavien kirjojen kanssa.

16:00 Onnea suoritetun päivän johdosta, mene kotiin ja toista sama seuraavana päivänä.

-Elisa

kollaasiKirjaston huomautus: Elisan taiteellisuutta ja kädentaitoja hyödynnettiin satutuntitarpeiston askartelussa. Ehkä jo syksyllä kirjastojen satutunneilla kirmaa söpöjä eläimiä ja seikkailee hurjia merirosvoja.

Kesälapsena kirjastossa

On olemassa muutama asia, johon mä en vaan totu. Asia numero yksi, aikainen herätys. Asia numero kaksi, kylmä. Asia numero kolme, luettavien kirjojen lista, joka pitenee ja pitenee.

Kesätyöni kirjastolla alkoi juhannusviikolla. Pehmeä lasku, sillä perjantai oli vapaa. Olin tosin ollut edeltävänäkin vuonna töissä Mikkelin pääkirjastolla ja paikka oli tuttu, silloin työtehtäväni rajoittuivat kuitenkin aikuisten puolelle. Nyt olisi aika oppia tuntemaan lasten ja nuorten puoli.

Toisten kesälasten kanssa jutellessa selviää, että lasten osasto on heille mysteeri. Sen kyllä ymmärtää. Olin aluksi itsekin pyörällä päästäni ja perehdyttäjäni ojensi käteeni kartan, jonka avulla voisin suunistaa hyllyjen välissä. Kätevää, ajattelin. Eipähän tarvitsisi kävellä ympäriinsä kuin päätön kana. Mutta mitä enemmän hyllytystä tuli, sitä nopeammin opin löytämään kirjoja paikasta X ja sisäistämään järkevän tavan asetella kirjat kärryyn hyllytystä varten. Ensin nuortenkirjat, sitten hevoskirjat, kauhu, scifi, fantasia, vieraskieliset, aikuisnuoret eli nuoret aikuiset ja sarjakuvat. Sen jälkeen on helpointa hyllyttää kirjat, täyttää kärry

uudestaan ja laittaa järjestykseen runot, arkikirjat, helppolukuiset, kuvakirjat, ensikirjat, sadut. Tietokirjat ovat sitten kokonaan oma lukunsa, ei puhuta niistä, jooko?

Kirjaston palautusautomaatti, jota on muuten hauska käyttää, on todella ihmeellinen vempele. Yleensä tyhjennysvaiheessa laatikko on useimmiten täynnä. Laatikko tyhjennetään ensin, kirjat tarkistetaan ja viedään hyllyyn. Tässä vaiheessa laatikko on taas täynnä, vaikka se hetki sitten tyhjennettiin.

Toistaiseksi työ on kuitenkin ollut mukavaa, eikä sen suurempia traumoja ole jäänyt. Aivan, paitsi alussa mainitsemani kylmä. Joka päivä ensimmäisen tauon jälkeen joudun nappamaan pitkähihaisen naulakosta. Ei siis sillä, että olisi kovin kylmä tai olisin jäässä, mutta ilmastointi on aika tehokas… Toisaalta se on kyllä hyvä kuumina päivinä, ja ei ainakaan ole pelkoa lämpöhalvauksesta.

Ylivoimaisesti hauskinta on kuitenkin kirjalista, joka minulla on kotona. Se kasvoi jo viime vuonna huomattavasti (enkä muuten ole vieläkään lukenut yhtään kirjaa listalta) ja nyt se kasvaa vielä enemmän. On hauskaa huomata, miten paljon kirjoja ja tuotteliaita kirjailijoita on, joista en ole koskaan kuullutkaan. Kirjalista siis kasvaa ja kasvaa, saa nähdä tuleeko se koskaan lyhenemään.

Työrupeamani alkaa kuitenkin uhkaavasti loppua, samoin aika tämän sepustuksen kirjoittamiseen. Kiitos kuluneesta kuukaudesta kaikki mahdolliset tahot, hymyillään kun tavataan. Hyvää lomaa lomaileville ja työn iloa muille!

Kirjaston kesälapsi